Paikalliset

Melkoinen vyötärö Turun jättipuulla: 675 senttiä

maasto Tsaarinpoppelit kertovat pienestä venäläisripauksesta Turun historiassa.

Puuasiantuntija Aki Männistö on pieni hahmo verrattuna tsaarinpoppeliin, jolla on korkeutta noin 30 metriä ja ympärysmittaa 675 senttiä.

Turun Kiinteistöliikelaitoksen puuasiantuntija Aki Männistö on hoikka mies, mutta huomattavasti lihavampikin näyttäisi soukalta pojalta Turun suurimman puun rinnalla. Tämän puun ympäri ei kukaan levitä käsiään.

Aki Männistö ottaa tavallista pitemmän rullamitan esiin ja ryhtyy mittaamaan tsaarinpoppelia, joka sijaitsee Tuomaanpuiston nurkassa lähellä Kasarminkadun ja Vänrikinkadun kulmaa.

Mittaus kertoo puun ympärysmitan olevan 675 senttiä. Turun suurin puu kasvaa edelleen, sillä vuonna 2008 mittaa oli 670 senttiä.

– Tämä on ihan ehdottomasti Suomen suurimpien puiden top 5:ssä, Männistö sanoo.

Kaikkien Suomen puiden mittojahan ei voi kukaan tietää. Esimerkiksi Turussa kaupungin hallinnoimilla alueilla on noin 40000 puuta katuvarsilla ja puistoissa, mutta suunnattoman suuret määrät puita Turussakin on saarilla, kuten Ruissalossa, Hirvensalossa, Satavassa ja Kakskerrassa. Ruissalossakin Männistön yksikön hoitoon kuuluvat vain Kansanpuiston puut.

Tuomaanpuistossa on paljon tsaarinpoppeleita. Ne kertovat tsaarinajan Venäjän kevyestä kosketuksesta Turkuun. Tuomaanpuistohan sijaitsee vanhalla kasarmialueella.

Venäläiset tsaarinpoppelit on istutettu 1880-luvulla, jolloin Suomi oli suuriruhtinaskunta Venäjän alaisuudessa.

– Yleisimpiä puita Turussa ovat ne, mitkä ovat yleisiä Skandinaviassa eli puistolehmukset, vaahterat, jalavat, saarnit ja tammet, Aki Männistö kertoo.

– Joillain suomalaiskaupungeilla, kuten Helsingillä, on puustossaan enemmän itätaustaa. Turun varhaisimman historian paikoissa ei ole lainkaan venäläistaustaisia puita, mikä peilaa hyvin Turun historiaa kokonaisuudessaan.

Männistö vilkuilee yli 30 metriä korkeaa puuta ja sanoo vanhuksen olevan yhä hyvässä kunnossa.

Tsaarinpoppelin peruselinkaari on tavallisesti 70-80 vuotta. Sen Turun suurin on ohittanut kauan sitten eikä loppua näy.

– Puu on ehtoopuolella ja lahoa löytyy. Kuntoa pitää tarkkailla tasaisesti. Jos tällainen puu kaatuisi, tekisi se pahaa jälkea, Männistö muistuttaa. Keväällähän Turku kaatoi Lönnrotinpuistosta samaa sukua olevan puun, joka oli päässyt vaarallisen heikkoon kuntoon.

Turun kolmanneksi suurin puu löytyy ykkösen kanssa samasta puistosta. Ympärysmittaa sillä tsaarinpoppelilla oli viisi vuotta sitten 550 senttiä. Kaupungin toiseksi suurin on Kupittaankentällä, 565 senttiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat