Autoilijat ovat paikkansa ansainneet

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen kertoo tässä lehdessä, miten Linnakaupungin rakentaminen etenee. Pieniä osia rakennetaan jo, ja keväällä käsittelyyn tulee seuraava iso kaava.

Havainnekuvat ovat aina vain havainnekuvia, mutta näyttää siltä, että Turku laajenee tyylillä. Linnakaupunkiin tulee kodikkaita puutaloja, moderneja kerrostaloja ja niiden väliin nauhamaisia puistoja. Keskustan palvelut ovat mukavan lähellä.

Yksi seikka on otettava huomioon, kun Linnakaupunkia ja muita uusia asuinalueita suunnitellaan. Se on pysäköinti.

Linnakaupungin pohjoispuolelle Kirstinpuistoon valmistui pari viikkoa sitten uusi kerrostalo. Talo on muuten hieno, mutta autopaikat loppuivat kesken alta aikayksikön. Nyt asukkaat ovat autopaikkajonossa ja autot lojuvat pitkin poikin pihalla, kadunvarressa ja naapurin tontilla.

Pysäköintipaikkojen tarve on selvästi arvioitu väärin. Kaupungin olisi pitänyt vaatia niitä kaavassa enemmän, tai rakennusyhtiön olisi pitänyt rakentaa niitä enemmän.

Onneksi Linnakaupunkiin on rakennettu vasta ensimmäiset talot. Ongelma ehditään korjata.

Vaikka Linnakaupunki rakentuu lähelle keskustaa, sielläkin tarvitaan autopaikkoja.

Uusiin taloihin muuttaa nuoria ihmisiä, jotka ajavat autolla töihin, käyvät automarketeissa ja kauppakeskuksissa, vievät lapsia neuvolaan, päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin ja ajavat viikonloppuna mökille ja vanhemmilleen.

Jokainen kaupunki haluaa nykyään korostaa vihreitä arvoja, mutta tässä huumassa ei saa unohtaa autoilevaa enemmistöä. Autoja tarvitaan pitkien välimatkojen maassa aina.

Kirjoittaja on Turkulaisen päätoimittaja.

Kommentit (1)

Kommentit

On totta että pysäköintitilaa tarvitaan. Fakta on että sitä ei tarvita erikseen jokaiselle. Näinkin lähellä keskustaa ja hyvien bussihteyksien varrella sopii kuitenkin miettiä tarkkaan kannattaako asuntoja tehdä huomattavasti kalliimmaksi vain pysäköinnin takia? Pääkirjoituksen näkökulma on muutenkin tyypillisen kokoomuslainen: Olettamus että kaikilla pitää olla auto ja joka paikkaan pitää kulkea autolla alkaa olla auttamattomasti vanhanaikainen ja hölmö. Turku on hyvä joukkoliikennekaupunki ja Turusta voidaan saada vielä myös hyvä pyöräilykaupunki jos asiaan viitsittäisiin panostaa kunnolla. Huomautan että mitä enemmän pyöräilyinfraan panostetaan sitä vähemmän keskustassa on ruuhkia meille autoilijoille. Kyllä, MEILLE autoilijoille. Omistan auton sekä kaksi polkupyörää. Itse kuljen työmatkat pyörällä.

Otin vapauden muokata pääkirjoituksen loppuosaa. Tämähän on kuitenkin melko pitkälti näkökulmakysymys:

"Koska Linnakaupunki rakentuu lähelle keskustaa ei siellä tarvita kaikille autopaikkoja. Uusiin taloihin muuttaa esimerkiksi ekologisesti ajattelevia ihmisiä jotka pyöräilevät töihin ja käyttävät hyvin toimivaa joukkoliikennettä sekä lähellä sijaitsevia keskustan palveluita. Lisäksi taloihin muuttaa luultavasti iäkkäämpää väkeä joille oman auton käyttö ei ole enää välttämätöntä.

Jokainen kaupunki haluaa nykyään korostaa yksityisautoilun merkitystä mutta vihreitä kestävän kehityksen arvoja ei saa unohtaa. Hyvän joukkoliikenneverkon ansiosta yksityisautoilua tarvitaan yhä vähemmän. Esimerkiksi 40% kaikista työmatkoista on alle 5km mittaisia, on siis selvää että pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen panostaminen luo kestävää ja puhtaampaa tulevaisuutta!"

Kupittaan Keijo

Päätoimittaja Koivisto

Tällä palstalla julkaistaan Turkulaisen päätoimittajan Janne Koiviston pääkirjoituksia.