Tukihenkilötoiminta on tärkeä osa Sallan elämää
Syksyllä 2009 näin OMTLS ry:n lehti-ilmoituksen tukihenkilökoulutuksesta Turkulaisessa. Innostuin kovasti, koska tämä koulutus vaikutti juuri sellaiselta käytännön mahdollisuudelta päästä auttamaan, jollaista olin kaivannutkin. Pian koulutuksen jälkeen tapasinkin jo ensimmäistä kertaa tulevan tuettavani, Minjan (nimi muutettu) kanssa. Hän oli tuolloin 11-vuotias. Nyt hän on jo iso tyttö - menee syksyllä yläasteelle.
Tukihenkilökoulutuksesta sain enemmän tietoa kuin olin odottanut, käytännön ohjeita tukihenkilönä toimimiseen ja myös itsetuntemukseni lisääntyi. Ennen kaikkea ymmärsin, ettei tukihenkilön ole tarkoitus olla ammattiauttaja vaan rinnalla kulkija lähimmäiselle, joka tarvitsee tukea ja seuraa.
Haasteena tukisuhteen alkuvaiheessa oli, ettei parissa tunnissa, ehdi tehdä kovin paljon, joten on tärkeää päättää mihin asiaan tapaamisessamme keskitymme. Yhdessäolo Minjan kanssa on ollut rentoa ja luontevaa. Meille muodostui heti alussa tapa halata toisiamme tavatessamme ja jälleen erotessamme.
Palkitsevinta on se, kun on saanut leikkiä sekä samalla olla aikuinen Minjalle. Uskon, että tukisuhteemme on hänelle merkityksellinen ja, että useilla elämänalueilla hän on vahvistunut ja saanut lisää itsevarmuutta. Olen myös itse saanut uutta iloa ja leikkiä omaan elämääni sekä oppinut ilmaisemaan itseäni paremmin. Olen myös oppinut kuuntelemaan ja kysymään oikeita kysymyksiä. Tukihenkilötoiminta on pieni osa arjesta, mutta minulle siitä on tullut tärkeä osa sitä.
Tukisuhteen päättyminen tuntuu haikealta, mutta alussa tiesimme kumpikin, että kuljemme tiiviimmin rinnakkain hetken matkaa elämästämme. Minja säilyy kuitenkin sydämessäni aina.
Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistyksen tukihenkilötoiminnan kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja aikuiset, joiden läheisellä on mielenterveyden ongelmia. Syksyn koulutukseen haku päättyy 15.9.2011. Lisätiedot omaistyöntekijä Nina Kääriäinen p. 044 793 0583 /nina.kaariainen(at)netti.fi.
Perhetalo Heideken on varsinaissuomalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa toimivien järjestöjen yhteinen talo, jonka omistavat Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry (28 jäsenjärjestöä) ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri.
Järjestöissä on tarjolla paljon erilaista ja arvokasta vapaaehtoistoimintaa.
Tule mukaan! Toimitaan yhdessä lasten, nuorten ja lapsiperheiden parhaaksi.
Lisätietoja: www.perhetaloheideken.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (14:00) Jokirannan kesätapahtumissa on harvinaisia herkkupaloja
- (10:00) Halpa siedätyshoito voisi syntyä 10 vuodessa
- (08:00) Kulttuuripääkaupunkivuosi toi 260 miljoonaa seudulle 1
- (08:00) EM-kisaliput lähtevät 12 onnekkaalle
- Näin peset ikkunat kätevästi – katso vinkit 10
- Pienimmät terveysasemat kesäksi kiinni
- Turun AMK neljänneksi suosituin
- Pakolaisavun puolesta vedotaan lauantaina
Uusimmat blogit ja kolumnit


Päivän kysymys
Tunnistatko kuvan paikan?
Turkulaisen kilpailussa sinun tehtäväsi on tunnistaa mistä päin Turkua kahden viikon välein vaihtuva kuva on. Klikkaa tästä kilpailuun.








