Muokkaa

Naisissa on voimaa – tule ja näytä omasi!

Naisissa on voimaa, toteaa Hanna Aanila, yksi Naisten Pankin yli 3000 vapaaehtoisesta. Osallistumalla Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan voit näyttää, millainen on naisten joukkovoima!

Homo homini lupus, totesi jo ammoin roomalainen näytelmäkirjailija Plautus (254 - 184 eaa.) teoksessaan Asinaria. Tätä lausahdusta käytetään silloin, kun halutaan kuvata niitä kauheuksia, joita ihminen kykenee lajitovereilleen tekemään. Onneksi ihminen voi olla ihmiselle muutakin kuin susi; tämän ovat muun muassa upeat naistenpankkilaiset hienolla esimerkillään näyttäneet. Kymmenessä vuodessa yli 11 kerättyä miljoonaa on hieno saavutus!

Naisten Pankin toiminta perustuu tuhansien vapaaehtoisten tekemään työhön ja tuhansien lahjoittajien avokätisten lahjoitusten varaan. Iso, vuosittainen ponnistus meille naistenpankkilaisille on hyväntuulisen ja liikunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestäminen. Naisille kävellään Ammatteja tänä vuonna Turussa sunnuntaina 10.9. klo 11 - 14, ja lähtö kävelylle tapahtuu tuttuun tapaan Merikeskus Forum Marinumin/Ravintola Göranin edustalta. Avajaispuheen pitää FinnWalk-kävelijä, yrittäjä Jaana Villanen, jonka teosta Uskalla! Ole hyvän tekijä itsellesi (Prorigin, 2017) on tapahtumassa myynnissä. Lue lisää tapahtumasta nettisivuiltamme: Naisten Pankki Varsinais-Suomi.

Nuorgamista Hankoon yksin kävellyt Jaana on todellinen voimanainen ja naisten voiman on huomannut myös Hanna Aanila, joka tänä vuonna on ensimmäistä kertaa mukana Turun Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman työryhmässä. Hanna on työskennellyt useissa erilaisissa projekteissa, erityisesti naisten kanssa ja hän on nähnyt, miten merkittävä naisten rooli yhteiskunnassa voi olla. Esimerkkinä Hanna mainitsee Viron, joka uudelleenitsenäistymisensä jälkeen ja ennen EU:hun liittymistä oli sekasortoisessa tilassa. Tuolloin nimenomaan naiset toimivat koossapitävänä voimana, Hanna summaa.

Naisten Pankin juju onkin siinä, että apu menee kehitysmaiden naisille. Naisten tukeminenhan on tutkitusti tehokkain tapa auttaa, sillä silloin annetusta avusta hyötyy koko perhe ja myös koko yhteisö. Isoäidilläni oli tapana sanoa: "Se on kuin laittaisi rahaa pankkin, kun nuori ihminen nukkuu." Kenties tämä sanonta pitäisi päivittää tähän päivään ja todeta, että "Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun sitä antaa naiselle."

Ryhdy siis sinäkin pankkiiriksi ja tule kävelemään kanssamme Turun jokirantaan Ammatteja kehitysmaan naisille.

Ilmoittaudu ja lahjoita

Meissä naisissa on voimaa ja yhdessä me voimme muuttaa maailmaa!

P.S. Tasa-arvon nimissä - myös miehet ovat tervetulleita!

Naisten Pankki Varsinais-Suomen aluesolu

Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi. Naisten Pankin Varsinais-Suomen aluesolu toimii vapaaehtoisvoimin ja tukee Naisten Pankin toimintaa keräämällä varoja kehitysmaiden naisten auttamiseksi. Järjestämme tapahtumia ja olemme mukana muiden järjestämissä tapahtumissa.  Aluesolun aktiivit esittelevät Naisten Pankin toimintaa asiasta kiinnostuneille.