Tehoton yliopisto?

Syksy on yliopistolla aina poikkeuksellisen jännittävää aikaa. Silloin laaditaan rahoitushakemuksia ja jännitetään niiden tuloksia.

Viime viikolla yksin Alfred Kordelinin säätiö ilmoitti, että se oli saanut 5 232 apurahahakemusta. Apurahan sai 6 prosenttia hakijoista.

Raivokas kilpailu rahasta palautti mieleeni alkusyksyn keskustelun Suomen yliopistojen tehokkuudesta.

Tuolloin Aalto yliopiston professor of practice Pekka Mattila kohahdutti toteamalla, ettei hän ”ole koskaan nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin yliopistot”.

Se loi mielikuvan, että yliopistoissa työskentelevät ihmiset löysäilevät helpon rahan turvin.

Olen sitä mieltä, että organisaation ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä on syytä kuunnella herkällä korvalla. Siinä saattaa olla totuuden siemen, eikä omien toimintatapojen kyseenalaistamisessa voi hävitä mitään.

Silti yliopistojen tutkijoiden enemmistöstä Mattilan kommentit tuntuivat käsittämättömiltä. Sivuutetaan hetkeksi se, että kansainvälisten tieteellisten artikkeleiden määrässä ja laadussa yliopistot pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa hyvin, kun otetaan huomioon maan koko.

Enemmistö on nimittäin tällaisia kuin minä: meidän työuramme koostuu apurahoista, pätkätöistä ja sijaisuuksista.

Esimerkiksi Eduskuntatutkimuksen keskuksessa ei ole periaatteessa yhtään pysyvää työpaikkaa.

Johtajan pesti on viisi vuotta. Me muut kahdeksan tutkijaa saamme tulomme erilaisista sijaisuuksista, apurahoista ja hankkeista. Oma työsuhteeni on katkolla runsaan vuoden päästä.

Jos tutkijoilta itseltään kysyy, mikä on tehotonta, niin sitä on jatkuva rahan hakeminen."

Ihmiset hakevat apurahoja ansaitakseen elantonsa. Siinä tilanteessa kaikki yrittävät varmasti kaikkensa.

On mahdoton ajatus, että kilpailussa rahasta tai työpaikasta olisi löysää, koska silloin kuka tahansa voisi hankkia itselleen kilpailuedun olemalla tehokas. Ei sellaista ole. Päinvastoin. Suomen Akatemian hakemuksista ilmenee toistuvasti, että ihmiset saavat parhaat mahdolliset arvosanat, mutta rahaa ei tule, koska sitä ei ole tarpeeksi.

Jos tutkijoilta itseltään kysyy, mikä on tehotonta, niin sitä on jatkuva rahan hakeminen. Se on pois tutkimuksesta ja opetuksesta.

Kommentit (4)

Kommentit

Yliopistomaailmaa hieman tuntevana, voin vannoa että tehostamiseen on yliopistoissa varaa ja aihetta. Opetushenkilöstön tunnit on naurettavan pienet ja opetus vedetään vanhoista prujuista, lomat käsittämättömän pitkät jatilatkin on suurimmilta osin vajaakäytössä. Mitä tutkimuksen tehokkuuteen tulee, niin eipä niitä maailmanluokan innovaatioita juuri suomen yliopistoista tule.
Yliopistojen lukumääräkin on näin pieneen maahan ylisuuri. Kolme yliopistoa riittäisi Suomeen vallan mainiosti.

Vantaan Jeppe

Olen toiminut yliopistolla tutkijana. Tutkijoilla on 10% työajasta opetusvelvollisuus. Tosiasiassa yhden luentosarjan valmisteluun ensimmäistä kertaa meni noin yksi päivä per kaksi opetustuntia. Luentosarjani oli kahtena päivänä viikossa, jollon kaksi päivää meni valmisteluihin ja yhtenä päivänä pystyi tekemään muita asioita. Moniin yliopistolla opetettaviin aineiisiin kun ei ole mitään kustantajien valmiiksi tekemiä materiaaleja, joten opetus poikkeaa melkoisesti alemmista koulutusaseista: Senhän pitää perustua tuoreeseen tutkimukseen. Itse kirjoitin luentosarjalle lisensiaattityöni perusteella n. 100 sivua powerpointteja ja käänsin pienen kirjan verran tekstiä latinasta suomeksi.

Olen myös toiminut seminaariassistenttina ja opinnäytteiden ohjaajana. Seminaaria varten määrättiin maksimituntimäärä, jonka sai allokoida opetukseen. Se oli n. 2/3 todellisista lähikontaktitunneista. Valmisteluaikaa, joka meni opiskelijoiden esitelmien lukemiseen, ei voinut kirjata. Lisäksi suoritin samaan aikaan pedagogisia opintoja, jotka ovat pakollisia kaikille, jotka hakevat yliopistoon opetustehtäviin. Tämä tarkoitti mm. opiskelijoiden haastattelemista ja erilaisten suunnitelmien ja jälkikäteisten raporttien kirjoittamisesta luentosarjasta.

Seminaarin päätyttyä kommentoin usean opiskelijan graduja, mikä tarkoitti monen kohdalla koko gradukäsirjoituksen läpilukua. Avustin sähköpostilla ja facebookin chateissa. Tähän ohjaukseen pystyi varamaan muistaakseni n. 8 tuntia / lukuvuosi. Aikaa meni tosiasiassa noin triplat.

Summa summarum: opetushenkilöstön tunnit ovat todella naurettavan pienet. Kirjatulla tuntimäärällä ei nimittäin voi tehdä opetustyötä. Voi joko nostaa keskisormea opiskelijoille tai sitten käyttää omaa aikaa laadukkaaseen opetukseen. Osa palkasta on sitä, että saa kuulla pitäneensä kiinnostavan luentosarjan tai opiskelija kertoo, ettei olisi koskaan selviytynyt gradustaan ilman ohjausta.

Työtä tein yhdessä huoneessa, jonka jakoivat 7 tutkijaa. Vajaakäyttöä ei ollut, vaan paikoille oli jonoa. Yhden kerran oli kahden apurahan välssä, jolloin piti tyhjentää tavarani, ml. kaksi hyllyllistä kirjoja lattiasta kattoon pois tiedekunnasta. Kun sain uuden apurahan, sama ruljanssi toiseen suuntaan. Jatkuva apurahahakemusten teko ei häiritse vain syömällä työaikaa, vaan luo myös tällä tavoin lisätyötä. Tutkimuskauden aikana muutin tiloja ja kirjoja neljä kertaa (kerran koko tiedekunta muutti)

ipe

Olen samaa mieltä IPE:n kanssa. Ulkoa päin yliopisto saattaa näyttää siltä, että tyhjäkäyntiä olisi. Kun tutustuu asiaan sisältä pain, huomaa, että kaikki ei näykään sinne ulkoapäin katselevalle ;)
Toki siellä jossain saattaa olla myös laiskottelijoitakin. Vanhoja prujuja on ehkä historian ja matikan peruskurssien tunneilla ;)
Nykytieteen tunneilla matsku on enintään kaks vuotta vanhaa.

TJokunen

Tämän takia nämä autonomiset alueet, joiden laillisuus valvontaa ei ole voitaisiin maassanne vähentää hyvin kolmeen... :-) -maan viimeisin saavutus kun on Saimaan norpan vihdoin päätökseen saatu perimätieto, joka sisältää vaatimattomat 1,4 miljoonaa sivua tietoa. Vilpittömät onnitteluni tästä.
Venäjällä sentään aivan kaikki on toisin.

venäjän trolli

Erkka Railo

Kirjoittaja on Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkija ja poliittisen historian dosentti.