Pyöräilyn laatuväylät, kyllä kiitos!

Yksi kärkiteemoistani vaaleissa on mielenkiintoinen ja ennakkoluuloton kaupunkisuunnittelu, joka luo hyvän elinympäristön asua, tehdä töitä ja nauttia elämästä. Hyvän kaupunkisuunnittelun rakennuspalikoihin kuuluu pyöräilyn edistäminen. Pyöräily on kehittyvä osa modernia kaupunkia ja myös se tarvitsee puolestapuhujansa tulevassa valtuustossa.

Pyöräily on mukava, nopea, edullinen, ympäristöystävällinen ja terveellinen tapa liikkua kaupungissa. Se on monelle intohimo, osalla arkea ja enemmistölle ainakin satunnainen korvike muille liikennemuodoille. Järkevillä ja määrätietoisilla päätöksillä pyöräilystä saadaan turvallisempaa ja sujuvampaa sekä entistä houkuttelevampi vaihtoehto autoilulle. Liian moni pyöräreitti on Turussa edelleen katkonainen purkkaviritys, joka ei kulje itsestään selvintä reittiä. Pyöräilyä edistävät ja helpottavat toimet eivät ole rakettitiedettä, vaan yksinkertaisia ratkaisuja.

Pyöräilybarometrissa, jonka aineisto kerättiin marras−joulukuussa 2016, selvitettiin pyöräilevien asukkaiden mielipiteitä pyöräilyolosuhteista ja pyöräilyn laadusta Turussa sekä turkulaisten asenteita pyöräilyn edistämiseen. Tutkimuksen perusteella suuri osa turkulaisista pyöräilee ainakin joskus ja melkein jokainen vastanneista (96%) suhtautuu myönteisesti pyöräilyn edistämiseen. Turkulaiset ovat fiksua sakkia ja ymmärtävät hyvin, että pyöräilyn edistäminen ei ole keneltäkään pois, vaan kaikille lisää.

Pyöräilyä voitaisiin edistää Turussa ainakin kolmella toimenpiteellä:

1. Toteutetaan pyöräilyn laatuväylät Linnankadulle, Puutarhakadulle ja Itäiselle Rantakadulle.

2. Rakennetaan keskustaan, kampusalueelle ja asemille kunnon pyöräparkit.

3. Tuodaan Turkuun kaupunkipyörät ja otetaan pyöräily paremmin osaksi joukkoliikennejärjestelmää.

Pyöräilyn laatuväylät. Toteutetaan Linnankadulle, Puutarhakadulle ja Itäiselle Rantakadulle pyöräilyn laatuväylät, joita pitkin joen suuntainen pyöräily sujuu nopeasti ja turvallisesti. Kadut ovat ruutukaava-alueen runkoväyliä, joissa on sekä tilaa että luonnollinen kulkureitti pyörille. Jokiranta on kesäisin niin suosittu kävelyreitti ja markkinapaikka, että kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuus vaatii pyörille sujuvamman ajoreitin. Siirtämällä pyöräväylä Itäisellä Rantakadulla rantavallilta ylemmäs autotien kanssa samaan tasoon, olisi pyöräily sujuvampaa ja tilaa jäisi paremmin sekä kävelijöille että kesäisille markkinakojuille. Lisäksi länsi-itä suuntainen pyöräily keskustan läpi täytyy saada pikaisesti toimimaan Humalistonkadulla. Tämän pitäisikin olla pian kunnossa.

Kunnon pyöräparkit. Käsi pystyyn kaikki, joilta on joskus varastettu pyörä – minulta ainakin on! Se vietiin keskellä kirkasta päivää, lukittuna, Kupittaan asemalta. Vieläkin tutumpi tilanne on löytää oma fillari dominona kaatuneen pyöräkasan sekamelskasta vähintään yksi heijastin hajalla. Keskustaan, kampusalueelle ja asemille tarvitaan kunnon pyöräparkit, joissa pyörän säilytys on sujuvaa, helppoa ja turvallista. Mallia voidaan hakea vaikka Amsterdamin, Kööpenhaminan tai Aarhusin moderneista ja toimivista ratkaisuista.

Kaupunkipyörät Turkuun. Pyöräily voidaan tuoda paremmin osaksi joukkoliikennejärjestelmää kolmella keinolla. Ensinnäkin luodaan Turkuun vastaava joukkoliikenteen osana toimiva kaupunkipyöräsysteemi. Pyörää, eikä edes kaupunkipyörää, pidä keksiä itse uudestaan, vaan mallia voidaan ottaa Helsingin kiitellystä järjestelmästä. Tehdään siitä osa Föliä ja sen maksukorttijärjestelmää. Toiseksi rakennetaan parempia pyöräparkkeja joukkoliikenteen liityntäpysäkeille ja kolmanneksi helpotetaan pyörän mukaan ottamista bussiin ja mahdollisesti tulevaan ratikkaan. Näin etenkin työmatkapyöräilyn tehokas toimintasäde kasvaa. Mallia bussien pyörätelineistä ja muista pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhdistämistavoista löytää monista Euroopan kaupungeista.

Uskon vahvasti pyöräilyn mahdollisuuksiin ja niiden edistämisen hyödyllisyyteen. Kaupunki, sen viihtyisyys, toimivuus ja asukkaiden sekä ympäristön terveys kiittävät jokaisesta pyörän selässä poljetusta lisäkilometristä. Siksi allekirjoitin myös Turun polkupyöräilijöiden kuntavaaliteesit ja omalta osaltani sitoudun edistämään niitä päätöksenteossa.

Lauri Kattelus

Lauri Kattelus on Turun kaupunginvaltuutettu (kok.) ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja. Tämän lisäksi hän toimii Kokoomuksen Turun valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Palkkatyökseen hän toimii Kokoomuksen eduskuntaryhmän poliittisena sihteeri.