”Jännittämistä ei pidä hävetä tai peitellä”

Vuoden psykologi Minna Martin kohtaa työssään jännittäjiä. Hänen mielestään jännittämisestä on opittava puhumaan jo varhain.

ILMIÖ Jännittäjä vaatii usein itseltään liikaa. Itsemyötätunnon opetteleminen auttaisi.


Stressi on yleisin ongelmalliseksi koettu kokemus. Heti kakkosena tulee jännittäminen. Niihin suhtaudutaan kuitenkin aivan eri tavalla. Kun stressiä pidetään normaalina, jännittämistä hävetään.

– Noin 70 prosenttia suomalaisista kertoo jännittävänsä esimerkiksi esiintymistä tai työpaikkahaastatteluja. Jännittämiseen ei pidä suhtautua ongelmana vaan tunneperäisenä ilmiönä, psykologi ja psykoterapeutti Minna Martin muistuttaa.

Martin työskentelee YTHS:n mielenterveyspsykologina. Vuoden psykologiksi hiljattain valittu Martin törmää työssään usein opiskelijoihin, jotka tulevat vastaanotolle jännitysoireiden takia.

Opiskelijoista jopa kolmannes kokee jännittämisen häiritsevän opiskelua. Kymmenellä prosentilla jännittäminen on jo niin vakavaa, että he esimerkiksi välttelevät kursseja, joilla joutuu esiintymään. Parilla prosentilla opinnot keskeytyvät kokonaan jännittämisen takia.

Martinin mukaan jännittämisen taustalla on usein se, että vaaditaan itseltä liikaa.

– Ihmisten pitää suoda itselleen, että saa jännittää. Tärinä, kohonnut syke ja punastelu ovat osa sitä. Niiden hyväksyminen ja salliminen lievittää myös oireita.

Martin muistuttaa, että harva ihminen on esiintymisen virtuoosi - eikä kaikkien pidä ollakaan.

– Ihminen päättelee helposti, että jos onnistuu oikein hyvin, ei enää häpeä. Kyllä se on päinvastoin. Jos saa mokailla ja huomata, ettei maailma siihen kaadu, lievittyy se häpeäkin.

Suhtautuminen jännittämiseen onkin kulttuurinen ongelma, mihin pitäisi puuttua jo varhaisessa vaiheessa. Martinin mukaan esimerkiksi kouluissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut paljon edistystä, mutta työsarkaa riittää yhä.

– Harmittavat kommentit ylläpitävät jännittämistä, ja siitä tulee omituista ja epänormaalia. Jos lapset harjoittelevat jo enemmän esiintymistä, mikseivät he harjoittelisi myös yleisötaitoja?

Martin muistuttaa, että lapset ovat jo päiväkoti-ikäisinä varsin fiksuja. Siksi olisikin tärkeää puhua jännittämisestä mahdollisimman varhain.

– Jo pienet lapset voivat pohtia, miten jännittäminen tuntuu ja missä. On tärkeää, että lapset voivat jutella myös keskenään. Jos jännittämisestä vaietaan, lapsi voi kokea, että hän on ainoa jännittäjä. Silloin siitä tulee helposti hävettävää ja peiteltävää.

Martin puhuu myös herkkyyden ymmärtämisen puolesta. Nyt tuntuu siltä, että kulttuuri suosii vain ekstroverttejä, sosiaalisia ja tiimityökykyisiä yksilöitä.

– Miettikääpä, jos kaikki työyhteisössä olisivat äärettömän puheliaita ja ekstroverttejä? On hyvä olla myös ihmisiä, jotka kuuntelevat ja antavat toisille tilaa.

Martinin mukaan herkät saattavat jännittää sosiaalista kanssakäymistä, mutta toisaalta he aistivat enemmän.

– Herkissä on suurempi potentiaali hyviin vuorovaikutustaitoihin. Kaikki eivät tajua esimerkiksi sanattomia viestejä.

Ja aina on hyvä muistaa, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Martin kritisoikin sitä, että nykyisin painotetaan jo liikaakin esiintymistaitoja.

– Aika harvassa ammatissa loppujen lopuksi tarvitaan esiintymistä. Toki on hyvä harjoitella vuorovaikutustaitoja, mutta kyllä työelämässä pärjää myös keskimääräisillä kyvyillä. Helposti se rima nostetaan hirvittävän korkealle.

Vinkkejä jännittäjälle

Jos jännittäminen vaivaa, kannattaa hakeutua sellaisen ihmisen puheille, joka ymmärtää.

Jännittämistä voi lievittää esimerkiksi hengitysharjoituksilla. Myös reipas liikunta ennen jännittävää tilannetta voi helpottaa tunnetta.

Tärkeää on myös myötätunto itseä kohtaan. Kun kykenee rauhoittelemaan itseään eikä vaadi itseltään liikaa, voi jännitys lieventyä.

Jännittäviä tilanteita voi myös lähestyä palkitsemisen näkökulmasta. Ajatukset voi suunnata hetkeen, kun tilanne on jo ohi ja miettiä, miten siitä voi nauttia.

Written by:

Tomi Kangasniemi

Ota yhteyttä