Puputyttö
3.2.2012 - 27.4.2012, Esitykset aina klo 19
Turun Nuori Teatteri, Ursininkatu 4, 20100, Turku, Verkkosivu
Musta komedia / Pudotuspeli kokonaiselle naiselle ?
<!--break-->
Turun Nuori Teatteri tarttuu uusin ja rohkein ottein Saara Turusen käsikirjoittamaan näytelmään Puputyttö.
Näytelmä saa tanssia ja liikkeellistä estetiikkaa sisältävän ilmeen ohjaaja-koreografi Mikko Kaikkosen käsissä. Tanssijoina ja näyttelijöinä esiintyvät jo 1827 Infernal Musicalissa osaamisensa näyttäneet 14 nuorta.
Näytelmä on musta komedia nuoren naisen kasvusta ja minäkuvan kehityksestä asenteiden, perheen ja seurustelukumppanien asettamien paineiden ja roolimallien keskellä. Naisen, joka haluaa samaan aikaan olla kiltein ja ihanin nainen ja toisaalta tappaa kaikki. Minäkuvan kautta naisrooleina virtaavat esiin mm. Povipommi, Lentoemäntä, Vuoriston Pikku-Heidi ja Fantastinen tanssija.
Noin tunnin mittainen esitys on rohkea, elävä ja yllätyksellinen. Tumman kehyksen sisällä näytelmän kieli on kuitenkin hyvin leikkisä. Nuoren naisen minäkuvasta moni löytää yhtäläisyyksiä. Näytelmä puhuttelee nuorten lisäksi myös kasvattajia.
Käsikirjoitus Saara Turunen
Ohjaus ja koreografia Mikko Kaikkonen
Lavastesuunnittelu Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu Tytti Mulo
Valosuunnittelu Antti Niitemaa
Esitykset:
(esitykset aina klo 19)
Pe 3.2. (ensi-ilta)
Ti 7.2.
To 9.2.
Ti 14.2.
Ke 15.2.
Pe 17.2.
Ti 21.2.
To 23.2.
Ti 28.2.
To 1.3.
La 3.3.
Ti 6.3.
To 8.3.
Ti 13.3.
To 15.3.
Pe 16.3.
Ti 20.3.
To 22.3.
Ti 27.3.
Pe 30.3.
Ti 3.4.
Ti 10.4.
To 12.4.
Pe 13.4.
Ti 17.4.
To 19.4.
Ti 24.4.
To 26.4.
Pe 27.4.
Liput:
Peruslippu á 14€
S-Etukortilla á 12€
Ryhmälippu yli 10 hlö á 11€
Ryhmälippu yli 50 hlö á 10€
Ryhmälippu yli 100 hlö á 9€
Lipunmyynti:
Turun Nuori Teatteri, puh. 02-2322812
Lippu.fi, puh. 0600 900 900 (1,97€/ min + pvm)
Lippuja myös kaikista R-kioskeista ja lippupisteen myyntipisteistä.
Näin jätät tapahtuman
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään rekisteröitymällä verkkosivuille. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröitymislinkin löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumat-sivun harmaaseen nimiöön ilmestyy Lisää tapahtuma -linkkipainike. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Lehdessä julkaistavat tapahtumatiedot poimitaan netin tapahtumakalenterista.
Lehden rajallisen tilan vuoksi kaikki tapahtumatiedot eivät mahdu lehden sivuille.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster(at)lehtiyhtyma.fi
Uusimmat
- (14:34) Turun putiikeille oma mainos- sivusto nettiin
- (11:40) Asuntokauppa vuoden takaista hiljaisempaa
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:30) Rushin maailmankiertue saavuttaa Suomen ensi kesänä - liput myyntiin jo nyt
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (10:20) Minipossusta kasvoi yli 20 kiloinen jötikkä - katso video kerrostalopossun touhuista!
- (09:05) Indieartisti Laura Sippola levyttää seuraavaksi Beatles-sävyjä englanniksi
- (08:00) Puhallinmusiikki raikaa viikon Turussa
Uusimmat blogit ja kolumnit

Päivän kysymys
Tunnistatko kuvan paikan?
Turkulaisen kilpailussa sinun tehtäväsi on tunnistaa mistä päin Turkua kahden viikon välein vaihtuva kuva on. Klikkaa tästä kilpailuun.








