Paikalliset

Turussa käynnistyy uusia työllistämishankkeita

Turun kaupunki hyökkää työttömyyttä vastaan uusin asein. Turussa alkaa syksyllä Tuttu-hanke, jossa uutena innovatiivisena kokeiluna työttömien omien ongelmien ratkomisen sijaan hyödynnetään heidän potentiaaliaan yritysten ongelmien ratkojina tulevaisuuspajoissa. Tätä kautta luodaan uusia työpaikkoja ja yrityksille uutta kilpailukykyä.

Tuttu on Turun ja Tampereen kaupunkien yhteinen työllistämishanke, jonka kohderyhmänä ovat 300 päivää työmarkkinatuen kuntaosuuslistalla olevat, nuoret sekä muut heikossa työmarkkina-asemassa olevat työttömät turkulaiset. Hanke päättyy vuoden 2017 lopussa.

Turun Party -hankkeen kohderyhmänä ovat vähintään 1000 päivää työmarkkinatukea saaneet työttömät turkulaiset, joita on arvion mukaan noin 2000. Hankkeessa selvitetään pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakykyä sekä pyritään muotoilemaan yksilölliset palvelupolut heidän tarvitsemiinsa palveluihin.

Turun Ohjaamo on 16-29 -vuotiaille turkulaisnuorille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelupaikka Turun ydinkeskustassa. Palvelut on kohdennettu työttömille ja opiskeleville nuorille, joille Ohjaamo tarjoaa henkilökohtaisesti räätälöityjä neuvoja ja ohjausta työllistymis- koulutus sekä kuntoutusasioissa. Ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen.

Turun Ohjaamon toimintaa on myös uusi nuorten suunnittelema ja nuorille suunnattu Raiteille-festari, joka järjestetään torstaina 1.10. kello 12-17.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat