Turun mahti- puolueitten mafia
-
Lokakuun kuntavaaleissa valitaan Turkuun 67 valtuutettua.
Jos Turun kadulla tekisi gallupia Espanjan ja Kreikan talouskriisistä, vastauksia satelisi varmasti. Mutta missä jamassa Turun kaupungin talous on, siihen vastauksia olisikin jo vaikeampi saada. Keskustalaiset valtuutetut väittävät, etteivät hekään oikein saa selkoa Turun kaupungin talouden tilasta.
Kaupunginhallituksen jäsen Sakari Hihnala (kesk.) väitti Keskustan lehdistötilaisuudessa maanantaina, että esimerkiksi palveluiden yksityistämisen kustannuksista eivät saa täsmällistä tietoa edes kaupunginhallituksen jäsenet. Jarmo Laivoranta (kesk.) syytti valtapuolueita, Kokoomusta ja Sdp:tä, ”mafiasta”. Hänen mukaansa kahden ”mahtipuolueen mafia” tekee piilossa päätöksiä ryhmien välisen sopimuksen suojeluksessa.
Laivoranta epäili, että tämä mafia peittelee myös palveluiden yksityistämisen kustannuksia, jotta palveluitten yksityistämistä voidaan jatkaa, koska niin halutaan. Hän oli vakuuttunut, että kaupungin omat palvelut tulisivat halvemmiksi, jos niitä vain tehostettaisiin. Laivoranta vaati keskusteluun avoimmuutta.
Keskustalaisten kommentit oli tarkoitettu käynnistämään kuntavaalit. Turussa kun kuntavaaleissa ei keskustella kuntaliitoksista, kuten naapurikunnissa. Eihän Turussa kukaan kuntaliitoksia vastusta, mitä niistä siis puhumaan. Puolueitten on siis keksittävä vaaleihin muita teemoja ja Keskusta on nyt löytänyt omansa.
Takavuosina turkulaista päätöksentekoa haukuttiin hitaaksi ja jähmeäksi. Päätöksenteon nopeuttamiseksi kehiteltiin ryhmien välinen sopimus, jossa jo etukäteen ryhmät sopivat, mihin vaalikaudella tähdätään. Pienryhmien on kuitenkin vaikea profiloitua, jos kaikki päätökset syntyvät sopimuksen mukaan.
Laivoranta onkin siinä oikeassa, että Kokoomus ja Sdp ovat ”mahtipuolueita”, niillä on tällä hetkellä enemmistö valtuustossa. Mutta niinhän demokratia yleensä toimii, että enemmistön näkemys voittaa. Eikä Turussa mahtipuolueita ole enää vain kaksi, vaan vihreiden vaa´ankieliasema on merkittävä.
Keskusta tahtookin kalifiksi kalifin paikalle, eli vaa´ankieliasemaan. Siksi voimaa vaaleihin on haettu Brysselistä asti. Europarlamentaarikko Hannu Takkulasta (kesk.) leivotaan nyt uutta Ville Itälää (kok.). Takkulan vain pitäisi oppia Turun murre ollakseen roolissa vakuuttava.
Teija Uitto
Nettikaruselli
Tällä palstalla julkaistaan kaupunkilehti Turkulaisen pääkirjoituksia.
Tämän blogin kirjoitukset
Blogit
Uusimmat
- 11:30 Kirjoittajille mestarikurssi
- 10:10 Unelmien kesäpaikka rakentui saaristoon
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- Turussa on jo 20 ulkokuntosalia 1
- Varaa aika netistä jos haluat kunnon palvelua
- Valmennuksellisesti seudun ykkösseuraksi
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Mies puukotti bussissa
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.










