Rakkautta vai kuolemaa

Tämän viikon maanantaina oli Vähätorilla suuren suosion saavuttanut konsertti, josta yleisölle jäi ylevän positiivinen fiilis. Rakkauden ylistystä eri oopperoista, pääosin italialaisten säveltäjien – olihan konsertin kimmokkeena rakkaus ja nimenomaan tällä kertaa italialaista alkuperää olevan Benito Casagranden ja hänen puolisonsa pitkä rakkaustarina. Rakkaus on aiheena suurimmassa osassa keveämpääkin musiikkia. Kuolema vierailee musiikissa  lähinnä epätoivoisen rakkauden murtamien ihmisten itsemurha-ajatuksissa. Väkivalta, sodat ja tappaminen ovat harvoin suositun populaarimusiikin teemoja.

 Muutama vuosi sitten halusin rentoutua lauantai-iltana, asetuin mukavasti sohvalle ja avasin television yhdeksän maissa illalla. 

Ensimmäisellä kanavalla soi dramaattinen musiikki ja nainen istui miehen vatsan päällä pitäen asetta miehen ohimolla. Seuraavalla kanavalla oli menossa klassinen elokuvakohtaus, jossa kaksi joukkiota selvittelee aseilla välejään tyhjässä varastorakennuksessa,  tuloksena siellä täällä lojuvia ruumiita.Valaistuksella, kuvakulmilla ja äänitehosteilla luodaan pelolle olemus. Kolmannella kanavalla oli menossa murhajutun selvitys, samoin neljännellä.

 Olen itse lääkärinä ollut läsnä monen ihmisen kuoleman hetkellä. Kaikkein vähiten kaikista elämän ilmiöistä siinä on mitään viihteellistä. Minusta on  käsittämätöntä, että kuoleminen ja nimenomaan väkivaltainen kuolema on meillä niin suosittua viihdettä, että sitä ajoittain tulee valtaosalta TV-kanavilta ajankohtana, jolloin perheiden lapsetkin takuulla TV:tä katselevat. Ikäänkuin murhat olisivat luonnollisia ja jokapäiväisiä tapahtumia ja murhatutkijan homma hauska ja mielenkiintoinen toiveammatti.

 Norjan tapahtumat  saivat karmeudessaan  ihmiset pysähtymään. Pohdittiin ja analysoitiin voisiko vastaavaa tapahtua meillä kotosuomessa.

Pitää pohtia, millaisia malleja ongelmien ratkaisuun on tarjolla. Jos jokapäiväinen viihdeohjelman ratkaisumalli on tappaminen, se tuntuu takuulla luonnollisemmalta kuin jos mallia ei koko ajan tyrkytettäisi.

 Väkivalta on toki ollut aina ihmiskunnan ongelma. Järjestäytynyt yhteiskunta asettaa käyttäytymiselle rajoja, joiden puitteissa on toimittava. Sivistyksen toivoisi vaikuttavan positiivisesti niin, että lähimmäisenrakkaus lisääntyisi ja raakalaismaisuus vähentyisi.

 Vihapuheen vähentämiseksi rakkaus-teeman käsittely ei ole ollenkaan huono konsti. Ei myöskään olisi pahitteeksi, jos TV-ohjelmien valitsijat oikeasti harkitsisivat, onko ohjelmiston tasapaino tappamisen vai elämän puolella. Kaikki kuultu ja katsottu jättää jäljen lapsen mieleen.