Paikalliset

Työllistämis- ja starttirahat loppu – Hakemuksia turha tehdä!

Moni työtön haluaisi päästä oikeisiin hommiin. Kielteisiä starttirahapäätöksiä on tehty tänä vuonna jo 230.

henriikka eloluoto


Varsinais-Suomen TE-toimiston työllisyysmäärärahat ovat loppu.

– Tilanne on ollut jo jonkin aikaa tämä: emme voi tehdä myönteisiä päätöksiä palkkatuesta, emmekä myöntää starttirahaa, vastaava asiantuntija Pasi Ristilä Varsinais-Suomen TE-toimistosta sanoo.

Varsinais-Suomessa oli käytettävissä tälle vuodelle työllistämiseen noin 17 miljoonaa euroa. Rahat on jo käytetty, eikä lisää ole saatu.

– Työllistäminen lähti alkuvuodesta liikkeelle vauhdilla. Starttirahapäätöksiäkin tehtiin enemmän kuin moneen vuoteen.

Seinä tuli vastaan kuitenkin jo loppukeväästä. TE-toimisto on hakenut lisämäärärahaa yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa.

– Istuvasta hallituksesta tämä nyt on kiinni. Kesäkuun talousarviossa ei tullut työllistämiseen mitään ja seuraava lisäbudjetti tehdään varmaan syyskuussa. Siitä emme yhtään tiedä, mitä se pitää sisällään.

Varsinais-Suomeen haettiin 15 miljoonan euron lisämäärärahaa. Se summa olisi Ristilän mukaan riittänyt työllistämispäätösten ja starttirahojen myöntämiseen samalla tahdilla kuin mitä alkuvuoden aikana tehtiin.

– Tämä on kunnillekin hyvin ikävä tilanne. Kun meiltä ei tule rahaa yli 300 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneiden työllistämiseen, kuntien on lisättävä omaa rahoitustaan. Se taas varmasti vaikuttaa työllistettävien volyymiin ja lopulta niihin Kela-sakkoihin, mitä kunnat saavat pitkäaikaistyöttömistä.

Ristilä muistuttaa, että kaikki toiminta työmarkkinoille pääsyn tukemisessa ei ole sentään loppunut:

– On rekrytointikoulutuksia, työvoimapoliittista koulutusta, yrittäjäkoulutusta, nuorten yrittäjyyspajaa ja työnhaku- ja uravalmennusryhmiä. Lisäksi tietysti on normaalia työnvälitystoimintaa, työkokeiluja ja kotouttamis- sekä Eures-palvelut.

– Työkokeilujen määrää tämä tilanne todennäköisesti kasvattaa. Onhan sekin keino saada jalkansa työpaikan oven rakoon.

Startti- ja palkkatuki hakemuksia ei nyt kannata tehdä. Ristilä pyytää hakijoita seuraamaan TE-toimiston nettisivuja, joissa on ajantasaista tietoa tilanteesta.

– Alamme tehdä päätöksiä heti, kun määrärahaa saadaan käyttöön.

– Jos nyt jättää hakemuksen, joudumme tekemään kielteisen päätöksen.

Kielteisiä starttirahapäätöksiä on tänä vuonna aikana jo noin 230 ja valtaosa niistä määrärahasyistä.

TE-toimiston ajantasaiset tiedotteet asiasta löytyvät täältä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat