Minne mennä

Intialaista värikylläistä taidetta Linnankadulla

Maria Laitakarin avulla Srinath Kale sai näyttelyn Turkuun.

Teemu Nurmi


Työhuone/Galleria Linnankatu 33:ssa on 28.4. saakka esillä intialaisen Srinath Kalen Thoughts -näyttely. Kale on tehnyt paljon maalauksia perinteisellä tyylillä, mutta on myös neo-surrealisti.

Turun näyttelyn maalaukset edustavat juuri Kalen persoonallista ja värikylläistä ilmaisutapaa, jota on verrattu muun muassa Picassoon, Chagalliin ja Daliin.

Srinath Kale on kotimaassaan hyvin tunnettu ja varmasti siksi hänen näyttelynsä Suomessa on herättänyt kiinnostusta intialaisissa tiedotusvälineissä. Toistaiseksi peräti 16 lehteä ja kaksi tv-kanavaa on uutisoinut näyttelystä ja lisää pyyntöjä tulee koko ajan.

Srinath Kale ei ole koskaan aiemmin käynyt Intian ulkopuolella. Turkua hän ei valinnut näyttelykaupungiksi vain sen houkuttelevan huhtikuisen maiseman takia vaan Turussa asuvan ystävänsä Maria Laitakarin kautta. Kale ja taidekoulutuksen saanut Laitakari tutustuivat muutama vuosi sitten internetin avulla.

– Turku on hieno kaupunki, josta saan varmasti inspiraatiota tuleviin maalauksiini. Yhdistän intialaisia perinteitä uusiin vaikutteisiini, Kale kertoo linjastaan.

Kale ja Laitakari kutsuivat näyttelyn avajaisiin Tasavallan presidentti Sauli Niinistön , ulkoministeri Erkki Tuomiojan sekä Suomen Intian suurlähettiläs Shri Ashok Kumar Sharman . Niinistö ja Tuomioja eivät päässeet avajaisiin.

Tuomioja, joka oli auttanut Kalea jo viisumiasioissa, soitti taiteilijalle henkilökohtaisesti. Suurlähettiläs oli paikalla. Kale keskusteli hänen kanssaan pitkään ja Sharmanilla tuntui olevan halua auttaa maanmiestä.

– Suurlähettiläs selvittää, josko Srinath pääsisi käymään myös Helsingissä ja tutustuisi siellä alan ihmisiin, Maria Laitakari sanoo.

Kale hahmottelee parhaillaan mahdollisuutta saada ystävän kautta näyttely Lontooseen vuodeksi 2016. Sitä ennen hän saattaa saada avattua oman galleriatilansa kotikaupungissaan Sandurissa Karnatakan osavaltiossa. Mies on anonut Intian valtiolta maata jo 12 vuotta.

– Haluan esitellä galleriassa ainakin isäni töitä, Srinath viittaa V. Kaleen , joka on Intiassa kuuluisa näytelmäkirjailija ja runoilija sekä erittäin arvostettu muotokuvamaalari.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat