Puheenaihe

Suomalainen ei usko saavansa kunnon eläkettä – tästä karsitaan

Suomalaiset eivät tuoreen tutkimuksen mukaan luota siihen, että he saisivat aikanaan riittävää määrää eläkettä.

Armi Suojanen

Suurin osa suomalaisista ei usko voivansa viettää eläkepäiviä haluamallaan tavalla lakisääteisen eläkkeen turvin. Naisista näin uskoo jopa 70 prosenttia.

Suomalaiset olettavat joutuvansa tinkimään matkustamisesta ja kodinhankinnoista sekä omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Joka toinen on jo nyt varautunut itse rahoittamaan eläkeaikaansa.

Nordean Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan runsaat puolet suomalaisista uskoo oman eläkkeensä pienenevän eläkeuudistuksen seurauksena. Neljännes uskoo eläkkeensä pysyvän samalla tasolla, ja vain viisi prosenttia olettaa eläkkeensä nousevan.

– Yllättävän monelle suomalaiselle on jo muodostunut käsitys eläkeuudistuksen vaikutuksesta eläkkeeseen, vaikka uudistus on tuore ja keskustelu sen vaikutuksista on ollut kirjavaa, arvioi pitkäaikaissäästämisen asiantuntija Risto Kuoppamäki Nordeasta.

Eläkekertymä on tällä hetkellä noin 50 prosenttia palkasta ja keskimääräinen eläke noin 1 500 euroa.

– Suurelle osalle palkansaajista, etenkin pätkätyöuran tekevälle nuorelle, 50 prosenttiakin jäänee vain haaveeksi. Tarvetta omaehtoiseen eläkesäästämiseen elintason turvaamiseksi siis todellakin on, Kuoppamäki muistuttaa.

Noin joka neljäs tutkimukseen vastanneista arvioi eläkkeensä pienenevän 100-150 eurolla kuussa. Joka kolmas ei osaa arvioida pienenemisen suuruutta euromääräisesti. Naisten osuus tästä ryhmästä on 40 prosenttia.

Lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää tarpeellisena rahoittaa itse eläkepäiviään lakisääteisen eläkkeen lisäksi esimerkiksi säästämällä tai muulla tavoin. Siitä huolimatta vain reilut puolet heistä on ryhtynyt tuumasta toimeen.

– Suomalaiset ovat toistaiseksi olleet huonosti varautuneita elintasonsa säilymiseen eläkeiässä. Nyt asenteissa on selvästi havaittavissa muutos: eläkeuudistuksen seurauksena noin kuusi kymmenestä aikoo varautua rahoittamaan eläkepäivänsä lakisääteisen eläkkeen lisäksi, Kuoppamäki taustoittaa.

– On tärkeää, että eläkeuudistuksen vaikutuksista keskustellaan. Koko yhteiskunnan yhteinen etu on, ettei meille synny elintasokuilua työssäkäyvän ja eläkkeellä olevan väestön kesken, hän lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat