Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Argentiinan pääkaupunki Buenos Aires on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa, vähän ränsistynyttä Eurooppaa ja modernia pilvenpiirtäjäcityä. Eurooppalaisuuden tunnulle on syynsä: Buenos Airesin yläluokka ihannoi 1800-luvulla Pariisia ja Italian kaupunkeja, ja siksi kaupungin arkkitehtuuriin vaikuttivat voimakkaasti ranskalaiset ja italialaiset arkkitehdit.
Oliiviöljypullo löytyy lähes joka kodista. Neitsytoliiviöljykin on tuttu monille, mutta mitä eroa neitsytoliiviöljyllä ja ekstraneitsytoliiviöljyllä? Asiantuntijoiden mukaan laadukas oliiviöljy on helppo tunnistaa maistamalla, ja eri lajikkeista valmistettuja öljyjä kokeilemalla löytää myös oman makusuosikkinsa.
Julkkiskokki Mika Jokelan pallo lentää suoraan ja aivan rangen takarajalle. – Autotie näin lähellä rangea hiukan pelottaa, pitkälyöntinen mies tähyilee lyöntipaikalla. Työpäivän jälkeen Jokela kertoo usein kiertävänsä yhdeksän reikää, mutta täydet kierrokset jäävät kiireisen sesongin aikana vähiin.
Tamminiemen käytävillä vaeltava yleisö katselee pitkäaikaisimman tasavallan presidenttimme Urho Kaleva Kekkosen kotia. Seurue pysähtyy vaatimattomaan, keltaisten kaappien sävyttämään 70-luvun henkiseen keittiöön.
Itse tehdyt makkarat ovat Nelosella nähdyn amatöörikokkikisan MasterChef Suomen voittaneen Mika Tuomosen herkkua. – Aion avata Makkarakeitaan Käpylän Pohjolanaukion lippakioskilla ensi Ravintolapäivänä 19. toukokuuta, liharuokien ystävä paljastaa. Myyntiin on tarkoitus valmistaa monenlaisia makkaroita.
Reilun kaupan tuotteiden myynti ylitti Suomessa viime vuonna ensimmäisen kerran sadan miljoonan euron rajapyykin. Tuotteita myytiin yhteensä 102,7 miljoonalla eurolla, ja jokainen suomalainen käytti Reilun kaupan tuotteisiin keskimäärin 19 euroa. Eniten rahaa käytettiin kahviin, viiniin, kukkiin ja banaaneihin.
Missä on vika, kun kahvi maistuu tunkkaiselta? Kahvissa vai keittimessä? – Puhtaus on yksi makunautinnon tärkeimmistä edellytyksistä, sanoo Pauligin Paula, joka jaksaa eri tilaisuuksissa kiertäessään muistuttaa kahvinkeittovälineiden puhdistamisesta.
Hanskin Fammun voileipäkakku, Jannen valerisotto ja Veetin vauhdikkaat muffinssit, rahkalettuja, jääsuklaata ja ah, niin ihania herkkuja. Sanat ja raaka-aineet vilisevät silmissä ja mielikuvitus lähtee kokkailemaan maapähkinävoista ja kanasta valmista ateriaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jokainen meistä heittää syömäkelpoista ruokaa tarpeettomana hukkaan keskimäärin lähes 25 kiloa vuodessa, nelihenkisessä perheessä määrä on siten vuositasolla lähes 100 kiloa.
Cupcaket, muffinit ja browniet kuuluvat bloggaajien suosikkeihin, joille kehitellään yhä uudenlaisia reseptivariaatioita. Uusia, yleistyviä trendejä ovat niin ikään Amerikassa suuren suosion saavuttaneet cake popsit eli kakkutikkarit ja whoopiet, täytetyt pikkuleivät. Bloggaajat ovat usein taidoiltaan lähes ammattilaisia, joiden tekemisiä seurataan monissa kotikeittiöissä.
New York on monille unelmien matkakohde, mutta millaista olisi elää perusarkea tässä suurkaupungissa? Valokuvaaja Sami Repo on tehnyt niin jo neljän vuoden ajan. – Muutamme avovaimoni kanssa New Yorkin Brooklyniin joka tammikuu ja viivymme siellä yleensä maaliskuun loppuun.
TV 5:llä 5.5. alkaa uusi Ruokamatkalla-sarja, jossa julkkisparit kokkailevat Suomen MasterChefistä tutun kokkijuontaja Ellen Kajavan kanssa itselleen tärkeiden ruokakulttuurien parissa.
Suomessa on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua ruuasta, etenkin hiilihydraatteja välttävästä ruokavaliosta eli karppauksesta, jossa hiilihydraattien osuutta korvataan proteiineilla, rasvoilla ja kasviksilla.
Keväisten illanviettojen tarjottavaksi sopivat maukkaat, oluella maustetut rullat ja pullat, joista jokaiselle löytyy oma lemmikkinsä. Suussa sulavat katkispallot maistuvat takuuvarmasti vieraille, jotka eivät merenelävistä muutoin välitä. Possu-salaattirullat 400 g kypsää possunkylkeä 0,5 dl chilimajoneesia
Kiinteistökuningatar Kaisa Liski odottelee jo sormet syyhyten, että hänen aviomiehensä Kimmo Liski saa avioparin vastikään hankkimassa talossa keittiöremontin valmiiksi. – Keittiöstä tulee avara, ja siitä näkee joka suuntaan. Minulle on ehdottoman tärkeää, että näen vieraani kokatessani ja että pystyn hallitsemaan kokonaisuutta, Liski kertoo.
Arja Rautakallio rakastaa italialaista ruokaa ja italialaisia viinejä. Rautakallion suusta pulpahtelee tuon tuosta ajatus pyhästä kolminaisuudesta: pöydän ääressä läheiset ystävät ja perhe nauttimassa ajatuksella valmistettua ruokaa laadukkaiden viinien kanssa.
Aulangolta, Keskipohjanmaalta, Suomenlinnasta, Finlandia-talolta, Musiikkitalolta ja lukuisilta muilta paikoilta löytyy kustakin oma nimikkoleivoksensa. Juhlavuodet ja teemat kirvoittavat kehittelemään omia nimikkoleivoksia. Entäpä, jos suunnitteletkin kesälomakohteesi tänä vuonna leivosten perusteella?
Grillikausi kolkuttelee jo ovella tirisevine makkaroineen ja pihveineen. Talven aikana nuhjaantunut grilli on hyvä puhdistaa ennen käyttöönottoa.
Mika Oksanen on kokenut Budapestin kävijä, joka on jo kotonaan kaupungissa. Oksanen koluaa Budapestin kerran vuodessa. – Koko perheellä on tiettyjä lempipaikkoja, jossa käymme joka kerta. Sen lisäksi yritämme löytää Budapestista jokaisella matkalla jotain erilaista ja kiinnostavaa. Mutta mistä kokemattomamman Unkarin-kävijän kannattaa Budapestissa aloittaa?
Milloin viimeksi joit hyvää espressoa? Jos muistat sen, muistatko, kuka kahvin keitti? Espresso on Milla Vainikaisen mukaan herkkä taiteenlaji, jossa on tolkuttoman helppoa saada epätasalaatuisia kupillisia.
Meillä jokaisella on ne omat parhaat ystävämme ja tuttavamme, joiden seurassa meidän on helppo olla. Olomme on rentoutunut ja pystymme puhumaan melkein mistä vain. Entäs sitten ne tilanteet, jolloin vastassa on tuiki tuntemattomia ihmisiä ja joudut...
Tulipa taas selailtua iltapäiväaviiseja ja taas oli Turku otsikoissa. Vasta kun meikäläinenkin ehätti naljailemaan tästä surullisen kuuluisasta vessakourijasta niin taas oli uusi pervo-tapaus Auran rannoilla. Nyt oli setähenkilö päätynyt...
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
Turkua markkinoidaan nyt Euroopan kulttuurikaupunkina, ja sitä se totta tosiaan on. Ensi kesänä Turussa on jälleen niin paljon tapahtumia, että tuntuu kuin jatkaisimme vielä varkain kulttuuripääkaupunkivuotta.
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Uutisen mukaan moni suomalainen on tyytymätön naapuriinsa. Joka kymmenes haluaisi laittaa naapurinsa kiertoon. Siis vain joka kymmenes. Kansakuntammehan on alkanut oppia elämään rinta rinnan!
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
Klikkaa tästä vastaamaan!
Turkulaisen kilpailussa sinun tehtäväsi on tunnistaa mistä päin Turkua kahden viikon välein vaihtuva kuva on. Klikkaa tästä kilpailuun.