Vihreää pukeutumista ylellisesti

Vihreys ja kierrätys ovat viime vuosien suosion myötä markkinointitermeinä kuluneet lähes puhki, mutta sen ansiosta kulutustuotteiden ja muodin saralla ekologisuus ja eettisyys ovat kasvaneet lähestulkoon itseisarvoksi.  Nyt kulutustietoiset ostajat ovat kiinnostuneita tarinoista tuotteiden takana ja kädentaitoja arvostetaan entistä enemmän.  Kierrätysmateriaaleista valmistetun käsityötuotteen ei aina tarvitse näyttää kotikutoiselta eikä kierrätetyn vaatteen vanhalta.  Esimerkiksi second hand- ja ekologiseen muotiin erikoistunut The Greendress Turun Kauppiaskadulla tarjoaa laadukkaasti viimeisteltyjä ja ajattomia uniikkivaatteita ja -asusteita ylellisempään arkeen ja juhlaan.

Vaatesuunnittelijat Essi Kotaviita ja Jaakko Mäkinen toivat The Greendressin viime syksynä Turkuun ja tekivät konseptiliikkeestä oman näköisensä.  The Greendress Turku tarjoaa käsin poimittuja designin helmiä sekä kotimaasta että muualta.  Mm. Kaksitvån, Tom Reblin, Camilla Mikaman sekä Bllack Noirin aarteita löytyy valikoimista turkulaisten Sanna Rinteen, Ansa Couturen ja Mekkoin rinnalla.  Kaikki tuotemerkit noudattavat tavalla tai toisella luonto- ja ihmisystävällisiä toimintaperiaatteita.  Kotaviita ja Mäkinen ovatkin ottaneet tehtäväkseen tukea ylellisellä tuotevalikoimallaan paikallisia pieniä tekijöitä samalla tuoden maahan mielenkiintoisia ulkomaisia merkkejä, jotka täyttävät eettisyyden ja ekologisuuden kriteerit laadusta tinkimättä.

Mynämäellä Lounais-Suomen käsityö- ja taideteollisuusoppilaitoksella ensi kerran tavanneet kaverukset ovat tunteneet toisensa jo liki 12 vuotta.  Tie vei artesaaneista suunnittelijoiksi kouluttautuneet tuoreet muotivaikuttajat eri reittejä pitkin, mm. Milanon ja Amsterdamin kautta, takaisin Turkuun.  Yhteinen sävel löytyi Turun B-galleriassa, jossa molemmat aloittivat yritystoimintansa omilla tuotemerkeillään.  Jaakko on aina haaveillut omasta liikkeestä ja tarjotessaan vaatteitaan myyntiin Helsingin The Greendressiin hän sai idean tuoda konseptin myös Turkuun.  Samanlaisia haaveita jakava Essi tarttui tilaisuuteen ja tässä sitä ollaan: Turun sydämessä, Kauppiaskadulla, tunnelmallinen näyteikkuna koristaa vanhaa puurakennusta.  The Greendress-konsepti yhdistää vintage- ja second hand-löytöjä uusiin merkkeihin - aina seuraten vihreää lankaa.  Ylellisyys on Kotaviidan ja Mäkisen mukaan elämäntapa, ja laatu on ylellisyysmääritelmän ensimmäinen kriteeri.

Näkemyksiä muotialasta Turussa:

Kotaviita:
”Turussa on tällä hetkellä paljon hyviä juttuja muodin saralla.  Esimerkiksi Dressing Mimia on avannut näkyvyyskenttää turkulaiselle muotisuunnittelulle.  Turku Design Ilmiö taas on tuonut muotoilun kentän yleisesti lähemmäs kuluttajia. Itsenäiset toimijat ovat kuluneen vuoden aikana yhdessä toteuttaneet erilaisia tempauksia, vaikka eivät ole mukana kulttuuripääkaupunkihankkeessa.  Hankkeen ulkopuolelle jääminen on tietyllä tavalla tuonut pienet tekijät yhteen ja työntänyt heitä eteenpäin, sillä vastarinta vahvistaa ja antaa kipinän uskaltaa enemmän.  Yhteistyö sujuu turkulaisilta luovan alan toimijoilta nyt jo hyvin, mutta toivoisin alan avautuvan vielä helpommin lähestyttäväksi myös kuluttajille.  Muotoilu on kuluttajia varten ja siksi on tärkeää, että alalla päästään pois taiteellisesta sisäpiiristä, joka rajaa ihmisiä ulos.”

Vinkkejä uusille yrittäjille:

Mäkinen:
”1.  Täytyy oppia sanomaan myös EI.  Kaikkeen ei voi lähteä.  2. Ei saa stressata liikaa.  Täytyy muistaa myös levätä, sillä ei ole mitään hyötyä vetää itsensä piippuun.  3.  Yritystä aloittaessa konseptin tulee olla hallussa.  Vaikka konsepti voikin muuttua matkan varrella, perussuunnitelman pitää olla valmiina. 4. Panosta hyvään kirjanpitäjään.  5. Uskalla kysyä neuvoa.  Mm. muiden yrittäjien kokemusten kuuleminen on hyvin lohduttavaa.”

Kotaviita:
”Mitään ei opi ellei kantapään kautta 10 kertaa.”

The Greendress Turku juhlii Turku Design Festivalin alla koko viikon puolivuotista taivaltaan:  Ma 9.5. lasienkilautukset liikkeessä; Ti 10.5. Jeti-näytös Aula-kahvilassa, jossa esillä suunnittelijoiden omat tuotemerkit Viita-takki sekä Jaakko I. Mäkinen; La 14.5. Promenadi-tapahtuman ulkoilma-catwalkilla maistiaisia The Greendressin tuotavalikoimasta; koko viikon ajan The Greendressman-miestenvaatetarjouksia.