Paikalliset

Yksi heistä voi olla uusi huippumalli

Annina Bouthouri on ranskalais-suomalainen kaunotar.

Edi Hazrati

Miss Model of The World -kilpailun Suomen finaali järjestetään ensi viikonloppuna Naantalin kylpylässä. Loppukilpailuun on selvinnyt Turun seudulta peräti viisi tyttöä: Annina Bouthouri, 20, Elina Demasör, 18, Hilla Kortesjärvi, 16, Jasmin Laulumaa, 21, sekä Jasmin Linke, 17.

Kilpailun järjestävän Fashion Teamin vetäjä Marjo Sjöroos sanoo, että finaalin taso on erinomainen.

– Kilpailussa on monta tyttöä, jolla on jo voitto mallikilpailuista. Kaikki tytöt ovat myös innostuneita lähtemään kansainväliseen kilpailuun.

Jasmin Laulumaa on tämän vuoden Miss Turku ja Annina Bouthouri sijoittui samassa kisassa toiseksi. Elina Demasör taas on viime vuoden Miss Turku.

Miss Model of The World -kilpailu järjestetään tänä vuonna Kiinassa marraskuun alussa. Suomen finaalista valittu tyttö edustaa maatamme kilpailussa kolme viikkoa. Suomalaisista malleista pisimmälle kilpailussa on päässyt vuonna 1992 Minna Kuukka, joka valittiin kilpailussa toiseksi.

– Silloin kansainvälinen kilpailu järjestettiin Turku-hallissa. Se oli valtavan hieno tapahtuma, Sjöroos muistelee.

Mallitoimiston vetäjä uskoo, että suomalaistytöillä on hyvä mahdollisuus pärjätä kansainvälisessä mallikilpailussa tänäkin vuonna.

– Kilpailussa haetaan mallimaisuutta, mutta painotetaan myös kauneutta ja persoonallisuutta. Tytön täytyy osata liikkua kauniisti ja vartalon olla timmissä kunnossa.

Suomalaisfinalisteista esimerkiksi Milla Kortesjärvi on SM-tason kilpauimari ja myös muut tytöt ovat aktiivisia liikunnan harrastajia. Jasmin Linke harrastaa kuntosalin lisäksi tanssia, Annina Bourhouri ratsastusta ja balettia, Elina Demasör lenkkeilee ja laskettelee. Jasmin Laulumaa harrastaa sisustamista ja muotia, joten hänen valttinaan on pukeutuminen, jota sitäkin kilpailussa arvioidaan.

Suomen finaalissa on mukana kaikkiaan 15 kilpailijaa ympäri Suomea.

Miss Model of the World -finaali Naantalin kylpylässä lauantaina 13.10. kello 21 alkaen.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat