Alko hylkii liikaa keskustan tiloja
-
Turun keskustassa on vain kaksi Alkoa.
Työ- ja elinkeinoministeri Lauri Ihalaisen viikolla antamien kommenttien mukaan Alkon myymälät saattavat jatkossa olla ripoteltuna kaupunkeihin hieman eri periaatteella kuin nykyään. Muutos olisi tarpeen.
Alkojen sijoittelu meni aikoinaan siihen, että niitä löytyy Turustakin lähinnä vain Prismojen tai K-Citymarketien kyljestä. Vieraallakin paikkakunnalla, jolla sentään jompi kumpi suurkaupoista löytyy, on helppo etsiä pitkäripaisen myymälä. Hyvin harvoin Alko on enää omassa rakennuksessaan päivittäistavarakaupasta erillään.
Alkon myymälän sijainti houkuttelee asiakkaita tekemään ruokakauppavalintansa ja ruokakaupassa käyminen voi aiheuttaa heräteostosreissun Alkoon. Päivittäistavarakauppa ry on laskeskellut, että Alkon tulo liikekeskukseen lisää paikan myyntiä yli 10 prosenttia.
Turun keskustassa tätä symbioosihyötyä ei voi nykyään käyttää kuin kahdessa paikassa: Stockmannin alakerrassa ja Wiklundin yhteydessä. Myymälät ovat ainoat keskustassa ja nekin ovat kapeamman tarjonnan viinimyymälöitä.
Turun keskustassa Alkon myymälöitä oli vielä 1990-luvun alussa Puolalalankadulla, Kristiinankadulla, Yliopistonkadulla ja Hovioikeudenkadulla. Yksikään ei ollut päivittäistavarakaupan yhteydessä. Silloin ihmiset käyttäytyivät ostopäätöksissään eri tavalla ja olivat valmiit kantamaan viinakassiaan vähän pitemmällekin. Sittemmin ihmiset on opetettu tavoille, joiden mukaan kaikki pitää saada yhden oven takaa paikasta, johon on pakko mennä autolla.
On ihan selvä, että Alko on yksi oman alueensa myyntivetureista. Turun keskustan näivettymiskeskustelussa asiaa ei voi sivuuttaa. Alko oli jo tulossa Forumiin, mutta hanke kaatui tavarantoimituksen ongelmiin. Vapaita liiketiloja keskustassa tosiaan riittää. Kunhan sosiaali- ja terveysministeriö saisi Alkon palaamaan herkemmin myös kivenjalkamyymälöihin.
Teemu Nurmi
Nettikaruselli
Tällä palstalla julkaistaan kaupunkilehti Turkulaisen pääkirjoituksia.
Tämän blogin kirjoitukset
Blogit
Uusimmat
- 19:00 Kuukauden koeajo: Uutta Aurista ei heti tunnista Aurikseksi
- 15:51 Jokirannan puut kietoutuivat värikkäisiin neuleisiin
- 15:00 Bongaa Turun ulkokelloja!
- 15:00 Saaristomeren kanjonit tutkitaan
- 13:06 Suikkilantiellä uusia järjestelyjä
- 13:00 Turun Malja ratsastetaan Artukaisissa
- 13:00 Turun siivouspäivä tuo kirpputoreja katukuvaan
- 10:45 Sisämotocross-rata aukeaa Raisiossa
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.











