Pomojen hillotolppa

Palkkaa pitää maksaa työn vaativuuden mukaan. Kun johdettavana on iso porukka ja paljon vastuuta, palkan pitää olla suuri.

Tällä perusteella Riku Aalto sai 5 000 euron palkankorotuksen, kun hänestä tuli Teollisuusliiton puheenjohtaja. Peruspalkka on nyt 15 000 euroa kuukaudessa eli viisi kertaa enemmän kuin hänen johtamansa ammattiliiton jäsen keskimäärin ansaitsee.

Eikä tässä vielä kaikki. Aalto ansaitsi viime vuonna 90 000 euroa peruspalkkansa päälle kokous- ja hallituspalkkioita. Se on kolme kertaa keskiverron teollisuusliittolaisen vuosiansio.

Li Andersson (vas.) ja Antti Rinne (sd.) eivät voi enää väittää eduskunnassa, että yritykset kasvattavat tuloeroja. Ay-liike tekee sen ihan itse omassa porukassaan ihan omin päätöksin.

Vasemmisto ei uskalla arvostella Riku Aaltoa, sillä ay-liitot maksavat vasemmiston vaalilaskuja."

Vasemmisto ei uskalla arvostella Riku Aaltoa, sillä ay-liitot maksavat vasemmiston vaalilaskuja.

Palkankorotus on yhteiskuntarauhaa lisäävä teko. Se päättää palkkakateuden ja lopettaa keskustelun johtajien isoista tuloista. Tästä eteenpäin suuret tulot kuuluvat kaikille suurille johtajille.

Nyt on hyvä hetki keskustella myös kansanedustajien palkkojen korottamisesta yritysjohtajien tulotasolle. Näin edustajiksi voisi pyrkiä myös yritysjohtajia.

Riku Aallon hillotolppa on moraalin kaatopaikka. Palkankorotus salattiin pariksi kuukaudeksi, jotta Teollisuusliiton työehtoneuvottelut saatiin päätettyä. Jäsenten palkat nousivat 3,2 prosenttia ja puheenjohtajan 60 prosenttia. Ei niistä voitu päättää samassa kokouksessa.

Jättimäisestä korotuksesta oli sovittu jo Teollisuusliittoa perustettaessa. Salaisen pöytäkirjan mukaan puheenjohtajan palkka on samalla tasolla SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajien kanssa. Tosin tästä ei kerrottu etukäteen kentän väelle.

Yritykset tekevät hyviä tuloksia tänä vuonna ja yritysjohtajien tulospalkkiot nousevat. Silloin on hyvä muistaa Teollisuusliiton valtuuston puheenjohtajan Jyrki Levosen (sd.) viesti: tuntuu (korotus) tosi isolta varmaan kentän väestä (Yle 14.11.17).

Kommentit (4)

Kommentit

Onhan tuo kohtuutonta ja moraalitonta. Ihmettelen Tatun tavoin, miksi työntekijät maksavat näitä ay-maksuja?
On miltei selviö, että hyvä työntekijä saa hyvää palkkaa, poislukien sosiaali- ja terveysala. Tulosta tekevä yritys ei anna hyvää työntekijää pois, mistään hinnasta. Hänen palkkaansa ei vaikuta ay-liike, eikä ylisuurta palkkaa nauttivat ay-pomot. Asoista sovitaan suurelta osin jo paikallisesti.

Heikki Parviainen

A-P. Pietilä

A-P. Pietilä on päätoimittaja emeritus ja tietokirjailija.