Kauppaverkosto menee nyt uusiksi

Kuluttajille on helppoa, kun kaupat ovat aina auki. Kauppalistaa ei tarvitse miettiä, kun aina voi poiketa kauppaan, jos jotain puuttuu. Joulupäivänäkin osa kaupoista oli auki.

Kaikille kaupoille vapautuneet aukioloajat eivät ole olleet herkkua. Kaupan liitto selvitti viime syksynä, miten vapautuneet aukioloajat olivat vaikuttaneet. Vain 36 prosenttia kaupoista piti vapaita aukioloaikoja parempana kuin säänneltyjä. Päivittäistavarakaupoista tyytymättömiä olivat erityisesti pienet myymälät.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan pienten kauppojen myynti olikin selkeästi supistunut, isojen kauppojen kasvanut. Kuluttajat ovat siis alkaneet suosia isoja marketteja, kun niiden aukioloajat ovat pidentyneet.

Nyt päivittäistavarakaupan verkostoa laitetaan uusiksi. Turun Osuuskauppa ilmoitti tiistaina harkitsevansa Koivulan S-marketin lopettamista. Perusteluna on vuokrasopimuksen päättyminen. Yt- neuvottelut koskevat 15 työntekijää. Ratkaisu on sinänsä ymmärrettävä: Koivulasta ei ole pitkä matka Piispanristin Prismaan.

Koivulassa on silti jatkossakin lähikauppa. Tila siirtyy Keskon käyttöön. Kesko aikoo avata Koivulassa uuden kaupan TOK:n vetäytyessä.

Myös Keskossa käydään kauppaverkostoa nyt tiheällä kammalla läpi. Kahdet erilliset yt-neuvottelut  koskevat Siwoja ja Valintataloja. Osan kaupoista Kesko on sulkemassa, osan Kilpailu- ja kuluttajaviraston määräyksestä myymässä. Turussa myyntiin joutuvat Valintatalo Ispoinen ja Valintatalo Moikoinen. Brahenkadun Valintataloa uhkaa sulkeminen.

Kuluttajat havahtuvat kauppaverkoston muutoksiin loppuvuodesta, kun yt-neuvottelut on käyty ja ehkä juuri se oma lähikauppa sulkee ovensa.

Vapautuneet aukioloajat eivät nimittäin liiketoiminnan perusasioita muuta. Lähikauppa tarvitsee asiakkaita ja iso market tarvitsee isompia keskiostoksia kuin pari litraa maitoa.

Me kuluttajat itse käyttäytymisellämme vaikutamme siihen, minkälainen kauppaverkosto meitä jatkossa palvelee.

Teija Uitto

[email protected]

 

Juttuun lisätty 12.1. kello 6.30 Keskon Koivulaa koskeva kauppasuunnitelma.

Päätoimittaja Uitto

Turkulaisen päätoimittaja Teija Uitto pohdiskelee ajankohtaisia asioita, isoja ja pieniä, ikäviä ja iloisia.