Lapko Naantalin Kuparockiin
19.5.2012, 18:00-22:00
Kuparivuoren urheilutalo, Kuparivuorentie 1 , , Naantali, Verkkosivu
Kuparock järjestetään 19.5.2012 klo 18–22 Naantalin Kuparivuoren urheilutalolla.”Kuparock on perinteisesti järjestetty ulkokonserttina, mutta muutamien sateisten vuosien jälkeen päätettiin siirtää konsertti sisätiloihin” kertoo nuoriso-ohjaaja Jari Kaulio. Kuparockin pääesiintyjäksi saapuu juuri uuden levynsä julkaiseva LAPKO.
Lapko on alkujaan Harjavallasta lähtöisin oleva vaihtoehtorockyhtye. Lapko julkaisee uuden studioalbu-min "ΓΟΛΕ" 9. toukokuuta. Uuden levyn yhteydessä Lapko soittaa useita keikkoja suomessa ja saapuu ensimmäistä kertaa myös Naantaliin. Lähes kymmenen vuotta sitten julkaistun "The Arms" -debyytin jälkeen Lapko on soittanut keikkoja yli 15 maassa Japanista Yhdysvaltoihin, ja sen kolme viimeisintä albumia ovat sijoittuneet Suomessa albumilistan top 3:een. Yhtyeen viimeisin, kriitikkojen ylistämä levy oli myös Emma-ehdokkaana. "ΓΟΛΕ" on järjestyksessään yhtyeen viides pitkäsoitto.
Harmi on nuori Naantalilainen yhtye. Harmin musiikki on suomenkielistä poprockia, ja bändi perustettiin syksyllä 2011. Harmi on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä useita keikkoja nimeään tunnetuksi mm. tämän vuoden Turku Bandstand -finaalipaikalla ja itseltään kuulostavalta musiikillaan
Nordic Empire on turkulais-naantalilainen progressiivista metallia soittava bändi, joka perustettiin syksyllä 2010. Nordic Empire valittiin Turun Bandstand kilpailusta Turku Rock Academy – projektiin, jossa pyritään hiomaan paikallisista lupaavista bändeistä timantteja.
Haumea on uusi viime vuoden lopussa perustettu naantalilainen bändi. Oma tyyli on vielä haussa mutta odotettavissa on versioituja rockin klassikoita ja omaa vaihtoehtoisempaa materiaalia.
The Great White Buffalo on aloitteleva Naantalilainen bändi, joka soittaa Kuparockissa debyyttikeikkan-sa.
Kuparock haluaa tuoda esille nuoria aloittelevia Naantalilaisia bändejä, yhdessä jo tunnetumman bändin kanssa sekä tarjota nuorille vaihtoehtoista tapaa viettää lauantai-iltaa elävän musiikin parissa.
Kuparock on ikärajaton, päihteetön ja maksuton.
Nettikaruselli
Näin jätät tapahtuman
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään rekisteröitymällä verkkosivuille. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröitymislinkin löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumat-sivun harmaaseen nimiöön ilmestyy Lisää tapahtuma -linkkipainike. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Lehdessä julkaistavat tapahtumatiedot poimitaan netin tapahtumakalenterista.
Lehden rajallisen tilan vuoksi kaikki tapahtumatiedot eivät mahdu lehden sivuille.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster(at)lehtiyhtyma.fi
Uusimmat
- 11:30 Kirjoittajille mestarikurssi
- 10:10 Unelmien kesäpaikka rakentui saaristoon
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- Turussa on jo 20 ulkokuntosalia 1
- Varaa aika netistä jos haluat kunnon palvelua
- Valmennuksellisesti seudun ykkösseuraksi
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Mies puukotti bussissa
Nettikaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit
Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Päivän kysymys
Nettikaruselli
Tapahtumat
Liity Turkulaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.











