Kiitos ja kunnia

Vuosituhannen kuumin kesä on antanut muistutuksen elämän haavoittuvaisuudesta. Luontoäidin edessä ihminen joutuu näkemään oman pienuutensa. Säät ja ilmat eivät ole ihmisen säädeltävissä. Tosin toiset nauttivat kuumuudesta, kun taas toisia se ahdistaa. Löytyneekö sellaista kesäsäätä, joka kelpaisi kaikille?

Maailman tapahtumat hämmentävät ja aiheuttavat pelkoa. Ihmisen pahuudelle ja välinpitämättömyydelle pitäisi kait olla joku rajansa. Myös ajan hengellinen kenttä kärsii samanaikaisesti anemiaa ja pöhötystä. Ihmeidentekijät ja kohusaarnaajat hämmentävät. Elämässä löytyy valitettavan usein ihan läheltäkin sellaista, mikä painaa mieltä maahan. Eikä kyseessä ole kesäloman loppuminen...

Tyytymättömyyden aiheista riittäisi kyllä ruodittavaa enemmäksi kuin koko elämän ajaksi. Marisijoita nimittäin löytyy joka pitäjästä. Pahinta tietenkin on se, että itsekin helposti liittyy tuohon porukkaan. Toisaalta kyse saattaa olla enemmänkin asenteesta. Ihmisellä taitaa näinä aikoina olla liian paljon itsestäänselvyyksiä.

Koti, terveys, toimeentulo ja jokapäiväinen leipä ovat monelle juuri tätä todellisuutta. Materian haaliminen saa aikaan tyytymättömyyttä ja itsekkyyttä. Ihmisellä ei koskaan ole tarpeeksi. Materian valta on armotonta, kovaa ja laskelmoivaa. Ihmisen arvoa mitataan sillä, mitä hän on onnistunut hankkimaan itselleen. Liian moni jää tällä tiellä toisten tallaamaksi.

Näkökulman vaihtaminen saattaa tuoda helpotusta kesä kuumiin huolenaiheisiin. Siellä, missä itsestäänselvyyksiä ei ole, missä elämänkoulu on tuonut mukanaan kolhuja ja haavoja, nähdään pintaa syvemmälle. Siellä opitaan kiitollisuutta. Kiitollisuus kumpuaa esiin usein pienistä arjen asioista. Se asettaa ihmisen elämän edessä oikealle paikalle.

Kiitosta ei myöskään tarvitse säästellä. Sen antamisella on hyvä vaikutuksensa. Kiitos voi kummasti piristää jonkun ihmisen harmaata arkea. Se voi jopa antaa merkitystä ja avata uusia näköaloja. Tätä voisi jopa kokeilla näin alkavan syksyn alussa jonkun ventovieraan tai läheisen kohdalla.

Ajasta löytyy paljon niitä, jotka eivät koskaan saa kiitosta. He ovat usein niitä näkymättömiä ja itsestään ääntä pitämättömiä arjen puurtajia, jotka tekevät toisten elämän helpommaksi. He ovat usein niitä, jotka elämän keskellä eivät luovuta, vaan jaksavat uskoa ja toivoa parempaa. Heitä löytyy pienistä lapsista aina yksinäisiin vanhuksiin asti. Kuka välittäisi heille kiitoksen ja kunnian?

Kiitos, että sinä olet. Sinua tarvitaan!

Jouni Lehikoinen

Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra.

Jouni Lehikoinen

Olen reilusti alle viisikymppinen "pesunkestävä turkulainen" kirkkoherra,jonka koti on Paimiossa. Luotsaan Mikaelinseurakuntaa,jossa aloitin kirkkoherran hommat vuonna 2003. Pappina olen toiminut vuodesta 1984.

Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi viisi lasta sekä kaksi Suomen lapinkoiraa sekä kissa.

Kiekkojoukkueen HC Hurmoksen kapteenina olen oppinut seuraamaan jääkiekkoa melko kriittisesti sekä jään pinnan- että mailanvarren tasolta. Turkulainen jääkiekko ja jalkapallo ovat lähellä sydäntäni - ooppera-ja sinfoniamusiikki sen sijaan eivät!