Piilota X Palauta

Juttutuokio netissä johti alttarille - nämä pariskunnat todistavat, että nettideittailusta voi syntyä pysyvä suhde

Paikalliset 3 Kommentoi

Vantaalainen Katja Niemi muistelee kirjautuneensa radiokanava NRJ:n verkkosivujen keskustelupalstalle vuonna 1999. Tarkoituksena oli kuluttaa aikaa chattailemalla omaksi iloksi. Nimimerkin turvin löytyikin sattumalta kiinnostava keskustelukumppani, jonka kanssa juttu luisti hyvin.

– Taisimme jutella Matiaksen kanssa muun muassa työstä ja iästä. Lopuksi sovimme, että tavataan huomenna samassa paikassa, samaan aikaan. Juttelimme keskustelupalstalla useamman viikon ennen kuin vitsinä heitimme, että ehkä meidän pitäisi tavata oikeasti kun kerran juttu luistaa näin hyvin, Niemi kertaa.

Tapaaminen sovittiin yleiselle paikalle Helsingin keskustaan ja ilokseen pariskunta huomasi, että verkossa syntynyt yhteys löytyi myös tosielämässä. Tarina sai onnellisen käänteen, sillä kesällä 2005 vietettiin pariskunnan häitä. Nykyisin perheeseen kuuluu myös kaksi päiväkoti-ikäistä poikaa.

Mietin onko toisessa päässä oikeasti sellainen mies, joka hän kertoo olevansa ."

Niemi kertoo, että hänen miehensä on ainut chattipalstalla tapaamistaan keskustelukumppaneista, jonka kanssa hän on lähtenyt treffeille.

– Kyllä minua jossain vaiheessa epäilytti, että onkohan siellä toisen tietokoneen ääressä oikeasti sellainen henkilö, joka hän kertoo olevansa, Katja Niemi muistelee.

Onnellisia kokemuksia nettideittailusta on myös espoolaisella Heidi Kemppaisella, jolle tulee maaliskuussa täyteen kymmenen vuotta parisuhteessa. Oma rakas Tuomas löytyi City.fi:n deittipalvelun kautta.

– Me näimme ensimmäisen kerran maaliskuussa ja syyskuussa muutimme yhteen ja menimme kihloihin.

Tästä eteenpäin suhde on edennyt tasaisesti kohti uusia haasteita. Häät tulivat kyseeseen 2007 ja ensimmäinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin.

Moni kertoo nettitreffeillä itsestään kaunistellun totuuden. Deitti-ilmoitus on aina vähän niin kuin mainos.”

Heidi oli nähnyt deitti-ilmoitusten perusteella muutaman ihmisen, mutta nämä oli jääneet kertaluontoisiksi treffeiksi. Tuomaksen kanssa Heidi oli ennen ensinäkemistä jutellut monta kertaa puhelimitse ja käynyt sähköpostikeskusteluja, joten Heidi tiesi mitä odottaa.

– Moni ihminen kertoo nettitreffeillä itsestään kaunistellun totuuden, koska deitti-ilmoitus on aina vähän niin kuin mainos. Eli ihan aina ei ole ollut korkeat odotukset treffejä ennen, Kemppainen muistuttaa nettideittien odotusarvoista.

Nettitreffailun aikoina Heidi asui vielä pienellä paikkakunnalla, josta on vaikeampi löytää seuraa

– Ravintoloissa juokseminen ei kuulunut harrastuksiin, joten nettideittipalvelut olivat helpompi vaihtoehto, Kemppainen toteaa.

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Ulla Yliherne kuva
Ulla Yliherne

Kommentit

15.2.2012 11:01

Olin itse alkuun skeptinen nettideittailun suhteen, ja etenkin turvallisuus huoletti jonkin verran. Satuin kuitenkin päätymään tällaiselle sivulle http://seuraa.org/seuranhaku/ , missä oli paljon erilaisia deittisivustoja esittelyssä, ja päätin kokeilla yhtä saittia.

Sitten toista, ja kolmannen kautta löysinkin sitten jo todella miellyttävää seuraa;)
Jos on muitakin kuin minä, joita huolettaa tuo nettideittailun turvallisuus, niin maksettujen palvelujen etuna on se, että käyttäjien tiedot tallentuvat järjestelmään ja siten se on turvallisempaa.

On moni kyllä onnistuneesti löytänyt itselleen elämänkumppanin myös ilmaisilta seuranhakupalstoilta.

10.5.2012 19:32

aika suppea valikoima tuolla sivulla. täällä on melkein kaikki suomen deittipalstat listattu, esitelty ja arvosteltu. http://www.deittisivustot.com/deittipalstat-luettelo/

3.7.2012 10:22

Netistä voi todellakin löytää itselleen elämänkumppanin. Samat ihmiset deittipalveluissa seuraa hakevat kuin muissakin paikoissa. Esittelyt parhaista deittipalveluista löytyvät tältä sivustolta. http://www.deittipalvelut.net/

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.