Turun katukoira

Mua moni pussaa, silittää,

mä en osaa selittää,

ett koton olis paree olla

mattom pääll permannoll.

On muukalaiset mukavii

ne antaa vettä, purtavii

kun jourun virkaan ”katupojan”

viaraan kylkkee orpo nojaan.

Kyll muuttuis koiranpiross tahti

jos saisin olla koiravahti

jos mull ois komee koppalakki

ja takki

jos ois kultanappi.

Toiseks jäis Turun Murre

ko istuskelis Turre

poliisina vanhan ajan

suojelija hyvän tavan.

Kristiinankadun rappusilla

istuu tolppaan kytkettynä

kullanruskea suuri susikoira.

Makaa, istuu, makaa, odottaa!

Kaksi, viisi, seitsemän tuntia.

Isäntä ei tule. Humalatila on vahva.

Vettä, nakkeja, taputusta

ohikulkijoilta.

Hyvinpidetty hurtta,

rauhallinen, uusi kaulapanta

mutta surusilmät etsivät turvaa

viereen istuneesta muukalaisesta

jonka kylkeen koira nojaa

koko painollaan.

Ei kuitenkaan katso perään.

Kohta istuu uusi ohikulkija

ja koira joutuu kerjäämään.

Lopulta lohduton ulvonta

kaikuu katukivillä.

Marketta Moisanen