Kotimaista uniikkimuotia ja apua tyylin päivitykseen

Joukko on suurempi kuin osiensa summa ja auttamalla muita autat myös itseäsi.  Monet turkulaiset yrittäjät ovat hoksanneet yhteistyön tärkeyden markkinoinnissa ja pyrkivät omalla toiminnallaan auttamaan myös muita paikallisia pienyrittäjiä jaloilleen.  Näkyvyyttä turkulaisille suunnittelijoille mahdollistavat erilaiset tapahtumakonseptit, kuten Turku Design Festival ja Dressing Mimia.  Niiden rinnalla pienet ja persoonalliset kaupat ympäri Turkua tarjoavat näyteikkunan nuorten suunnittelijoiden töille.  Yksi näistä on Rautatieaseman kupeessa pieni kivijalkaputiikki Yono.

Joulukuussa 2006 Humalistonkadulle avattu Yono juhlii tänä vuonna viidettä toimintavuottaan.  19-vuotiaana yrittäjän tielle pelottomasti lähtenyt Noora Laine oli jo pienestä pitäen haaveillut omasta putiikista ja näki Turussa tilaa ja kysyntää liikkeelle, joka kokoaa uniikkia paikallista designia sekä tarjoaa stailauspalvelua.

Liikkeelle lähtiessään Yono tarjosi 1o turkulaiselle suunnittelijalle myyntipaikan ja kanavan saada näkyvyyttä.  Nyt kaupan valikoimista löytyy kotimaista designia myös kaupungin rajojen ulkopuolelta ja liikkeen omistaja kannustaa edelleen nuoria suunnittelijoita ympäri Suomen rohkeasti tarjoamaan tuotteitaan myyntiin.  Galleriatyyppinen liike pyrkii tarjoamaan mielenkiintoista nähtävää ja ostettavaa laidasta laitaan. 

Harvemmin tuotteiden myyntiin ottamisessa on joutunut sanomaan, että joku tavara ei sovi tänne, mutta yleislinjaus on kotimaisuus, yksilöllisyys, mielenkiintoisuus sekä kaupallisuus”, Laine listaa valintakriteerejään.  ”Jotta tuote menee kaupaksi, suunnittelijan tulisi panostaa erityisesti laatuun ja uuteen ideaan. Erityisesti vaatteissa myös kokojen saatavuus on tärkeää. ”

Vaatteiden ja asusteiden myynnin yhteydessä Yono tarjoaa myös korjausompelua sekä vanhojen vaatteiden re-designia eli uudelleen muokkausta.  Monet kulutustietoiset asiakkaat arvostavat tuotteissa nimenomaan ekologisuutta ja siksi myös vaatteiden eliniän pidentäminen korjauttamalla ja muokkaamalla on erittäin suosittua.

Kun vaatteiden shoppailussa kaipaa makutuomaria, Yonon stailauspalvelusta voi saada apua.  Sekä yksityisille että yrityksille suunnattu palvelu sisältää asiakkaan toiveiden mukaisesti yksilöllistä garderobin päivitystä sekä väri- ja vartaloanalyysia. Myös mallit käyttävät stailauspalvelua mallikansioidensa kuviin.

Pukuompelijan koulutuksen saanut Laine innostui vuodesta 2009 lähtien itsekin suunnittelemaan omaa mallistoaan kierrätysmateriaaleista.  Nyt Yono onkin liikkeen nimen lisäksi myös vaatemerkki, joka tarjoaa naisellisia ja materiaalilähtöisesti suunniteltuja vaatteita.  Omaa suunnittelutyyliään Laine kuvailee kokeilevaksi.  Suunnittelutyö on osana liikkeen toimintaa, mutta oman vaatemerkin näkyvyys ei ole tärkeää.  ”Yonolle tärkeämpää on tarjota muille myyntipaikka sekä mahdollisuus näkyvyyteen”, Laine tarkentaa monipuolisen liikekonseptin fokuksen.

Pieni mutta pippurinen nuori nainen kertoo nollaavansa paineita säännöllisesti vauhdikkaalla Ragracing-kilpa-ajolla.  Harrastusvalinta ei sinänsä yllätä, sillä onhan Laine nuoresta iästään ja pienestä koostaan huolimatta peloton ja kunnianhimoinen yrittäjäluonne, joka ei karta kilpailua, vaan nauttii rajojensa testaamisesta ja on valmis tekemään töitä kehittymisensä eteen.

Näkemyksiä 2010-luvun muodista ja turkulaisen muotialan kehityksestä:

”2000-luvun alussa näkyi muodissa selkeästi menneiden vuosikymmenten toistaminen.  2010-luvulla yhdistetään tyylejä vapaammin eikä alleviivata enää vuosilukuja.  Fiilispohjainen pukeutuminen sekä persoonallinen vanhan ja uuden yhdistäminen on yleistynyt.  Kierrätysbuumi on noussut pinnalle ja kierrätystuotteiden kysyntä kasvaa edelleen.

Suomalainen pukeutuja on tullut koko ajan uskaliaammaksi.  Suomi on aina vuoden jäljessä muodista, jos peilaa ulkomaalaisiin merkkeihin, mutta se ei ole välttämättä huono asia.  Suomalainen perässätulija voi maltillisesti sulatella muotiuutuuksia ja poimia tyyliinsä parhaat palat oman makunsa mukaan.

Turussa pienten liikkeiden välillä on hyvä henki, mutta toivoisin vielä enemmän avoimuutta ja yhteistyötä.  Erilaiset tapahtumat ja tarjoavat nuorille suunnittelijoille näkyvyyttä, mutta enemmänkin erilaisia mahdollisuuksia saisi olla.”

Yonon omaa mallistoa sekä liikkeessä myytäviä asukokonaisuuksia esitellään Promenadi-tapahtuman ulkoilma-catwalkilla Kävelykadulla lauantaina 14.5.