Pop-upit loihtivat elämää Forumiin

Pop-up-Turku tuo Forumiin viikoittain vaihtuvia liikkeitä. Plantui myy älypuutarhoja.

Eero Tahvanainen

Smallstore jälleenmyy erikoiselintarvikkeita.

Eero Tahvanainen

Myös Turku Design Festival näkyy Forumissa.

Eero Tahvanainen

<ingressi>KESKUSTA Lisää pop-up-liikkeitä on luvassa ensi viikolla.</ingressi>


Kauppakeskus Forumia ovat elävöittäneet tällä viikolla avatut pop-up-liikkeet. Uusia tuulia tuovat Smallstore ja Plantui.

– Olemme hirveän tyytyväisiä, että pääsimme tänne. Emmekä osanneet ajatella tällaista kysyntää, koko ajan on kädet täynnä, Mari Pirilä Smallstoresta kertoo.

Pirilän ja Salla Nurmen Smallstore aloitti toimintansa vasta maaliskuussa. Liikeideana on maahantuoda ja jälleenmyydä Keski-Euroopassa valmistettuja erikoiselintarvikkeita. Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa pastoja, risottoja, öljyjä ja vinegrettejä, mausteita sekä makeisia.

Lisäksi naiset pitävät deli-iltoja ihmisten kotona. Illoissa esitellään ja maistatetaan myynnissä olevista herkuista valmistettuja tuotteita. Toiminta on toistaiseksi pyörinyt verkon kautta.

– Tavoite on ollut, että joskus voisimme avata kivijalkamyymälän. Tämä on hyvä keino tuoda tuotteita esiin, sillä kaikki eivät vielä somessa pyöri, Pirilä muistuttaa.

Aivan toisenlaista liiketoimintaa tarjoaa Plantui. Vuonna 2012 perustettu yritys myy pöydillä pidettäviä älypuutarhoja ja niihin siemenkapseleita.

Plantui on kerännyt tämän kevään aikana mainetta voittamalla muun muassa Varsinais-Suomen Kasvupolku –kilpailun sekä kansainvälisesti arvostetun Reddot Product Design Award –palkinnon.

Forumin pop-up-liiketilat tarjotaan yrityksille ja yhdistyksille maksutta. Pop-up-hankkeen takana on Turun Nuorkauppakamari, ja tavoitteena on elävöittää Turun keskustaa. Plantui ja Smallstore ovat ensimmäiset Forumissa avatut pop-up-liikkeet.

Nuorkauppakamarin mukaan Pop-up Turku -hanke on herättänyt suurta kiinnostusta sekä yrittäjien että liiketilojen omistajien keskuudessa, ja tilahakemuksia on saatu paljon. Projektiin mahtuu silti vielä mukaan.

– Käytettävissä olevia tiloja on varattu vauhdilla, mutta tiloja on vielä myös vapaana, kertoo Joonas Suominen Turun Nuorkauppakamarista.

Ainakin Smallstorella on ensimmäisistä päivistään Forumissa vain hyviä kokemuksia.

– Olemme hirveän tyytyväisiä, ja uskon, että olemme tuoneet myös täällä jo oleville yrityksille asiakkaita, Pirilä kertoo.

Smallstore ja Plantui toimivat tiloissa lauantaihin 9. toukokuuta asti. Uusia liikkeitä keskustaan ilmestyy taas ensi viikolla. Forumissa avautuvat 3D Crush Cafe, Kaunoleninki, Tmi Marianne Aartomaa ja WebAitio. Näiden lisäksi Yliopistonkatu 16:ssa avautuu Dantelli.

Nuorkauppakamarin pop-up-hanke näkyy Turun katukuvassa koko toukokuun ajan. Liikkeet tunnistaa Pop-up Turku -logosta.

Pop-upia kaupungissa

Pop-up Turku-tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran nyt toukokuussa ja toisen kerran syyskuussa 2015.

Pop-up -tilat ovat käytössä koko kuukauden ajan. Samalla yrittäjällä tilat voivat olla käytössä 1–7 päivää.

Pop-up -tiloja voi hakea yritys tai yhteisö

Päätöksen tilojen antamisesta tekee aina tilojen omistaja.

Tiloista ei peritä vuokraa

Tilat sijaitsevat muun muassa Forumissa ja Yliopistonkadulla

Pop-up Turku -projektin ajantasaiset kuulumiset julkaistaan hankkeen verkkosivuilla, ja projektia voi seurata myös sosiaalisessa mediassa (Twitter, Instagram, Facebook) aihetunnisteella #popupturku.

Lisätietoja: popupturku.com

Kommentit

Hieno juttu, tämä kokeilu. Olisi saanut kestää koko kesän. Itse asiassa Forum on ihan viihtyisä paikka, olenkin ihmetettyt, miksi sIellä on niin paljon tyhjiä liiketiloja. Jos sinne saataisiin vaikka viihtyisä, edullinen kahvila, niin ihmiset oppisivat käymään siellä. Yksi ehdotus minulla olisi: Forumin sisäänkäynnit pitäisi siistiä ja vaikka kukkia sisäänkäyntien edustalle, niin se kutsuisi kurkkaamaan, millainen paikka Forum on. Nyt kaikki sisäänkäynnit ovat aika epäsiistejä.

:)

Hei! Kiitos kommenteista, Forumin sisäänkäyntejä ollaan uudistamassa mm. uusin teippauksin ja kyltein. Kasvit ovat hyvä idea myös! Muutamia uusiä pysyviä vuokralaisia on myös tulossa kesäkuussa.

Forum