Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ovatko työttömyyskorvaukset liian houkuttelevia? Eikö työ enää kelpaa nuorille?Kysymyksiin ottivat jo kantaa työministeri Anni Sinnemäki (vihr) ja Helsingin työttömien toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola.Oman näkemyksensä kertoo Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen.Työllä nuoretkin elävät
Jatkuvan epäilyksen alaisena eläminen syö äänestäjiä. Poliitikot eivät luota kansalaisten omaan harkintaan maahanmuuton ongelmia, avioliittolakia, jätevesilakia tai sisäpiiriepäilyjä koskevissa asioissa.
Raision valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan kokouksessaan lokakuussa. Kokouspäivämääräksi on aiemmin sovittu 18.10., mutta valtuusto päätti siirtää kokoustaan samalle viikolle ajoittuvan koulujen syysloman vuoksi. Valtuuston lokakuun kokous pidetäänkin siis vasta 25.10. - ja uuden kaupunginjohtajan nimeä saadaan odotella viikko kauemmin.
Ex-kansanedustaja, ministeri Pertti Paasiolla on aina kamera mukanaan. Valtavankokoinen järjestelmäjärkäle tai pieni digipokkari on kulkenut laukussa tai taskussa kaikki mahdolliset matkat maailmalla, kongressit, kokoukset ja muut menot. Jopa silloin kun Paasio toimi ulkoasiainministerinä 1990-luvun taitteessa.
HAUDATTU K13 1h 35min Kinopalatsi 19.00, 21.00 (pe-la 21.15), pe-la myös 23.30 ENSI-ILTA, INCEPTION K13 2h 30min Kinopalatsi 15.00 (ei to), pe-la myös 22.45 Suom. tekstit, KISSAT JA KOIRAT: KATTI KATALAN KOSTO (DUB) K7 1h 24min Kinopalatsi la-su 13.15 Puhumme suomea,
Pohjoismaisten rock-yhtyeiden kärkikaartiin kuuluva ruotsalainen The Soundtrack Of Our Lives palaa Suomeen loppuvuodesta. Bändi esiintyy Turun Klubilla 12. joulukuuta.Legendaarisen Union Carbide Productionsin raunioille 90-luvun puolivälissä perustettu The Soundtrack Of Our Lives saavutti suurempaa suosiota vuonna 2001 julkaistun mestariteoksensa Behind the Music avulla.
Suurin osa puolueista on yhä pakkoruotsin kannalla. Vastavirrassa kulkevat Keskusta ja Perussuomalaiset, joiden mukaan kielten opetuksessa pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja. Niinpä kanta pakkoruotsiin on kielteinen myös puolueiden turkulaisilla edustajilla.
Syksyn kuuma poliittinen väittely alkoi verotuksesta. Ensin Hetemäen työryhmän luonnostelu ja sitten energiaverouudistus antoivat poliittiselle oppositiolle aiheen väittää hallituksen pyrkivän tasaverotukseen.
Nuorten työttömyys on kasvussa. 15–25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä on kasvanut kolmessa vuodessa lähes kaksinkertaiseksi. Eikö työ kelpaa nuorille? Ovatko työttömyyskorvaukset liian houkuttelevia?Asiaan ottavat kantaa työministeri Anni Sinnemäki (vihr) ja Helsingin työttömien toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola.
Turun Klubi on seitsemässä vuodessa ottanut paikkansa kaupungin ykkösrockmestana. Klubi esittelee uusia aloittelevia turkulaisbändejä, kuumia nimiä maan huipulta ja pinnan alla jättimenestystä odottelevia ulkomaalaisbändejä. Klubilla on myös vahva konemusiikin tietotaitopuoli sekä halu tarjota muitakin kuin musiikkipitoisia tapahtumia.
Luonnonperintösäätiö ja Ikimetsän ystävät ry astuvat uudelle metsiensuojelukentälle matkatessaan Turun kansainvälisille kirjamessuille 1.-3. lokakuuta. Jo 23 luonnonaluetta Suomesta vapaaehtoisvoimin ja lahjoituksin suojeluun saattanut Luonnonperintösäätiö on kirjamessuille tulossa puheenjohtajansa Pentti Linkolan voimin.
Turun Myllysilta poistui katukuvasta kesällä, mutta sen palat jatkavat suomalaisten ilona. Myllysilta-palat tulivat myyntiin Turun päivänä viiden euron kappalehintaan. Myydyistä paloista saadut tulot kerätään stipendiksi nuorelle taiteilijalle.
Turkulainen hevimusikaali, 1827 Infernal Musical, on saanut uuden merkittävän satsauksen hevimusikaaliinsa. Kansainvälisesti tunnettu hirviöbändi Lordi tekee yhden ennen julkaisemattoman biisin Turun Nuorelle Teatterille hevimusikaalia varten.
Auto pysähtyy hiekkakentälle, joka on täynnä lätäköitä. Vettä lotisee harmaalta taivaalta. Mäyräkoira Ossi ei hievahdakaan autonpenkiltä. Se vain mulkaisee ja kertoo ilmeellään, että koiranilma ei sitä houkuttele. Monirotuinen Fanni hyppää kauniissa kaaressa lätäköiden sekaan. Se on nuori, utelias koira ja on jo saanut kiinni houkuttelevista hajuista.
Laki ei ole niin kuin se kirjoitetaan, vaan niin kuin se luetaan. Hallinto-oikeudet ratkaisevat merkittävän määrän kaavoitukseen, rakentamiseen ja ympäristönsuojeluun liittyviä kiistakysymyksiä., joissa mielipiteillä on suuri painoarvo.
Muuttuuko asevelvollisuus vapaaehtoiseksi? Siirrymmekö palkka-armeijaan?Tämänkertaiseen puheenaiheeseen ottivat jo kantaa kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr), jonka mielestä nykymuotoisesta asepalveluksesta voidaan luopua ja puolustusministeriön kansliapäällikkö Kari Rimpi, jonka mukaan nykyisellä asevelvollisuudella on vankka tuki.
Aiotut kaavamuutokset ovat tuomassa Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran saarille jopa yli 20 000 asukasta lisää. Näin saarten nykyinen reilu 8000 asukkaan määrä nousisi jopa 30 000:en.Kuulostaako määrä järkevältä, kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Niko Aaltonen?
INCEPTION K13 2h 30min Kinopalatsi 20.00 Tekstitys vain suomeksiKARATE KID K13 2h 22min Kinopalatsi 15.00KAUKORAKKAUTTA K13 1h 44min Kinopalatsi pe-la 22.30KILLERS K13 1h 42min Kinopalatsi pe-la 22.45
Makeistehdas Leaf ei ole kokonaan kadonnut Turusta. Sen ruokasali elää täyttä elämää, siellä tuoksuu lihakeitto ja pippurihärkä.Nukketeatterin ammattilainen Kitta Sara on rakentanut myös ruokasalin aulaan kattauksen. Lautasilla ja laseissa tarjoillaan annoksia entisen Maarian pitäjän historiasta.
Käymme vaimoni Tiinan kanssa pari kolme kertaa vuodessa Hannalla kupattavana. Olotila kuppauksen jälkeen on taivaallinen. Vanha kansa sanoo, että kuppauksella valutetaan ihmisen paha veri pois. Joidenkin mielestä minusta olisi valutettava tätä verta vähintään kahdeksan litraa per kuppaus.
Meillä jokaisella on ne omat parhaat ystävämme ja tuttavamme, joiden seurassa meidän on helppo olla. Olomme on rentoutunut ja pystymme puhumaan melkein mistä vain. Entäs sitten ne tilanteet, jolloin vastassa on tuiki tuntemattomia ihmisiä ja joudut...
Tulipa taas selailtua iltapäiväaviiseja ja taas oli Turku otsikoissa. Vasta kun meikäläinenkin ehätti naljailemaan tästä surullisen kuuluisasta vessakourijasta niin taas oli uusi pervo-tapaus Auran rannoilla. Nyt oli setähenkilö päätynyt...
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
Turkua markkinoidaan nyt Euroopan kulttuurikaupunkina, ja sitä se totta tosiaan on. Ensi kesänä Turussa on jälleen niin paljon tapahtumia, että tuntuu kuin jatkaisimme vielä varkain kulttuuripääkaupunkivuotta.
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Uutisen mukaan moni suomalainen on tyytymätön naapuriinsa. Joka kymmenes haluaisi laittaa naapurinsa kiertoon. Siis vain joka kymmenes. Kansakuntammehan on alkanut oppia elämään rinta rinnan!
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
Klikkaa tästä vastaamaan!
Turkulaisen kilpailussa sinun tehtäväsi on tunnistaa mistä päin Turkua kahden viikon välein vaihtuva kuva on. Klikkaa tästä kilpailuun.