Elinvoimaa luonnosta
-
Kuva: Teija UittoMirka MuukkonenTurun kaupunginvaltuutettu
Vaikka juhannus jo menikin, on helteisin ja herkullisin osa kesää vielä edessä. Vielä riittää luonnossa tuoksua, loistoa ja makua, jonka avulla voi vahvistaa talvella tyhjentyneitä akkuja ja varautua tulevaan. Luonnon suomaan tarjontaan kannattaa suhtautua avoimin, kokeilevin mielin.
Siinä missä isoäitimme ymmärsivät keittää marjat mehuiksi ja hilloiksi, keräävät nykyisen sukupolven edustajat puna- ja mustaherukkansa pakkasen kätköihin. Pakastemarjoista saa nopeasti valmistettua tehojuomia eli smoothieita arjen taas koittaessa.
Mikä onkaan parempaa superfoodia kuin kotoiset marjamme. Mustaherukka päihittää monet tuontituotteet mennen tullen ollen todellinen vitamiinipommi. Smoothien sekaan kun heittää vielä kotimaisia hampunsiemeniä tai pellavansiemenrouhetta, on laadukkaiden öljyjen ja kuitujen saantikin turvattu. Marjat kannattaa luonnollisesti nauttia tuoreelta nyt, kun siihen on mahdollisuus.
Marjojen lisäksi voimaa ja hemmottelua löytyy yrteistä. Vadelman, mansikan ja mustaherukan lehtien lisäksi talteen kannattaa kerätä ja kuivata myös piristävää ja aineenvaihduntaa vilkastuttavaa minttua, vahvistavaa nokkosta sekä rentouttavaa ja rauhoittavaa sitruunamelissaa. Kuivatuista yrteistä voi talven tullen valmistaa makunystyröitä hiveleviä teesekoituksia. Lipstikasta voi valmistaa yrttisuolaa, jolla maustaa talven keitot.
Yrttejä kannattaa rohkeasti käyttää myös ulkoisesti. Itsevalmistetut kylvyt, hierontaöljyt ja ihonhoitotuotteet ovat laadukkaita, ekologisia eikä niiden valmistukseen tarvita eläinkokeita. Jalkojen hoitoon sopii yrttikylpy, jossa kylpyveden sekaan heitetään merisuolaa sekä rosmariinia ja koivunlehtiä virkistämään jalkoja ja poistamaan turvotusta. Tuoreet ruusunlehdet kylpyvedessä tuovat ylellisyyttä jopa alkeelliselle mökkilomalle.
Saunaan voi ottaa mukaan ihoa hellivää ja pehmentävää kuorintavoidetta, joka on valmistettu raakaruokosokerista, kylmäpuristetusta oliiviöljystä sekä nipusta suosikkiyrttiä. Rasvaisemmalle iholle voi kokeilla merisuolaa. Nämä kuorintavoiteet sopivat erityisesti jaloille ja käsille, mutta myös koko keholle. Avocadosta taas saa hetkessä pyöräytettyä pehmentävän ja kosteuttavan kasvonaamion.
Saunan jälkeen on iholle ihana levittää manteliöljyä, johon on lisätty piristävää ja kipua lievittävää rosmariinia tai rauhoittavaa laventelia.
Luonto tarjoaa juuri nyt meille parastaan. Kannustan kaikkia kokeilemaan rohkeasti erilaisia keinoja nauttia siitä. Ne, joilla ei ole omaa puutarhaa tai parvekeviljelmää, voivat polkaista makuja, värejä ja tuoksuja tulvivalle kauppatorille hakemaan suosikkinsa laajasta valikoimasta.
Mirka Muukkonen
Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuutettu (vas.)
Nettikaruselli
Mirka Muukkonen on Turun Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Muukkonen on myös Turun valtuutettu.
Tämän blogin kirjoitukset
Blogit
Uusimmat
- Kuukauden koeajo: Ravin neljäs mallisukupolvi on tässä
- Jokamiehen oikeuksista infoa 1
- Urbaani kesäloma laajenee suuremmalle alueelle
- Viime viikon klikatuimmat
- Gumball sai autofanit liikkeelle - tällainen on Duudsonien norsu 1
- Hese: Kymmenen vuoden päästä joka kaupungissa on kalankasvattamo
- Turun Clewerille merkittävä kauppa Pietariin
- Muumi-varas iski Piispanristillä
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
– Kesän juhlatarjoiluissa vähemmän on enemmän, uskoo Kanrestan Oopperaravintoloiden keittiöpäällikkö ja Kiehumispisteessä-blogin Kati Laszka.
Juhlien valmisteluissa tärkeintä on ennakkosuunnittelu.
Kun valitset tarjottavat, jotka voit tehdä jo muutamaa päivää aikaisemmin, jää juhlapäivänä enemmän aikaa viimeistelyyn.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.











