Turusta vain neljä Vuoden urheilijaa

Vuoden urheilija valittiin alkuviikosta. Tällä kertaa hän on ratakelaaja Leo-Pekka Tähti Porista. Paljon, paljon suuremman kaupungin Turun edellisestä Vuoden urheilijasta on kulunut hirvittävän pitkä aika. Jos mukaan otetaan lähikunnat, joudutaan silti palaamaan aina vuoteen 1980 asti, peräti 36 vuoden päähän. Soutaja Pertti Karppinen oli silloin valtakunnan ykkösurheilija. Hän oli Vuoden urheilija myös vuonna 1979.

Ketkä muut Turun seudulta kotoisin olevat tai täällä vaikuttaneet on valittu 70 valintavuoden aikana Vuoden urheilijoiksi Suomessa? Maratoonari Veikko Karvonen 1951, pikajuoksija Voitto Hellsten 1955 ja maileri Olavi Vuorisalo 1957. Ilman Karppista edellisestä valinnasta olisi siis 60 vuotta aikaa.

Palloilulajeissahan menestystä on tullut vaikka ei olympiakultaa. Muun muassa Koivun veljekset ovat kipparoineet useampiakin mitaleita saavuttaneita Leijona-ryhmiä, mutta sitä, milloin turkulaisurheilija on viimeksi saanut mitalin kesä- tai talviolympialaisten yksilölajissa, ei jaksa edes yrittää lähteä muistelemaan.

Pitkään jatkuneelle tilanteelle on vaikea löytää selvää syytä. Palloilut ovat imeneet lahjakkaimmat nuoret yksilölajeista jo pitkään kaikkialla muuallakin kuin Varsinais-Suomessa. Täältä on lähes mahdoton tulla huippuyksilöksi perinteisissä talvilajeissa eikä helppoa esimerkiksi painissa tai keihäänheitossakaan.

Parhaaksi ei valita kuin yksi kerrallaan. Sen jälkeen tulee iso liuta erittäin, erittäin hyviä urheilijoita, joita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Päätä ei tarvitse painaa pensaaseen Turussakaan, mutta ihmetellä voi. Onko seudultamme tulossa lähivuosina potentiaalisia olympiamenestyjiä?

Seiväshyppääjä Wilma Murron kapeilla harteilla on aika suuri taakka. Hän, jos joku, pystyy sen kantamaan.

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.