Länsi-Turussa panostetaan palveluihin ja paikallisyhteistyöhön

Vaikutusvaltainen joukko turkulaisia päättäjiä kokoontui tiistaina 18. lokakuuta Hepokullan seurakuntatalolla keskustelemaan palveluiden kehittämisestä Länsi-Turun alueella. Tilaisuuden järjestäneen Länsi-Turun asukasyhdistyksen puheenjohtaja Esko Matti Pulkkisen avattua seminaarin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen kertoi kuulijoille kuluneen kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuneista tapahtumista ja tuloksista. Valtuuston puheenjohtaja oli erityisen tyytyväinen siihen, kuinka aktiivisesti turkulaiset järjestöt, paikalliset toimijat ja asukkaat olivat osallistuneet erilaisten tapahtuminen järjestämiseen.

 

Turun kaupungin tuore sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen käsitteli puheenvuorossaan kaupungin sosiaali- ja terveyssektorin linjauksia nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Syntyperäiseksi länsiturkulaiseksi paljastunut paluumuuttaja muistutti väestön ikääntymisen ja lisääntyvän monikulttuurisuuden tuomista haasteista, mutta kannusti samalla asukkaita ja asiakkaita ilmaisemaan mielipiteitään palveluiden kehittämiseksi. Tohtori Virtasen mukaan 2010-luvun suuri haaste sosiaalisektorilla on juuri kuntalaisten osallistaminen ja siirtyminen asiakaskeskeisestä lähestymis- ja toimintatavasta asiakaslähtöisyyteen. Tämä edellyttää organisaatiokulttuurin muutosta ja panostusta johtamiseen. Jähmeän hallintokulttuurin uudistamiseen liittyy myös tiiviimpi yhteistyö eri hallintokuntien välillä, mistä esimerkiksi Tampereella on hyviä kokemuksia.

 

 

Länsi-Turkuun uusia liikuntapalveluja

 

Seminaarin toinen osa keskittyi liikuntapalveluihin. Liikuntapalvelupäällikkö Päivi Ekdahl esitteli Turun kaupungin liikuntatoimen toimintoja Länsi-Turun alueella ja puheenvuoroa seuranneessa vireässä keskustelussa todettiin, että varsinkin tiiviimpi viestintäyhteistyö on kaikkien osapuolien eduksi. Länsi-Turun asukasyhdistys tarjoaa kaupungin monipuolisille liikuntapalveluille tervetulleen paikallisen viestintäkanavan ja länsiturkulaisten urheiluseurojen ja yhdistysten yhteydet päättäjiin ja hallintoon paranevat.

 

Liikuntapalvelupäälliköllä oli myös positiivisia uutisia länsiturkulaisia liikunnan harrastajille. Impivaaran uimahallin vuonna 2009 alkanut täysremontti päättyy tammikuussa ja täysin uudistunut halli avautuu käyttäjilleen helmikuussa. Uudistuneessa uimahallissa on peräti kahdeksan allasta ja Impivaara on valmistuessaan, vesipinta-alalla mitaten, Suomen suurin uimahalli.

 

Päivi Ekdahlilla oli myös muita hyviä uutisia läntisen Turun liikkujille. Liikuntatoimi on kehittämässä kouluikäisille uutta liikuntapalvelukonseptia ja työnimellä ”kouluikäisten seikkailumaa” kehitteillä oleva liikuntapalvelu pyritään ottamaan käyttöön syksyllä 2012. Seikkailumaan keskuspaikaksi on tulossa Impivaaran liikuntakeskus. Ekdahlilla oli myös hyviä uutisia koskien länsiturkulaisia kouluja. Pitkään liikunta-alueensa kunnostusta odottanut Teräsrautelan koulu on päässyt uudistushankkeiden joukkoon ja kunnostustöiden arvioidaan alkavan vuonna 2013.

 

 

Johtamisjärjestelmäuudistus tuo kaupunginosat mukaan valmisteluun?  

 

Palveluseminaarin viimeisen puheenvuoron esitti Katri Sarlund.  Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja korosti tilaisuuden erinomaista ajoitusta ja muistutti kuulijoita uudistusprosessista, jota parhaillaan käydään kaupungin hallinnossa. Johtuen kaikkien kaupunginjohtajien samaan aikaan päättyvästä virkakaudesta, Turun kaupungilla on erinomainen tilaisuus uudistaa johtamisjärjestelmäänsä kuntavaalien alla.

 

Perinteisen alustuspuheenvuoron sijaan Sarlund haastoikin kuulijat keskustelemaan ja tarjoamaan ehdotuksia uuden johtamismallin pohjaksi. Käydyssä keskustelussa Tampereella käytössä oleva Valma-malli – kuntalaisten valmistelufoorumi – sai kannatusta. Lisäksi todettiin, että Turku-seuran pohjalta toimiva kaupunginosatoiminta ja jo päättyneen Aluekumppanuus-hankeen kaltaiset aktiivista paikallistoimintaa tukevat toimintamuodot ovat askeleita oikeaan suuntaan. Vaikkei ympäristöministeri Niinistön äskettäin esittämä ajatus kaupunginosalautakunnista saanutkaan Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan jakamatonta kannatusta, oli Katri Sarlund yhtä mieltä seminaariyleisön kanssa siitä, että paikallistoimijoiden vaikutusmahdollisuuksia tulee tulevaisuudessa parantaa.