Yhdenvertaisuusvaltuutettu hyväksyy kantaväestön syrjinnän – ei noudata lakia

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on nyt ratkaissut kantelun kantaväestöön kohdistuneesta syrjinnästä, jossa noin 2 500 euron kuukausipalkkaan johtavaan varasto- ja hyllytystyön työharjoitteluun hyväksyttiin vain maahanmuuttajia.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ryhtynyt asiassa toimenpiteisiin vaan katsoi, ettei voida riittävän yksiselitteisesti ja selvästi olettaa, että kyse on syrjinnästä tai muusta yhdenvertaisuuslain vastaisesta menettelystä.

Vastauksessa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta sanotaan: "Ymmärrämme, että voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, että hankkeeseen voi hakea mukaan ja sen kautta koulutusta sekä työpaikan saada vain työtön maahanmuuttaja mutta ei kukaan toinen henkilö, vaikka kyseinen henkilö olisikin esimerkiksi työtön ja täyttäisi hakukriteerit."

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoi tästä huolimatta, että kyse ei ole syrjinnästä. Ratkaisun perustelussa todetaan: "Kaikki epäsuotuisa kohtelu tai epäedulliseen asemaan asettaminen ei kuitenkaan ole syrjintää. Jos esimerkiksi on esitettävissä lakiperusteinen sekä tavoitteiltaan hyväksyttävä ja keinoiltaan oikeasuhtainen (asianmukainen, tarpeellinen ja kohtuullinen) oikeuttamisperuste, ei kyse ole syrjinnästä."

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan toiminta näyttää perustuvan kotoutumislakiin sekä valtion kotouttamisohjelmaan.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu pohtii vastauksessaan asiaa myös toisesta näkökulmasta: "Ei ole poissuljettua, että esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön, jonkin muun viranomaisen taikka hankkeeseen osallistujien valinnasta vastaavan yrityksen katsottaisiin syyllistyneen syrjintään tai muuhun yhdenvertaisuuslain mukaiseen menettelyyn, esimerkiksi jos kävisi ilmi, että hankkeen avulla työllistettäisiinkin henkilö tai henkilöitä, joilla on jo ennen hankkeeseen osallistumista erinomaiset mahdollisuudet työllistyä maahanmuuttajataustastaan huolimatta, mutta samalla yksittäisen ei-maahanmuuttajataustaisen henkilön tai henkilöryhmän työllistämistä edistävät palvelut samanlaisiin tehtäviin olisi laiminlyöty täysin huolimatta kyseisen henkilön tai henkilöiden huonosta työllistymismahdollisuuksistaan."

Asian kannalta ratkaiseva yhdenvertaisuuslain 12 § on jätetty ratkaisussa täysin huomioimatta. Pidänkin ratkaisua vääränä.

Yhdenvertaisuuslain 12 § mukaan erilaisen kohtelun oikeuttamisen tulee perustua työtehtävien laatuun. Yhdenvertaisuusvaltuutetun vastauksessa ei tällaista tulkintavaihtoehtoa ole tapaukseen liittyen esitetty. Laki ei anna mitään perustetta sallia maahanmuuttajien suosimista varastotyöhön tai työharjoitteluun pääsyssä.

Pidän erikoisena myös sitä yhdenvertaisuusvaltuutetun arviota, että maahanmuuttajat olisivat huomattavasti kantaväestöä huonommassa työmarkkina-asemassa varasto- ja hyllytystöissä.

Ville Tavio

Ville Tavio on turkulainen lakitoimistoyrittäjä, perussuomalaisten kaupunginvaltuuston ryhmän puheenjohtaja ja maakuntavaltuutettu. Sinivalkoinen konservatiivi, joka uskoo hyvinvoinnin syntyvän kansakunnan yhtenäisyydestä.