11.6.2012 - 09.54

Koulutinko massamurhaajan?

Suvivirret on jälleen veisattu ja koulukiusaaminen siirretty kesän ajaksi sivuun. Kiusatulla on koko kesä aikaa odottaa, mitäköhän uutta kiusaajat ovat hänen päänsä menoksi keksineet. Vähän sama, kuin itse odottaisin elokuulle varattua hammaslääkäriaikaa. Pelkään siis tätä hymyjemme ylläpitäjää enemmän kuin mitään muuta tässä kaupungissa. Muutenhan hammaslääkärissä käyntiä ei voi koulukiusaamiseen verrata, ellei nyt sitten satu kärsimään molemmista.

Kyllä minä olin itsekin kiusaaja. Ja kiusattu. Kestin oman kiusaamiseni silloin. Se oli kuitenkin aika pienimuotoista. Toki se teki silti kipeää ja usein iltaisin mietin, mitä paskaa huomenna olisi luvassa. Mielessäni halusin pahaa kiusaajille ja mietin mitä kaikkea heille tekisin, jotta saisin satutettua heitä. Samaan aikaan olin kuitenkin itse kiusaaja. Miettimättä tai edes tajuamatta, että joku luokkakaverini vietti illat minua miettien. Siis myös pojista.

Olin ylä-asteella, vasta lapsi. Tiesin kyllä, että minua kiusataan ja tiesin kyllä, että se tuntuu pahalta. En osannut silti yhdistää sitä siihen, että myös se oma kiusaamiseni upposi kiusattavan sydämeen ja jätti kenties pysyvät arvet. En minä silloin sitä ymmärtänyt.

Kukaan meistä ei ymmärtänyt, että käsissämme oli kehittymässä aikapommi, jota nykyään massamurhaajiksi, "kouluampujiksi", kutsutaan. Massamurhiin syyllistyneet ihmiset saavat vihat niskaansa, vaikka todellisuudessa syyt ovat jossain aivan muualla. Toki pitää muistaa, että seurausten mittasuhteet ovat saattaneet kasvaa järjettömiksi. Aivan kuten se tuska koulukiusatun sydämessä.

Kiusaamisesta puhuttiin ylä-asteella aika vähän. Kerran olin rehtorin puhuttelussa asiasta. Sillä hetkellä muistan kyllä omatuntoni olleen läsnä, mutta sain sen puhtaaksi vierittämällä syyt muiden niskaan. Varsin jaloa.

Paljon kirjoitetaan siitä, miten kiusaamiseen pitäisi puuttua ajoissa ja siitä pitäisi puhua kouluissa enemmän. En tiedä mikä tilanne on nykyään, mutta kyllä meidän koulussa silloin kaikki tiesivät keitä kiusataan ja ketkä kiusaavat. Isossa kuvassa mielestäni ongelmana onkin se, miten saada kiusaaja ymmärtämään mitä hän tekee?

Meillä oli ylä-asteella käytäntönä, että Hymypoika-patsas annettiin ainoastaan viimeisen, yhdeksännen, luokan jälkeen. Luokkamme oli villi ja jossain määrin ongelmatapaus, mutta vaikka olimme lapsia ja kiusaamisen ytimessä, äänestimme hymypojan luokaltamme hänelle, joka oli kärsinyt kiusaamisesta eniten ja pisimpään. Kaikki yhdeksän vuotta. Teko ei tehnyt meistä pyhimyksiä.

Jälkeenpäin mietittynä tuonkin olisi voinut kääntää kiusaamiseksi, vaikka tarkoituksemme olikin hyvä. Ehkä kiusattu olisi halunnut huokaista helpotuksesta, kun vihdoin oli pääsemässä uuteen kouluun ja samalla meistä eroon. Ja me ajattelemattomuuttamme annoimme vielä hänelle patsaan muistoksi kolmen vuoden helvetistä, jonka hän kenties olisi halunnut unohtaa kokonaan.

Toisaalta, kenelle luokastamme tuon palkinnon olisi voinut antaa? Suurin osa oli kiusaajia, kuka enemmän, kuka vähemmän. Ehkä tunsimme pienen piston sydämessämme ja aloimme tajuamaan mitä olimme tehneet viimeiset vuodet? Tuskin. Itselläni kesti ainakin yli kymmenen vuotta ymmärtää, mistä tässä kaikessa oli kyse, miten hirvittävää tuskaa tuotimme päivittäin yhdelle tai useammalle luokkatoverillemme.

Kiusatut elävät vihan ja tuskan kanssa usein pitkään, jotkut jopa lopun elämäänsä. Tietysti toivoisin kiusaamisen poistuvan kokonaan, mutta näin ei tule ikinä tapahtumaan. Lapset ovat lapsia, eivätkä ymmärrä tekemiään asioita. Kestin oman kiusaamiseni, mutta kiusaajan rooli on ollut raskas kannettava. Anteeksipyynnöt tai Hymypojat eivät vuosien jälkeen arpia poista, enkä voi edes kuvitella, miten monena iltana joku koulukavereistani on nukkumaan mennessään miettinyt, miltä meikäläisen otsa näyttää tähtäimen läpi katsottuna.

Kommentit (0)

Osallistu keskusteluun

Rosvoroopen tarinat

Rosvoroopen tarinat ovat näkökulmia alle kolmekymppisen sinkkumiehen silmin. Osku Valtonen viihtyy työnsä puolesta aktiivisesti Turun yöelämässä, jossa letkeä herrasmies on elementissään. Ja niin kuin esikuvansa nimikkolaulussa lauletaan: "Ja tyttö poltti sydämens, mut Roope sikarin.