Pankista on turha hinkua parinsadan euron lainaa

Paikalliset
Kommentoi 3

Pikavippifirmoja arvostellaan voimakkaasti kuluttajille kalliista lainoista. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että pankeista muutaman sadan euron lainaaminen on usein mahdotonta.

– Tiesimme tuloksen jo aiemmin, sillä olimme tehneet Tampereella koekierroksen. Yhdessä pankissa kysyjälle jopa naurettiin päin naamaa, Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto kertoo.

Pienlainayhdistys teetti Taloustutkimuksella mystery shopping -tutkimuksen, jossa haastattelijat kävivät joulukuun lopulla kysymässä 200 euron lainaa kymmenessä eri pankissa eri paikkakunnilla.

Kyselyn tuloksena oli, että yksikään pankki ei myöntänyt näin pientä lainaa äkilliseen tarpeeseen. Lainan saanti olisi vaatinut pysyvää asiakassuhdetta ja saaminen olisi kestänyt vähintään kaksi viikkoa.

Pääasiallisin syy pienten lainojen myöntämättä jättämiselle olivat suuret käsittely- ja hallinnointikulut suhteessa myönnettävään lainaan.

Kuopiolaisessa pankissa ei 200 euron lainaa myönnetty, koska lainan myöntämis- ja tilinhoitokustannukset olivat jo 150 euroa. Useassa pankissa minimilainasummaksi määriteltiin tuhat euroa. Lisäksi edellytettiin tiliasiakkaaksi ryhtymistä, ja että tilille tulee säännöllisesti esimerkiksi palkka tai eläke.

Turkulaisen kysely turkulaispankeilta tuotti vastaavanlaisen tuloksen. Turun Seudun Osuuspankissa luottovaihtoehdot alkoivat tuhannesta eurosta. Liedon Säästöpankissa ja Handelsbankenissa minimiluottomäärä oli 2000 euroa. Aktia taas ei myönnä vakuudettomia pienluottoja ollenkaan.

Pienlainayhdistyksen tutkimus antaa pontta pienlainoja tarjoaville pikavippifirmoille. Niitä kun on syytetty koronkiskonnasta ja pikavippitoimintaa on esitetty jopa kokonaan kiellettäväksi.

– Täyskiellon vaatiminen tuntuu epäreilulta. Alalla on jo olemassa pelisäännöt ja laki on voimassa. Jos niiden valvonnassa on puutteita, niin sitä pitää tehostaa. Se ei edellytä muutoksia lakiin, Kuusisto muistuttaa.

Kuusisto uskoo, että ylivelkaantumista voitaisiin ehkäistä perustamalla positiivinen luottorekisteri. Sieltä luotonantaja velvoitettaisiin tarkistamaan luotonhakijan velkatilanne.

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Tomi Kangasniemi kuva
Tomi Kangasniemi

Kommentit

8.2.2012 19:13

Mitähän varten ne LUOTTOKORTIT ON TEHTY?!? Pikavippejä EI kukaan tarvitse!! Henkilö jolla EI OLE SÄÄSTÖJÄ, ei voi olla varaa ottaa lainaa lyhyellä maksuajalla!!! Tällaisen henkilön talous on todella kireällä jo entuudestaan, jos ei 100-500€ ole pystynyt säästämään!!!

8.2.2012 23:22

Pankit myös tajuavat, että luoton myöntäminen henkilölle joka ei ole pystynyt säästämään 100€-300€, ei ole vastuullista lainan myöntämistä. Pikavippi paikat taas myöntävät lainaa vaikka henkilö olisi opiskelija jolla on entuudestaan opintolainaa, pankkilainaa, luottokorttilainaa. Joku voisi oikeasti mennä ja kysyä suoraan pikavippikeisareilta että oletteko tutkineet MITEN ihmiset ovat pystyneet maksamaan sen 100€ lainan takaisin. Todennäköisesti henkilö on joko joutunut ottamaan toisen isomman vipin ensimmäisen maksamiseen, ja kierre on valmis. Tai sitten joku muu on sen maksanut, esim. nuorten tilanteessa vanhemmat. MITEN VOI OLLA VASTUULLISTA MYÖNTÄÄ LAINAA henkilölle joka käy töissä ja ei ole saanut 100€ säästöön?!?

16.5.2012 23:34

Pankkien nihkeilyn takia pikavippi lainat kukoistavat tässä valtiossa. Ei osata antaa ihmisten oikeisiin tarpeisiin pieniä lainoja, vaan ajetaan kaikki luottotiedottomien jonoon.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.