Paikalliset

Louhen omistaja: Laajentamiseen valmius

Toriparkin vastustajat laajentaisivat mieluummin Louhen parkkiluolaa.

Arkisto


Toriparkkia vastustavat tahot ovat monessa yhteydessä esittäneet Louhen pysäköintilaitoksen laajennusta. Louhesta vastaavan P-Turkuparkki Oy:n hallituksen puheenjohtajan Aarne Markkulan mukaan laajentaminen olisi mahdollista.

– Jos kaavoitus käynnistyy uudelleen alusta, olemme valmiina. Teknisesti ja käytännöllisesti laajennus on mahdollinen.

Markkulan mukaan yhtiö on pitänyt toriparkki-keskustelussa tarkoituksella matalaa profiilia.

– Olemme seuranneet tilannetta mutta kokeneet, että prosessi on ollut niin monimutkainen ja tunteita herättävä, ettemme ole halunneet lähteä sitä hämmentämään.

Sen Markkula myöntää, että nykyisen toriparkki-hankkeen laajuuteen yhtiöllä ei ole taloudellista valmiutta. Nykyisen toriparkki-hankkeen 600-800 paikkamäärästä pitäisi siis Louhen laajennus -vaihtoehdossa tinkiä.

Tällä hetkellä Louhen käyttöaste on Markkulan mukaan hyvä, mutta nykykäytöllä ei laajennukseen vielä ole tarvetta. Keskustelut laajentamisesta olisi kuitenkin mahdollista käynnistää, mikäli keskustan kiinteistönomistajat niin haluaisivat. Selvitettävää hankkeessa tietenkin riittäisi muun muassa sisäänajojen suhteen.

Nyt Louheen johtaa vain yksi ajoväylä Läntiseltä Pitkäkadulta. Turun kaupunki on vastannut tunnelin rakentamisesta, ja tätä kautta se on myös osakkaana P-Turkuparkki Oy:ssä.

Toriparkki käsittelyyn jälleen lokakuussa

Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten 28 valtuutettua teki maanantaina valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan Kauppatorin asemakaavan valmistelua ilman toriparkkia.

Aloitetta käsitellään lokakuun valtuustokokouksessa 27. lokakuuta.

Mikäli aloite menee läpi, käynnistyy Kauppatorin asemakaavan valmistelu uudestaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat