Kesätapahtumia ei olisi ilman talkoita
-
Kuva: ArkistoRuisrockin järjestelyissä on mukana satoja talkootyöntekijöitä.
Hyväntekeväisyysjärjestöt valittelevat, miten suomalaisten halu tehdä talkootöitä on hiipunut. Se näkyy esimerkiksi urheiluseuroissa, joissa vanhempien pitäisi osallistua talkoisiin lastensa harrastuksen tukemiseksi. Kaikkiin talkootapahtumiin osallistuvat yleensä ne samat naamat, kaikkein aktiivisimmat 10 prosenttia. Loput loistavat poissaolollaan.
Mutta ei suomalaisten talkooinnostus ole mihinkään kadonnut, kunhan tilaisuus vain on riittävän houkutteleva. Sen paljastaa hyvin esimerkiksi Ruisrock, jota ensi viikonloppuna on pyörittämässä parisataa talkootyöntekijää jokaisena festaripäivänä. Jo ennen viikonloppua ja viikonlopun jälkeen festarialueen rakentamiseen ja purkamiseen osallistuu satoja talkootyöntekijöitä.
Nuoria motivoi talkootöihin maksuton pääsy festarialueelle. Jopa vessojen siivous kiinnostaa, kun samalla pääsee kuulemaan omia lempibändejään. Mutta haetaan talkootöistä muutakin: uusia kavereita ja yhteisöllistä tunnelmaa. Se houkuttelee myös niitä aikuisia, eri alojen ammattilaisia, jotka festarialueella talkootöinä paikkailevat nuorten haavoja, hoitavat järjestyksenvalvontaa ja kuljettavat tavaraa.
Ilman talkootyötä Suomessa jäisi valtaosa kesätapahtumista järjestämättä. Kaikenmaailman eukonkantokisojen, mansikkamarkkinoiden, partioleirien ja urheilutapahtumien järjestelykustannukset olisivat liian kalliit, jos jokaisesta tehdystä työtunnista pitäisi maksaa palkkaa. Siksi talkootyötä pitäisi osata arvostaa nykyistä enemmän. Tapahtumiin osallistuvat voisivat tehdä sen edes käyttäytymällä itse kunnolla. Valittamisen sijaan voisi harrastaa enemmän kiittämistä.
Samaa toivoisi yhteiskunnalta. Lain mukaan talkootyö on verotonta, jos se on vastikkeetonta työtä, joka perustuu ystävyys- tai sukulaisuussuhteeseen tai talkootyö tehdään rekisteröidylle yhdistykselle, joka lain mukaan yleishyödyllinen yhteisö. Valitettavasti kaikki talkootyö ei mahdu tämän määritelmän sisään. Jos esimerkiksi junioreitten jääkiekkojoukkueen vanhemmat myyvät tuttavilleen vessapaperia kerätäkseen rahaa lastensa leiriä varten, myyntitulo on verotettavaa.
Ei tarvitse ihmetellä, että suomalaisten talkoohenki hiipuu.
Teija Uitto
teija.uitto@lehtiyhtyma.fi
Nettikaruselli
Tällä palstalla julkaistaan kaupunkilehti Turkulaisen pääkirjoituksia.
Tämän blogin kirjoitukset
Blogit
Uusimmat
- 06:00 Harvinainen koirarotu sai pentuja - katso kuvat!
- Kirjoittajille mestarikurssi
- Unelmien kesäpaikka rakentui saaristoon
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- Turussa on jo 20 ulkokuntosalia 1
- Varaa aika netistä jos haluat kunnon palvelua
- Valmennuksellisesti seudun ykkösseuraksi
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.










