Vaalikoneemme on nyt avattu!

Vapaa-aika

Kodissa säväyttää persoonallisuus

Kevään värit ovat heleän vihreä, raikkaan sininen ja kananpojan keltainen, sisustussuunnittelija Kati Keinonen kertoo.

Kevät tuo taas koteihin väri-iloa. Tekstiilit ovat nyt heleänvihreitä, raikkaan sinisiä ja kananpojankeltaisia.

– Runsaat sisustukset tekevät tuloaan ja keväällä kotia voi piristää pelkästään värikkäällä kattauksella leikkokukkineen tai uusimalla osittain kodin tekstiilit, tapetit tai maalisävyt, sisustussuunnittelija Kati Keinonen Interiorsilta kertoo.

Keinonen korostaa, ettei kodin tarvitse kuitenkaan olla kopio sisustuslehtien kuvista. Parhaimmillaan koti on asukkaittensa näköinen ja myös siinä sisustussuunnittelija voi auttaa.

– Jokaista kohdetta sisustaessani pidän tärkeänä saada esille sen asukkaan persoonaa, hän sanoo.

Sisustussuunnittelija on hyvänä apuna etenkin silloin, kun asukas haluaa yhdistää monia tyylilajeja. Ammattilainen taitaa monet eri tyylilajit ja tämä taito hyppysissään voi lähteä iloisesti niitä sotkemaan.

Sisustussuunnittelija Kati Keinonen ja Marimekon Turun myymälä aloittavat maaliskuussa yhteistyössä uudenlaisen sisustuspalvelun, jonka tarkoituksena on tarjota asukkaille kokonaisvaltaista sisustussuunnittelua.

– Suunnitelmassa poimitaan esimerkiksi Marimekon mallistosta tilaan sopivimmat tekstiilit tai tapetit ja ne yhdistellään joko jo kodissa tai yrityksen toimitiloissa olevaan kalustukseen tai sitten kalustusta ja sisustustarvikkeita hankitaan muualta, Keinonen kertoo.

– Voin lähteä asiakkaan avuksi vaikka huonekalu- tai antiikkiliikkeeseen etsimään muita tarvittavia elementtejä.

Marimekon kuosit ja värit saavat mielikuvituksen lentämään ja esimerkiksi Miina Äkkijyrkän iloinen Iltavilli-kuosi piristää oivallisesti julkitilaa tai kotia.

— Jos kuosista pitää, sitä voi käyttää lähes missä vaan. Iltavilliä käytettiin juuri yhden nuoren parin olohuoneessa tapettina. Suurikuvioinen tapetti sopii suurelle seinälle, jossa ei ole ikkunoita tai ovia, hän antaa vinkin.

Tilaa rauhoittaa, kun muut seinät maalataan tai tapetoidaan yksivärisellä tai hillityllä tapetilla.

Marimekon kuosien käyttö ei vaadi, että koko tila pitäisi sisustaa modernisti tai räväkästi. Keinonen korostaa, että tilassa voidaan säilyttää esimerkiksi rakkaita perintöhuonekaluja tai vanhoja pintoja.

– Lopputuloksen pitää olla aina sellainen, että sekä asiakas että suunnittelija pitävät siitä. Tv-ohjelmat antavat helposti sellaisen kuvan, että sisustussuunnittelija tekee suunnitelman ja asiakas näkee vasta lopputuloksen. Tämä mielikuva on väärä. Sisustussuunnittelua tehdään yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Interiorsin Kati Keinonen on tehnyt Marimekon kanssa yhteistyötä lähes kolmen vuoden ajan. Uusi sisustuspalvelu on askel tiiviimmän yhteistyön suuntaan. Keinonen tekee silti myös omia sisustusprojektejaan.

– Lähinnä sydäntäni on yksityiskotien sisustaminen, mutta teen myös julkisten tilojen sisustuksia ja konsultointia. Sisustussuunnittelu voi käsittää yhden huoneen tekstiilisuunnittelusta alkaen aina koko talon kattavaan sisustussuunnitteluun, jossa käydään läpi kaikki pinnat, kiinto- ja irtokalusteet sekä tekstiilit.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vapaa-aika

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat