Keikalla

Lindholm ja Hakulinen keskustelevat taas

KEIKALLA Suomirockin supertähti Olli Lindholm on luotsannut Yö-yhtyettään läpi myrskyjen ja tyrskyjen yli 30 vuotta.

Olli Lindholm (3. vas) on kasvanut rooliinsa bändin patruunana. – Yö-yhtyeen uusi nousu 1990-luvulla lähti raittiudestani ja vastuunotosta. Ei minusta ole takarivin taaviksi, kyllä minun täytyy olla siellä missä roihuaa, Lindholm vakuuttaa.

Lauri Laukkanen

Tänä lauantaina Logomossa esiintyvä Yö on kaivanut repertuaaristaan tasan 30 vuotta sitten julkaistun esikoisalbuminsa Varieteen, jonka esittää juhlavuoden kunniaksi keikoilla kokonaisuudessaan.

Tosin yksi on joukosta poissa, eli yhtä lainakappaletta lukuunottamatta levyn laulut tehnyt Jussi Hakulinen, joka oli aiemmin ilmoittanut Facebookissa kiinnostuksesta liittyä ryhmän riveihin tälle kiertueelle.

Silti häntä ei keikoilla nähdä. Miksi?

– Juttelin Jussin kanssa elokuussa puhelimitse, mutta silloin keikkailua ei sivuttu puolella sanallakaan, koska kiertuesuunnitelmat oli tuolloin jo päätetty. Lähinnä tulevaisuudesta siinä puhuttiin, Yö-yhtyeen laulusolisti Olli Lindholm, 50, paljastaa.

Kun vertailukohteita on paljon, aiheuttaa se omat ongelmansa.”

Tieto puheyhteydestä on varmasti iloinen uutinen kaikille Yön ystäville, jotka odottavat kuulevansa Hakuliselta uusia Joutsenlaulun ja Rakkaus on lumivalkoisen kaltaisia ikivihreitä.

Voimakaksikolla kun meni sukset ristiin talvella 2011, kun Hakulinen ei saanut yhtä vaatimaansa laulua Yön konserttiohjelmistoon.

– Silloin oli puhe, että biisi nousee settiin, jos se soi radioissa. Ei soinut. Sääli, että Jussi otti asian niin henkilökohtaisesti, solisti suree.

Toivoa herättää tieto, että kontakti miesten välille on jälleen löytynyt.

Viime kuussa ilmestyi Yön 20. studioalbumi Hyvässä ja pahassa, joka nousi listaykköseksi ilman Hakulistakin.

Ainoana alkuperäisjäsenenä Yössä tätä nykyä vaikuttava Lindholm tunnustaa suoraan, että levyjä oli helpompi tehdä nuorena.

– Kun vertailukohteita on paljon, aiheuttaa se omat ongelmansa. Tavallaan pitäisi aina muuttua, mutta jos muutut, niin ihmiset sanovat, ettei se ole enää Yötä. Jos et muutu, niin sitten haukutaan, että yhtye kuulostaa aina samalta, Lindholm manaa.

Ei ole menestyvillä pitkän linjan veteraaneillakaan helppoa.

Lindholm nähdään ensi keväänä Voice of Finlandin tähtivalmentajana.”

Bänditoiminnan vastapainoksi Lindholm nähdään uutena tähtivalmentajana keväällä 2015 Nelosella nähtävän The Voice Of Finland -laulukilpailun neljännellä tuotantokaudella.

Miehen tuomaroidessa edellisen kerran television laulukisassa eli MTV3:n Idolsissa helmikuussa 2011, aiheutti hän katsojissa suurta närkästystä räväkillä kommenteillaan.

Vastaavaa draamaa ei ole tällä kertaa kuulemma luvassa.

– Onneksi Voicen formaatti perustuu positiivisuuteen. Syy, miksi minulla meni Idolsissa kuppi nurin oli, että kun toiset näkivät kauheasti vaivaa esiintymisensä eteen, tulivat toiset sinne pelkästään pelleilemään. Silloin tajusin, miten iso ja vakava asia musiikki minulle on, Lindholm sanoo.

 

Vuonna 1981 Porissa perustettu suomalainen rockyhtye.

Nykykokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen on solisti Olli Lindholm (s. 1964).

Muut jäsenet ovat Daffy Terävä (kitara), Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa (kosketinsoittimet), Jukka Lewis (basso) ja Ari Toikka (rummut).

Julkaissut 20 studioalbumia, joista viimeisin Hyvässä ja pahassa ilmestyi 17. lokakuuta 2014, levyn nousten suoraan listasijalle 1.

Yön suosituimmat kappaleet on säveltänyt kosketinsoittaja Jussi Hakulinen, joka vaikutti Yössä lauluntekijänä vuosina 1981-85 sekä 1990-2011.

Yön levyjä on myyty yhteensä yli miljoona kappaletta.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Keikalla

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat