Paikalliset

”Soitto ennustajalle voi tulla kalliiksi”

Markkinoilla on kaikenmaailman ennustajaa ja tulkitsijaa. Onko tällainen bisnes huuhaata?

–  Kyllä ja ei. Tämän asian ympärillä liikkuu kaikenlaisia pörhöjä ja hörhöjä. 0700-alkuisissa numeroissa vastaa joku nimetön henkilö tai Irma, joka oikealta nimeltään on ihan jotain muuta. Puhelun hinta voi olla kolme euroa minuutti. Kun puhelu kestää jopa tunnin, kyllä sille soitolle kova hinta tulee. Eikä asiakas voi koskaan saada tietää, kenen kanssa oikeastaan puhui.

– Itse olen opiskellut monta vuotta tarot-tulkintaa, esiinnyn omalla nimellä ja ihmiset tietävät, mistä minut tavoittaa. Kierrän myös ympäri maata, jotta ihmiset voivat tulla kasvotusten minua tapaamaan. Nytkin olen lähdössä Kuusamoon.

Miten kouluttauduit tarot-tulkitsijaksi?

– Elämässäni oli pattitilanne vuonna 1986 ja se johti itsetutkiskeluun. Kävin Uudessakaupungissa tarot-tietäjällä ja hänen kauttaan kiinnostuin tarot-tulkinnasta. Hankin kirjallisuutta ja aloin opiskella. Aluksi tein tarot-tulkintaa vain itselleni, sitten tutuille, jotka hämmästelivät kuinka nappiin tulkinta meni.

–  Kun sairastuin vakavasti ja selvisin siitä, pysähdys elämässäni sai minut tajuamaan, että juuri tätä haluan tehdä.

– Viime vuosina olen perehtynyt myös tarotin historiaan. Ensimmäinen kirjallinen merkintä tarokeista löytyy Pohjois-Italiasta jo vuodelta 1325.

Olet tehnyt tarot-tulkintaa myös televisiossa, kuinka paineista se on?

– Televisiossa tarot-tulkintaa joutuu tekemään hyvin nopeasti ja siksi se on vaikeaa. Yleensähän asiakkaan kanssa käydään asioita läpi pitkään ja vastauksia etsitään monesta eri näkökulmasta. Presidentinvaalien alla minut pyydettiin televisioon tekemään tarot-tulkintaa presidenttiehdokkaille. Paavo Lipposelle nousi mielihyväkortti ja sen tulkitsin väärin. Liitin sen vaaleihin, vaikka kortti tarkoittikin perhettä. Eihän Päivi Lipponen olisi halunnut miehestään presidenttiä.

Vedät myös tarot-meditaatiotunteja. Mihin siinä tähdätään?

–  Ihmiset elävät nykyisin kovin hektistä elämää. Ihan samalla tavalla kuin zumba-tunnilla voi saada hien pintaan, meditaatiossa voi kasvattaa henkistä hyvää oloa.

– Tarot-meditaatiossa lähdetään liikkeelle tarot-kuvista ja tehdään retki omaan mielikuvamaisemaan. Meditaatiossa ihminen irrottautuu arkisista ajatuksista ja siksi se kehittää myös luovuutta.

Tuula Huhtala

on tehnyt tarot-tulkintaa yli 15 vuotta

tullut tunnetuksi useista lehtijutuista sekä tv-esiintymisistä

pitää säännöllisesti vastaanottoja Turussa sekä Helsingissä, lisäksi asiakkaita myös Pohjois-Suomessa

tuttu ”ennustaja” myös erilaisista tapahtumista, messuilta ja Keskiaikamarkkinoilta

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat