Piilota X Palauta

Vessakourijat ja pankit, joista ei saa rahaa

Kommentoi

Radiossa kerrottiin, että poliisi oli saanut verekseltään kiinni sen vessakourijan Salon Piihovista. Se oli se sama äijä, joka oli kourinut naisia Turun keskustan ravintolavessassa.

Äijä oli ovela. Oli sahannut vessanseinään reiän ja siellä reiän takana sitten odotteli saalista. Me Arskan kanssa tuumailtiin, että oli äijä varmaan talvella kairannut jäätä ja se himo siihen kairaamiseen oli sitten jotenkin jäänyt päälle. Mutta sitä me ei Arskan kanssa oikein ymmärretty, että miten se sitten oli työntänyt kouransa siitä reiästä sisään. Yleensähän sitä pilkitään ihan muilla välineillä. Ei noita pervoja voi ymmärtää.

x x x

Tässä yhtenä päivänä meinasin törmätä autolla edellä ajavan puskuriin kaupungilla, kun katse jumittui jalkakäytävällä liihottavaan likkalapseen. Likallahan ei ollut päällä kuin t-paita. Eihän sillä ollut hametta tai housuja lainkaan. No näitähän nyt näkee kaupungilla kaikkialla. Se on kuulemma muotia, että likat kulkevat ulkona perspaljaana.

Sitä me Arskan kanssa vähän mietittiin, että mitä tapahtuisi, jos joku äijä lähtisi samalla tavalla ulos ilman housuja. Tietäähän sen, heti olisi joku eukko soittamassa poliisille, että täällä kulkee paljastelija. Mitäs tasa-arvoa se muka tämmöinen on? Kyllä äijienkin pitäisi saada kulkea tuolla kaupungilla pelkässä verkkopaidassa

x x x

Mutta jo on mennyt överiksi tämä pankkienkin touhu. Ennen muinoin pankeissa hoidettiin raha-asioita, mutta eihän pankeista enää mitään rahaa tahdo saada. Aviisissa kerrottiin, että Nordean konttuurit ovat keskittäneet kassapalvelunsa aamupäivään. Iltapäivät pyhitetään kuulemma neuvontapalveluihin. Mitäs helkkarin neuvontapisteitä näistä pankeista oikein on tullut?

Vaikka toisaalta onhan se hyvä, että jossain vielä neuvotaan. Jos lääkärillä meinaa kysyä yhden vaivan lisäksi toisesta, niin lääkäri käskee varaamaan uuden ajan. Eihän ne kaikenmaailman eurolääkärit osaa mitään sanoa elleivät pääse siinä välillä lääkärikirjasta tarkistamaan, että mitä sille potilaalle kuuluisi vastata.

Portsan Pormestari