Laumasta karannut loi oman polkunsa

HENKILÖ Vanhoillislestadiolaisuudesta eronnut Matias Säily elää nykyään elämää kaikissa sateenkaaren väreissä.

Matias Säily on sinut vanhoillislestadiolaisen menneisyytensä kanssa, ja puhuu avoimesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan herätysliikkeessä.

Viivi Sihvonen


Matias Säily erosi 16-vuotiaana vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä vietettyään sitä ennen koko lapsuutensa ja nuoruutensa liikkeessä.

– Uskon, että liikkeestä eroaminen on aina pitkän kypsyttelyn tulos. Liikkeessä kasvatetaan omaksumaan mielenjärjestelmä, joka omaksutaan niin varhaisessa vaiheessa, että sen purkaminen vaatii sekä ulkoisia että sisäisiä sysäyksiä. Erooni liittyi tuskan ja vihan tunteita. Vihaa siitä, että koin tulleeni huijatuksi, Säily kertoo.

Katalyyttinä Säilyn eroprosessille toimi homoseksuaalisuuden tiedostaminen.

– Vanhoillislestadiolaisuus tuomitsee homoseksuaalisen elämäntavan jyrkästi. Salailin asiaa pitkään ja yritin elää sen kanssa. Ajattelin, että se menee ohi. Lopulta silmäni aukesivat ja tulin sinuiksi asian kanssa. Yhtälö vanhoillislestadiolaisuuden kanssa oli mahdoton. Missään vaiheessa perheeni ei kuitenkaan hylännyt minua. Kaksi muuta sisarustani on myös eronnut liikkeestä.

Säily kertoo, että vanhoillislestadiolaiset opettavat, että vain vanhoillislestadiolaiset pääsevät taivaaseen.

– Kaikki muut ihmiset joutuvat muitta mutkitta helvettiin. Meille opetettiin, että olemme onnekkaita, kun saamme kuulua siihen liikkeeseen. Pesäeroa korostetaan voimakkaasti. On nuo epäuskoiset ja sitten me uskovaiset.

Vanhoillislestadiolaisuus ei kiellä olemasta tekemisissä epäuskoisten kanssa.

– Hienovaraisilla vihjauksilla kuitenkin huolehdittiin siitä, että olisimme toistemme seurassa ja hankkisimme uskovaisia ystäviä. Vanhoillislestadiolaisuus on pieni ja linnoitettu saareke suuremmassa saarirykelmässä. Sitten linnoituksen tykkiaukoista vähän kurkistellaan muuta maailmaa, luonnehtii Säily.

Vanhoillislestadiolaiset välttelevät tekemästä tiettyjä asioita, jotka on luokiteltu synneiksi. Esimerkiksi hiusten värjääminen on kiellettyä, mutta permanentti sallitaan.

– Osa listan asioista on täysin triviaaleja, eikä niillä ole minkäänlaista raamatullista perustaa. Esimerkiksi televisionkatselukielto. Sitten sitä kierretään sillä tavalla, että katsotaan televisio-ohjelmia tietokoneelta, koska tietokoneen käyttö on sallittua, kertoo Säily.

Vanhoillislestadiolaiset eivät halua ottaa elämäänsä mitään sellaista, mikä voi johtaa syntiin ja vietellä maailmallisuuteen. Säilylle pedonmerkistä puhuminen ja helvetillä pelottelu aiheuttivat lapsena ahdistusta.

– Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin. Syyllisyydentunto oli kolossaalinen, jos olin vaikkapa katsonut televisiota kaverin luona. Mietin silloin sellaisia asioita, joita lapsen ei kuuluisi edes miettiä, muistelee Säily.

Syntien varominen aiheuttaa Säilyn mukaan kyräilyä vanhoillislestadiolaisten parissa.

– Käytännössä kaikki kyttäävät toisiaan.

Säilyllä on takanaan liikkeen ulkopuolella elettyä elämää yli kymmenen vuotta. Hän kokee saaneensa elämään enemmän sävyjä.

– Lestadiolaisena oleminen on sellaista, kuin kulkisi joka paikassa paksu haarniska yllään. Jokainen voi mielessään kuvitella, miltä sen haarniskan riisuminen tuntuu. Elämäni on nyt vapaampaa, värikkäämpää ja eloisampaa. Ei se ole rikos, että elää itsensä näköistä elämää ja tekee asioita joista nauttii. Lestadiolaisuus sanelee sen, mikä saa ihmisestä tuntua hyvältä ja mikä ei.

Säily epäilee, että yllättävän moni liikkeeseen kuuluva harkitsee salaa eroa mielessään.

– Monilla on varmasti kalvavia ajatuksia, mutta eroaminen on vaikeaa koko lähipiirin kuuluessa liikkeeseen. Perhe ja ystävät ovat siellä. Siitä on äärimmäisen vaikeaa irtautua. Eroon liittyy voimakas mukavuusalueelta poistuminen ja moni valitsee mieluummin liikkeeseen jäämisen, aprikoi Säily.

Vanhoillislestadiolaiset perheet ovat usein suuria. Säilyllä on kahdeksan sisarusta.

– Ehkäisykielto on mielestäni käsittämätön. Naiset alistetaan toimimaan synnytyskoneina koko loppuelämänsä siihen asti, kunnes he kuolevat tai eivät kykene enää saamaan lapsia. Toki se on kaunis ajatus, että otetaan kaikki lapset vastaan. Ihmiseltä otetaan kuitenkin pois ylin valta oman kehonsa suhteen ja hänet pakotetaan toimimaan järjestelmän kaleeriorjana, Säily kuvailee.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä eläminen ei ollut Säilylle pelkkää piinaa. Hänellä on paljon hyviäkin muistoja, eikä hän kanna kaunaa ja vihaa sisällään.

– Yhteisöllisyydessä on hyviäkin puolia. Paljon järjestettiin erilaisia tapahtumia ja niistä minulla on hyviä muistoja. Sitten on se tietty turvallisuuden tunne, kun kaikki tärkeät ihmiset kuuluvat siihen samaan liikkeeseen ja ymmärtävät toisiaan sitä kautta.

Vanhoillislestadiolaisia Säily haluaisi kehottaa huomaamaan elämän kallisarvoisuuden.

– Havahtukaa huomaamaan, että elämä on lahja. Se on tässä ja nyt. Kuolemaa ja taivaspaikkaa odottaessanne elämä kulkee ohitsenne ilman, että osallistutte siihen. Meillä on lupa nauttia ja iloita elämän meille tarjoamista lahjoista tarvitsematta tuntea siitä syyllisyyttä. Pääasia on, ettei vahingoita itseään tai muita.

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat