Tänä talvena uutisotsikoihin on päätynyt kaksikin shokeeraavaa pulkkamäkitapausta. Nuori tyttö loukkaantui vakavasti pulkkamäessä Helsingissä tammikuussa. Jäinen mäki päättyi kahteen hyppyrimäiseen töyssyyn ja ojaan. Tytön selkärangan nikama murtui ja sen sirpaleet menivät selkäytimeen.
Tyttö on ollut viikkokausia sairaalahoidossa ja hänelle on jouduttu tekemään useita leikkauksia.
Uudessakaupungissa pelastuslaitos hälytettiin apuun, kun pulkkamäessä ollut 9-vuotias tyttö jäi pinteeseen kallionkielekkeen reunalle. Tyttö oli ollut kaverinsa kanssa pulkkamäessä, kun hän yllättäen liukastui ja lähti liukumaan kohti äkkijyrkkää kalliokielekettä.
Turun virallisetpulkkamäet
Hirvensalon hiihtokeskus, Kakskerrantie 11
Impivaaran hiihtomaa, Kurrapolulla
Kohmo, kulku Kohmontieltä ulkoilutietä pitkin
Laukkavuori, pääsee Tilhenkadulta
Lauste, Ketunkatu
Luolavuori, Luolavuorentie 35 8
Nunnavuori, Signalistinkatu
Pansion Kisapuisto, kuntoradan yhteydessä
Pernon Hyrköistenpuisto
Runosmäen Riihikallio
Varissuon Varisvuori, pääsee mm. Suokadulta
Lähde: Turun liikuntapalvelukeskus
Tyttö selvisi vaarallisesta tilanteesta säikähdyksellä.
Vanhempien ei kannata näiden kahden tapauksen vuoksi kuitenkaan hermostua: pulkkamäkitapaturmat ovat hyvin harvinaisia.
Ensihoitopäällikkö Markku Rajamäki Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta kertoo, että Turussa ei ole tullut yhtään hälytystä pulkkamäkeen.
– Pari hälytystä on ollut Hirvensalon slalommäkeen, mutta kyse on ollut laskettelijoista. Aika vähän pulkkamäessä syntyy sellaisia tapaturmia, että ambulanssi tarvitaan paikalle, hän toteaa.
Myöskään poliisin tietoon ei ole tullut Turusta yhtään varsinaisesti vaarallista pulkkamäkeä. Pieniä mustelmia syntyy, mutta varsinaista tapaturmamäkeä ei ole. Sen sijaan poliisi joutuu ajoittain puuttumaan lasten riehakkaan menoon, kun pulkalla lasketellaan keskelle ajotietä.
– Sellaisia ilmoituksia on tullut tänä vuonna muutama, että omakotitalon pihasta on laskettu pulkalla ajotielle ja Pohjolassa pojat pulkkailivat ajotiellä.
– Vähän näitä ilmoituksia kuitenkin tulee. Ilmeisesti ihmiset ajattelevat, että kun on kyse lapsista, siitä ei tehdä poliisiasiaa, komisario Kai Loukkaanhuhta arvelee.
Vaaratilanteita syntyy yllättävän vähän myös epävirallisissa pulkkamäissä, tämä johtuu ehkä siitä, että asukkaat tuntevat asuinalueensa lasten puuhat ja osaavat reagoida niihin. Esimerkiksi Varissuolla yksi suosituimmista epävirallisista pulkkamäistä on niin kutsuttu patsasmäki Suurpäänkadun varrella. Mäki päättyy keskelle yleistä kevyenliikenteenväylää ja ulkoilijat saavat olla varuillaan, ettei liukuja vie jalkoja alta.
Varissuon terveysasemalta kerrotaan, ettei terveysasemalle ole tullut tänä vuonna vielä yhtään tapaturmapotilasta pulkkamäestä. Hiihtolomalla kannattaa siis nauttia täysillä pulkkamäen hurmasta.