Hameheikkejä ja turkulaista hyvinvointia
Tulipa taas selailtua iltapäiväaviiseja ja taas oli Turku otsikoissa. Vasta kun meikäläinenkin ehätti naljailemaan tästä surullisen kuuluisasta vessakourijasta niin taas oli uusi pervo-tapaus Auran rannoilla. Nyt oli setähenkilö päätynyt messukeskuksessa kuvailemaan naisihmisiä hamosten alta. Se jäi sitten tämä vanhemman polven ohjaajatähti kiinni itse teossa, kun viritteli laukkuun piilotettua kameraansa erään naikkosen hameen alle.
Sitä minä vain ihmettelen tässäkin tapauksessa, että miksi nämä asiat pitää aina tehdä vaikeimman kautta. Sitä kun saa nykyisin jo niin pieniä kameroita, että semmoisen kun kiinnittää vaikkapa kengän kärkeen, niin avot. Kuvattavaa riittää vaikka muutaman kokoillan elokuvan verran, eikä kiinnijäämisenkään riski olisi kovin suuri.
Ei sillä, että minä haluaisin tarjota mitään vinkkejä tällaisille ihmispoloille. Minä ja Arska kun arvostetaan enemmän suoraa toimintaa. Kai sitä hameen alle pitäisi päästä kurkistamaan muullakin kuin kameralla.
***
On kyllä aina yhtä trakikoomista seurata tätä Turun päätäntäkoneiston touhua. Jo vuosia siellä on tolkutettu, että kaupungin henkilöstöä pitää vähentää. Viime aikaiset tiedot kertovat, että väkimäärä on taas sen kun kasvanut. Kaiken maailman toimintamalliuudistuksia siellä kyllä väsätään, mutta onko niistä mitään hyötyä? Nytkin etsitään jos jonkinlaista toimialajohtajaa. Palkkaakin näille vakansseille on tarjolla parhaimmillaan liki kymppitonni kuussa.
Arska se tuumaili, että hän voisi hyvinkin tällaiseen hyvinvointijohtajan pestiin astua. Hän kun voisi sillä kymppitonnin liksalla niin hyvin, että johan sen hyvinvoinnin saisi tartutettua kaupunkilaisiinkin. Se taitaa vain nousta kannoksi kaskessa, että kaupunki haluaa totuttuun tapaan nimittää nämä virkaihmiset omasta väestään. Ja Arskalla kun ei ole enää sitä puoluekirjaakaan, millä noihin virkoihin päästään. No, taitaa täytyä hänenkin tyytyä vain nauttimaan eläkepäivistään. Kymppitonni kuussa siitä, ettei tee mitään järkevää vaan olisi ollut mukavaa vaihtelua.
Portsan pormestari
Nettikaruselli
Portsan pormestari on pakinoitsija, joka kommentoi Turun ja muun maailman menoa omaan rentoon tyyliinsä. Pormestari viihtyy Turussa Börssin kulmalla, Rennossa sekä tietysti ravintola Port Arthurissa. Joskus pakinanikkarin seurassa hilluu myös Arska.
Tämän blogin kirjoitukset
- Yhteyksien ylläpitoa ja kummallista ravintolamaailmaa
- Torin onni ja Turun turnaus
- Jääkiekkosirkusta ja halpalentojen havinaa
- Ei sentään äidinnäköistä muijaa
- Pöllöt päivät ja yhteyskokeilu hätänumeroon
- Kauppatukia ja tamperelaisia jalkapalloelämyksiä
- Karkeloita parketilla ja torilla
- Ikaroksen siipi ja pakolla kaupunginvaltuustoon
Blogit
Uusimmat
- 13:20 Tältä näyttää Bon Jovin hulppea lava sunnuntaina Suomessa
- 12:05 Liettulaisliiga teki kahdessa viikossa 69 rikosta
- 11:35 Suvivirsi Turussa Big Bandin tyyliin
- 10:45 Turkulaismiehiltä katosi miljoona siittiötä vuodessa 1
- 10:00 Turusta leviää maailmalle mukavia uutisia
- 10:00 Mediatoimistot yrittäjän asialla
- 10:00 Jäsenhankintaa voi kadulla tehdä vaikka Idiootit ry
- 09:00 Lemmenklaanin levynjulkaisukeikka Turussa
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
Mihin ammattilainen satsaisi kesäjuhlissa? Ruokiin... ja juomiin.
– Olipa kyseessä häät, syntymäpäivät, valmistujaiset tai grillijuhlat, jo alkumaljalla toivotat vieraasi tyylikkäästi tervetulleeksi, W Wine & Delin vuoropäällikkö Terhi Elsilä sanoo.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.










