Keikalla

Remu Roadrunner-albumista: Ajattelin, että kukaan ei voi tehdä neljässä päivässä levyä

AJASSA Legendaarisen Hurriganes-albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Albumi äänitettiin 16.-20. syyskuuta 1974.

Remu Aaltonen kirjoittaa nimmarin Juha Minkkisen Roadrunner-albumin sisäkanteen. Myös albumin kanstitaiteesta tuli klassikko.

Jyrki Hämäläinen

Neljäkymmentä vuotta sitten uinuvalla maaseudulla asunut silloin 15-vuotias Juha Minkkinen kuuli radion rinnakkaisohjelmasta yhden kappaleen, jonka jälkeen hänen maailmansa ei ollut entisellään. Se oli Get on Hurriganesin Roadrunner -albumilta.

Myöskään Hurriganesin Remu Aaltosen , Cisse Häkkisen ja Albert Järvisen maailma ei ollut entisensä Roadrunnerin julkaisemisen jälkeen.

Levy oli yhtyeen kaupallinen huippuhetki, ja sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä suomalaisista rock-albumeista. Se on edelleen Suomen kaikkien aikojen kahdeksanneksi myydyin kotimainen albumi. Hurriganesin tunnetuin kappale Get on voitti kansainvälisessä yleisöäänestyksessä European Pop Jury -kilpailun.

Juha Minkkinen on kävelevä Hurriganes- ja Remu-tietosanakirja.

Ystävät tuntevat hänet myös ”Tsuguna” Ganesin vuonna 1977 ilmestyneen Tsugu Way - albumin mukaan. Minkkinen perusti 33 vuotta sitten kahden ystävänsä kanssa yhä samalla kokoonpanolla suunnilleen samoilla kappalelistoilla esiintyvän Hurrers-bändin, joka soittaa Hurriganesin cover-biisejä.

Koko ajan oli kylmä rinki perseen ympärillä. Biisit piti vetää laakista sisään.”

Hurriganes teki Porvoossa pitkään asuneesta Remu Aaltosesta suomalaisen rockin ehkä kiehtovimman hahmon, jonka tuntevat kaikki.

Juha Minkkinen tapaa suuren idolinsa neljän vuosikymmenen jälkeen Porvoossa Eloisa-baarissa.

– Aika pitkä taival tässä on kyllä vedetty periaatteessa. Mittari on mennyt ympäri moneen otteeseen, Remu sanoo alkuun ja alkaa kertoa juttua Roadrunnerin synnystä.

Levy tehtiin Ruotsissa Marcus Music -studiolla, joka oli sen ajan modernein Euroopassa. Se oli Remunkin mielestä kova juttu.

”Tsugu” kysyy, olivatko Hurriganesin tähdet jo silloin siinä asennossa, että Remu tiesi linnun ampaisevan lentoon.

– En tiennyt. Kun mentiin, pelkäsin niin v***sti, kun ne sano, että meillä on vaan neljä päivää aikaa. Sain juuri tekstit (englanniksi) nenän eteen ja mietin, että miten nää sanotaan. Yritin jotenkin saada setvittyä sitä juttua. Ajattelin, että kukaan ei voi tehdä neljässä päivässä levyä, Remu muistelee.

– Mua vähän lohdutti, kun studion rakentanut kaveri sano, että täällä ei ole kaikki mittarit kondiksessa. Tajusin, että helvetin hyvä. Koko ajan oli kylmä rinki perseen ympärillä. Biisit piti vetää laakista sisään. Soitto kuulosti aika hyvältä kyllä, mutta kun mulla kieli on suussa koko ajan kuin kuuma peruna turvassa. Mä sanoin, että laittakaa hiljemmalle sitä laulua.

– Sitten joku sano, että Remu, ei tää oo täyden LP:n mittainen. Sanoin, että sekin on hyvä. Levy täyttyy ja siinä on jotain erikoista.

Lopussa tuli kuitenkin pikku hätä, että mitä vielä keksitään.

– Menin tinttaamaan yhtä soittobiisiä. Se meni s**tanan hyvin. Kun tuli rumpukohta, lensin mettään siinä. En lopettanut vetämistä ja siitä tulikin helvetin hyvä.

Remu sanoo, että Roadrunner on ollut hänelle aina vähän mysteeri.

– Mua v**utti kun ne puhui kaikki keskenään englantia. Mä aloin tekemään kaikkia koukkuja. Sanoin Cissellekin, että tuplataan basso. Äänittäjä sanoi, että nyt jotain rajaa. Sanoin, että jos alat v**tuilemaan, mä tuplaan rummutkin tohon yhteen biisiin.

– Se sanoi, ettei tollaista ole kukaan tehnyt. Mä sanoin, että olen hyvä siinä. Valehtelin, Remu hekottelee.

Mitä Get On iin tulee, Remun mielestä se on ”höpöhöpö biisi”, jossa ei ole päätä eikä häntää.

– Mutta kun on pakko tehdä, niin se tehdään. Me sanottiin, ettei tätä voi julkaista. Sanoin Cisselle, että tuplaa edes se basso. Se veti sen ja se kuulosti sitten ihan hyvältä.

Kappale kestää tänäkin päivänä, Juha Minkkinen sanoo Remulle.

–  Se potkii kuolleenkin henkiin, maestro vahvistaa.

Myös Roadrunnerin kansitaiteesta muodostui klasikko. Se oli ainoa suomalainen levy, joka pääsi vuonna 1977 kansainväliseen Album Cover Album -teokseen.”

Myös Roadrunnerin kansitaiteesta muodostui klasikko. Se oli ainoa suomalainen levy, joka pääsi vuonna 1977 kansainväliseen Album Cover Album -teokseen. Levyn kannessa on pimeässä kuvattu Cisse Häkkisen vaaleansininen Cadillac, jonka takapenkillä Häkkinen, Aaltonen ja Järvinen istuvat kasvot valaistuina.

Kun kuvaa mentiin ottamaan, paikaksi piti keksiä joku ”hämyinen mesta”. Remu muisti sellaisen lapsuudestaan entisen luistinradan läheltä.

– Se kuvaaja ei ollut ennen kuvannut väriä, mustavalkosta vaan. Siellä oli niitä tuikkuja. Se sano, että tää voi kyllä mennä ihan v***iksi ja että käytetään auton omia valoja. Mutta siitä tuli hyvä, ja on ihan kun olis jälkeenpäin laitettu siihen naamat, Remu kehuu.

Hurriganes oli ensimmäinen suomalainen rock-yhtye, joka menestyi myös ulkomailla. Esimerkiksi Ruotsissa sen keikoilla kävi yleisömääriä, joita ei ole vieläkään rikottu.

– Aika mieletön juttu. Suomalaiset svenskeissä. Moni ystävystyi, kun ne diggas samaa musaa. Se oli yhdistävä tekijä, Remu arvioi.

Juha Minkkisen mielestä Hurriganes oli ilmiö, joka ei monestakaan syystä voi enää toistua. Remu tuntuu olevan samoilla linjoilla.

– Emmä kauhean itserakas ole, mutta sen jälkeen ei ole oikein... moni ihmettelee, että tämmöinen Cheek vetää stadionin täyteen, mikä on helvetin hieno ja kunnioitettava asia. Mutta mä en kyllä tajuu mitään siitä jutusta.

Remun mukaan hyvä musiikki lähtee rytmistä ja sen pitää olla iloista.

– Tän päivän musassa ei kuule missään sellaisia juttuja, että se jotenkin tarttuis. Se on turruttavaa. Räpistä kun puhutaan, niin sori vaan, se on mustien jätkien kamaa. Ne tietää mitä laulaa, mutta juntti ei tiedä. Suomalainen ei erota, mikä on aitoa.

– Ihmiset on muumioita ja pökkelöitä suurin osa. Pikkuskidit alkaa vapiseen, kun tulee aitoa musaa. En halua kehua, mutta olin kerran ajankohtaisohjelmassa, siellä oli joku fogeli häkissä, papukaija tai muu. Sille soitettiin Zeppelinin musaa ja Beatlesiä aikaa kovaa. Fogeli oli hiljaa. Sitten se toimittaja pani Remua soimaan ja lintu heräs täysillä eloon. Sanoin, että se on Remu-fani. Koko studio oli haavi auki.

Hurriganesista on sanottu, että se oli ensimmäinen avoimen kaupallinen yhtye, joka halusi menestyä ja tehdä rahaa. ”Remun johtamana Hurriganes menestyi aivan poikkeuksellisesti”, viime vuonna tarkastetussa Petri Laukan huikeassa Hurriganes-väitöskirjassa sanotaan.

– Pyrin siihen, että keikkaa on koko ajan, ettei jää luppoaikaa pahojen tekemiseen. Ajattelin, että on kiva, jos juttu lähtee kulkemaan. Sanoin jätkille, että ei mitään hätää, jos ei tuu jengiä niin ei tartte antaa rahaa, Remu kertoo.

Mutta jengiä alkoi tulla.

– Unenhan mä kyllä näin näistä asioista silloin joskus pikkujätkänä. En mä tietenkään uskonut, että se voi mennä näinkin, Remu sanoo ja piirtää nimensä Juha Minkkisen Roadrunner -albumin sisäkanteen.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Keikalla

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat