Pääkirjoitus: Mälikkälän metsä on puhkottava tiellä

Kuninkojantielle vuosikymmeniä sitten muuttaneet eivät todellakaan olisi aikoinaan voineet ymmärtää, minkä ruuhkan, melun ja saasteen kesellä he nykyään asuvat. Idyllinen tienoo uinui umpirauhallisessa maalaismeininingissä pitkään. Teräsrautelan uudistalot ja Länsikeskus eivät vielä asiaa radikaalisti muuttaneet, mutta Kauppakeskus Myllyn ja lähistön jättikauppojen rakentaminen muutti käytännössä kaiken.

Jos aikoinaan Nättinummen nelosalueen asukkaita palvelleella bussilla ei ollut vaikeuksia kääntyä Rautalankadulta Kuninkojantielle, nyt risteykseen on pakko saada liikennevalot, jotta kukaan pääsee kääntymään yhtään mihinkään.

Myllyn alue on kasvanut kuin varkain ja väylät Turusta sinne ovat edelleen samat, jotka ne olivat 15 vuotta sitten. Ne, jotka tilannetta kritisoivat, ohjataan käyttämään 8-tietä tai tulemaan alueelle Satakunnantien ja Haunistentien kautta, mutta esimerkiksi Ikeaan, Giganttiin tai K-rautaan tulijoita vaihtoehdot eivät lohduta.

On ajettava Kuninkojantietä. Mahtaa Teräsrautelan omakotiyhdistyksen väellä olla hermot kireällä.

Turun kauppakamari vaati ajoyhteyksien parantamista jo vuosia sitten. Se ehdotti yhdystietä, joka lähtisi Satakunnantien Raision puoleisesta päästä ja yhtyisi Kuloistentiehen Vetikon alueella.

Ehdotan itse yhteyttä Itäniityntieltä Mälikkälään. heitän sen ilmaan ihan piruuttani, koska arvaan, että sen metsän läpi tietä ei koskaan vedetä eikä ehkä mistään muualtakaan.

Onko Turun intresseissä parantaa turkulaisten mahdollisuuksia kuljettaa rahansa kauppoihin, jotka ovat Raisiossa?

Teemu Nurmi

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.