Mielentaide
Mielentaide ry Varsinais-Suomen taitelevien mielenterveyskuntoutujien tueksi
Mielentaide ry on perustettu 29.5.2005 ja sen toiminta on pääosin ollut keskittyneenä Etelä-Suomeen, kunnes kuluvana vuotena (2012) meneillään olevan AluePato -projektin tarkoituksena on saada alueellista toimintaa Varsinais-Suomeen, jossa Turku on alueellisena keskuksena. Muita uusia alueellisia keskuksia ovat Jyväskylä ja Oulu.
Yhdistyksen vertaistoiminnassa on vuosittain vähintään yksi luontoleiri sekä erilaisia teemaryhmiä, kuten musiikkiryhmä pk seudulla. Myös erilaista taideterapiaa on tehty tutuksi esim. ekspressiivinen luova tanssi ja maalausterapia oli tutustumisena 2011 leirille osallistuville. Taidenäyttelyitä yhdistys järjestää jäsenilleen lähes vuosittain. Viime vuonna (2011) taidenäyttely oli huikea menestys Mäntsälän Apposen galleriassa, joka keräsi 101jäsenteosta 14 jäseneltä esille sekä noin 1000 erilaista tuotetta tuotemyyntiin. Näyttely huomioitiin myös mediassa, kuten Mäntsälä Lehdessä. Omien näyttelyiden lisäksi jäsenillä on mahdollisuus osallistua Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry:n järjestämiin yhteisnäyttelyihin. Mielentaide ry on UKJ:n jäsenyhdistys ja sen hallituksessa on myös Mielentaiteen edustaja mukana.
Yhdistyksen jäsenistössä löytyy useita taiteenlajeja, kuten ITE-taide, valokuvaus, maalaus, käsityöt, keramiikka ja kirjallisuus. Mielentaide ry tukee kaikkia taiteenaloja toiminnassaan.
Mielentaide ry:n ensimmäinen Turun alueellinen tapahtuma on 28.4.2012 Cafe Artin Jokikabinetissa klo 14-16. Tarkemmat tiedot Turkulaisen tapahtumat kalenterista.
Turun toiminnanvetäjänä toimii Susanna Arasola, joka on myös yhdistyksen hallituksen jäsenenä 2012. Susannalle voi lähettää yhteydenottoja sähköpostitse turku@mielentaide.fi tai puhelimitse: 046-5301904.
Nettikaruselli

Mielentaide ry on valtakunnallinen vapaaehtoistyöllä toimiva mielenterveyskuntoutujien taideyhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää mielenterveyskuntoutujien yhteiskunnallisia taiteentekomahdollisuuksia sekä vertaistoiminnalla luoda jäsenilleen erilaisia selviytymiskeinoja taiteen avulla omasta henkisestä sairaudestaan.
Mielentaide ry järjestää jäsenilleen taidenäyttelyitä, erilaista vertaistoimintaa ja lisäksi sivujemme kautta on käytettävissä kaikille avoin vertaistukipalsta nimeltään Mielenpurkupaja.
Mielentaide ry:n jäsenyydet ovat: Mielenterveyden Keskusliitto ry, Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry. http://www.mielentaide.fi
Kumppanit
Uusimmat
- 14:00 Krista Siegfrids median ristitulessa – missä kunnossa ääni on?
- 10:00 Turussa on jo 20 ulkokuntosalia
- 08:30 Varaa aika netistä jos haluat kunnon palvelua
- 08:00 Valmennuksellisesti seudun ykkösseuraksi
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Mies puukotti bussissa
- Sirkusta Köysiteatterissa
- Krista varasti shown: Totta kai me voimme peitota Lordin!
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.











