Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Minulla on vierähtänyt jo 20 vuotta ympäristönsuojelun palveluksessa. Tullessani töihin minulle kerrottiin, että vielä tulee aika jolloin meillä taistellaan jätteistä. En meinannut uskoa.
Olen koittanut sympata Jyrki Kataisen hallitusta, vaikka jotkut sen ratkaisuista ovat kovastikin kirpaisseet.
Turun kulttuurinpääkaupunkivuoden rahoitus joutui ikävästi reposteltavaksi, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto tulkitsi miljoonia tänne annetuista avustuksista käytetyn ohjeiden vastaisesti. Samaan hengenvetoon syytettiin poiketun myös kirjanpitolain säädöksistä.
Tämän kesän lomatoivelistalla sijoitin ensimmäistä kertaa nappulani elokuulle. Ilmojen puolesta en ole harmitellut. Rästityöt olen saanut tehtyä ja sadekuurojen lomassa on toimistolta päässyt vehreää ympäristöä tarkkailemaan. Kaupunkia kiertäessä virisi tunne, että Turussa on saatu tänä vuonna paljon aikaan. Kaivattuja päätöksiä ja konkreettisia rakennushankkeita.
Aurinko kimaltelee Airiston suunnasta ja luonto on kauneimmillaan. Kesäisen maiseman kruunaa Ruissalon kärjessä uljaasti kaarteleva merikotka.
Kiinalaisen horoskoopin mukaan vietämme Lohikäärmeen vuotta. Luvassa pitäisi olla vanhoista kaavoista irtautumista ja uusille mahdollisuuksille avautumista. Vuoden elementtinä on vesi, jonka uskotaan tuovan meille tyyntä keskittyneisyyttä ja avoimuutta haasteiden kohtaamiseen.
Suomen luonnonsuojeluliitto on lanseerannut maahamme ”Vuoden turhake” -kilpailun. Käytännössä Suomen Luonto -lehden lukijat ovat jo 12 kertaa tehneet ehdotuksia kulutustavaroista, joista toimitus on valinnut turhimman. Kisa on noussut näkyväksi osaksi järjestön työtä kestävän tuotannon ja fiksumman kuluttamisen puolesta.
Mietin kelloa ja lehtityötä. Jokaisen rattaan on pyörittävä omalla paikallaan ja parasta olisi että kaikki tapahtuu myös ajallaan.
Korkein hallinto-oikeus kumosi viimeviikolla Turun valtuuston vuonna 2009 hyväksymän Kauppatorin asemakaavan. Tuomarit epäilivät, ettei Toriparkin rakentaminen turkulaisessa savimaastossa olisi kaikilta osin turvallista. Vaikka muualla maassa torinalustoja on menestyksekkäästi otettu kyseiseen käyttöön, joudutaan meillä nyt miettimään uusia ratkaisuja.
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kesä on ollut harvinaisen mukava. Minun osaltani se alkoi jo kaupunginteatterin Esittävän Taiteen Toukokuusta. Keväällä päätin ottaa loman rauhallisesti ja mitään ahnehtimatta, mutta mukavia tilaisuuksia tuli sittemmin kaikkialta vastaan.
Pari vuotta sitten löysin kaupunginkirjaston äänikirjahyllyn. Sen jälkeen pitkillä mökkimatkoilla on tullut kuunneltua jo aika monta lukematonta teosta. Juhannuksena mukaan valikoitui Tuomas Kyrön verraton Mielensäpahoittaja. Ajo Saarenmaalle taittui joutuisasti Antti Litjan tulkitessa 80-vuotiaan vaarin tuntoja maailman menosta.
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi on lähtenyt mainiosti liikkeelle. Logomolla ja ympäri kaupunkia on koettu monia ikimuistoisia elämyksiä. Ilahduttavaa on ollut kävijöiden runsas ja monenkirjava joukko. Puheet pienelle piirille suunnatusta ohjelmasta kannattaa viimeistään nyt haudata, sillä innokkaina lippuluukuilla ovat jonottaneet niin kansa kuin sen edustajat.
Astelin Logomoon luottavaisin mielin. Uusi kulttuurikeskus ei ole jättänyt kylmäksi paukkupakkasillakaan. Ohjelmisto on vaihtunut nopealla syklillä ja tarjonnut jo monenlaisia nautintoja. VR:n vanhaa konepajaa oivempaa paikkaa kulttuuripääkaupunkivuoden areenaksi tuskin olisi voitu löytää.
Kesä käänty väistämät syksy pualel. Lomapäivä o kortil, vaik niit o ollu normaali enemmä. Kaupunki järjesti meil tyäntekijöil mahrollisuure pari viiko lisävapaihi. Tosin talkootyyppisest ilma palkka.
Mää näi masentava selvitykse siit, kui pal Turus nykyä mene raha hukka ilkivalla ja roskaamise takia. Viherliikelaitokse Kipinoise Riitta oli tehny tarka laskelma organisaatio menoist ja laatinu siit esitykse koululaisil. Talkootyäohjaaja laskukonee mukka kaupunkii siivotti viime vuan ainaki 683.701 eurol.
Kevät tulee kohiste, vaik hiuka jälkijunas. Puutarhahommi o ryhdytty melke joka pihal ja viimesi hiakotushiakkoje harjauksi oroteta. Katuosuuksie osalt o pelkästä myänteist sanottava sen jälke, ku Puhtaanapitolaitos otti koko kaupungi pölyt harteilles. Homma pelaa ja valmist tule tiä kerrallas.
Kastus o ollu lukio melke viis vuaskymment. Raunistula Yhteislyseo perustetti jo1963, mut pulpetit oma koulurakennukse saati kannettu vast 1970. Olumpiavuan -76 nimi muutetti Kastu lukioks. Opiahjo ja monet sen oppilaist o aikoinas kilvotellu valtakunna kärkisijoist. Viimiste viiretoist vuare aja Kastus o keskitytty luannotiäteellise erityistehtävä ja painotettu kuvataitei.
Viikko sit valtuusto jako Turu luattamusmiäspaikat sulas sovus. Erityise ilahruttava o, et hyvi syksy kuntavaaleis menestyne pärjäsivä ja ylsivä jopa puheenjohtajuuksi asti. Henkilökohtasest haluan toivotta tuoreil valtuutetuil ja kaikil päättäjil onne. Sitä tarvita ku talouskriisi tuli syksyl kolkuttamat sisä. Vaik ei meil kyl säästös kauhiast ollu sitäkä enne.
Kuukaus sit mun pää höyrys. Joka päivä tuntus putova huanoi uutisi. Satanukki oli mont viikko. Töis harmitti, et meiä kahreksast erilaisest jätteekäsittelypaikast seittemä o jonkisorti valitukse alane tai ympäristöluva kans o ongelmi. Mukan listas o sekä Turu et firmoje hankkei.
Kastussa asuva ympäristötarkastaja havainnoi tällä palstalla isoja ja pieniä asioita turkulaisesta elämänmenosta. Joskus pyytämättä vähän kauempaakin.
Vapaa-aikanaan Turun Nuoren Teatterin puheenjohtaja tutkii mielellään lähiseudun kulttuuritarjontaa tai suuntaa mökkimatkalle Viron Saarenmaalle.
Pohjoisamerikkalaisessa urheilukulttuurissa on sanonta, joka kuvaa elämän raadollisuutta karulla tavalla. "Kovan päivän ilta" on päätepysäkki, jossa puntaroidaan odotusten ja toteutuneiden tulosten välistä tasapainoa. Voittajat erotetaan häviäjistä...
Herttarouva: Tuntuu siltä, että miehet ajattelevat aina vain seksiä. Ajattelevatko miehet sitä tosiaan joka hetki? Patajätkä: - Eivät missään nimessä. Harhaluulo johtuu siitä, että miehet ajattelevat yksinkertaisesti niin paljon, että seksin...
Hallituksen sote-uudistusta on leimannut kiistely, epävarmuus ja ristiriitaisuus. Projektien ja työryhmien luvattu maa Suomi on meitä kaikkia koskettavassa isossa muutoksessa saanut seurata milloin kenenkin johtaman porukan taivallusta kohti maalia.
Logomon pysäköintipaikat muuttuivat maksullisiksi viikko ennen vappua. Lounasaikana tosin voi pysäköidä maksutta tunnin ajan, mutta parkkilappu on silti automaatista haettava.
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Hyvä lukija, Tervetuloa kanssani matkalle itärajan taa sotavankien ja maaorjien hiellä rakennettuun Pohjolan Venetsiaan, Pietariin! Vietän kaupungissa vajaat kolme työntäyteistä kuukautta ympäristöjärjestö Bellonassa ja jaan tässä blogissa...
Pudotuspelien toinen kierros on saatu käyntiin jokaisen otteluparin kohdalla. Taistelu himoitusta Stanley Cup-pokaalista kiihtyy.
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Patajätkä: Miksi ihmeessä naiset haluavat tuhota jalkansa käyttämällä korkeita piikkikorkokenkiä? Eihän niissä voi kukaan oikeasti edes kävellä.
Mihin ammattilainen satsaisi kesäjuhlissa? Ruokiin... ja juomiin.
– Olipa kyseessä häät, syntymäpäivät, valmistujaiset tai grillijuhlat, jo alkumaljalla toivotat vieraasi tyylikkäästi tervetulleeksi, W Wine & Delin vuoropäällikkö Terhi Elsilä sanoo.
Jos haluat kieltää mainosjaon, tulosta tämä oveesi.
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.