Ensikertalaisen ravintolapäivää vietetään muffinssien ympäröimänä

Paikalliset
Kommentoi

Viime vuonna Helsingin kulttuuriteoksi valittua ravintolapäivää vietetään taas lauantaina. Yhteensä yli kahdensadan ravintolan joukossa on mukana yhdeksän turkulaista. Lauantaina Turussa saadaan nauttia esimerkiksi salsaruuista Kristiinankadulla ja keittolounaasta Tiilentekijänkadulla.

Ensimmäistä kertaa ravintolapäivään osallistuva Johanna Kärki tarjoaa lauantaina ulkoilijoille muffinsseja Köydenpunojankadun ja Pietari Valdinkadun kulmassa. Kärki odottaa lauantaita jo innolla.

– Leipominen on minusta tosi kivaa ja välillä on hauska leipoa vähän isommallekin porukalle. Ravintolapäivän kautta pääsee tekemään ja kokeilemaan uudenlaisia juttuja.

Pienestä pitäen leipomisesta innostunut Kärki päätyi muffinsseihin niiden helppotekoisuuden ja helpon tarjoiltavuuden vuoksi. Valdinkulman Konditorian listalle valikoitui neljä erilaista muffinssia, joiden kanssa tarjoillaan teetä ja hedelmähaudukkeita.

– Mustikkamuffinssit ovat aina hyviä, suklaa on myös hyvää ja kolmanneksi makeaksi valitsin sitruunan, johon sopii ranskankermakuorrute hyvin. Lisäksi valitsi yhdeksi suolaiseksi juuston, sillä näiden yhteinen setti kuulosti hauskalta.

Erityistä harjoittelua ravintopäivään valmistautuva Kärki ei ole tarvinnut, sillä muffinssien teko sujuu lähes rutiinilla.

– Useimpia näistä olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Nämä muffissireseptit ovat hyväksi havaittuja reseptejä, joihin saa helposti lisäiltyä aineita.

Kärki näkee leipomisen ja ruuanlaiton hyvänä vastakohtana virkamiesmäiselle leipätyölleen. Leivontabravuureikseen hän listaa sacher-tyyppisen suklaakakun, macaron-leivokset ja tietysti muffinssit.

– Olen todella innokas leipoja, se on yksi harrastuksistani. Minulla on myös oma leivontablogi. Ideat ruuanlaittoon ja leipomiseen saan keittokirjoista, niitä minulla on todella paljon. Ja saan tietysti ideoita myös muiden blogeista.

Kokemusta myös suuremmille joukoille leipomisesta on, tosin ei aivan ravintolapäivän mittakaavassa.

– Jos esimerkiksi isoäidillä on juhlat, niin olen tehnyt sinne jotain. Mutta nyt tulossa oleva ravintolapäivä on kyllä suurin yksittäinen tapahtuma, jonne teen jotain.

Työmäärältään ravintolapäivä vaatii tekijältään melkoisesti, sillä Kärki aikoo tehdä kaikki tarjottavat muffinssit itse. Apua on luvassa vasta itse tapahtumassa, jolloin Kärjen sisko tulee avustamaan tarjoiluissa.

– Yhteensä teen 150–200 muffinssia. Olen päättänyt, että aloitan perjantaina iltapäivällä tai illalla ja loput teen sitten lauantaiaamuna. Minulla on kiertoilmauuni, joten uskon ehtiväni, Kärki nauraa.

Ravintolapäivää vietetään lauantaina 4.2. Lisätietoja ja ravintolat osoitteesta www.restaurantday.org.

Käyttäjän Henriikka Eloluoto kuva
Henriikka Eloluoto

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.