Mauno Koiviston aika Turun satamassa

Jos kysytään Turun sataman kuuluisinta miestä, yleisin vastaus lienee presidentti Mauno Koivisto, joka työskenteli satamassa vuosina 1949 - 1951. Senkin jälkeen hän haastatteli satamamiehiä väitöskirjaansa `Sosiaaliset suhteet Turun satamassa`, joka julkistettiin Turun yliopistossa vuonna 1956. Se ihmetytti kaupungillakin - ainakin merikapteeni Matti Brunila muistaa: ”Kui joku tommosest aiheest mene väitöskirjan tekemä?!”

Mauno Koiviston ajan satamamiehet - joita vielä on elossa - kertovat, että Koivistoon suhtauduttiin lähinnä työkonttorinhoitajana ja työnantajan edustajana, joskin tämä tarvittaessa osallistui ahtaustöihinkin. Koivistolla oli myös vahva kiinnostus varsinkin aikaisemmin urakoiden jakamisessa tapahtuneiden epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseen.

Elämä sodanjälkeisessä Suomessa oli rauhatonta. Muuttunut poliittinen tilanne aiheutti hämmennystä ja työpaikoilla etenkin kommunistien ja sosialidemokraattien välit kiristyivät. Lakoiltakaan ei vältytty, pienemmät kiistat taas saatettiin hoitaa miesten kesken käsirysynä. Työmaajuopottelukin oli yleistä.

Turun satamassa ahtaustyöt olivat keskittyneet lähinnä Oy A.E. Erickson Ab-nimiselle ahtausliikkeelle eli ”Erkulle” kunnes sota toi Viipurista Turkuun kaksi uutta kilpailijaa, Paulins Stuveri Ab:n ja Viipurin Stevedoring Oy:n.

Satamatyön luonteeseen kuuluu, etteivät päivät ole samanlaisia: jos tänään työvoimasta on pulaa, huomenna tilanne voi olla päinvastainen. Ahtaustyöt tehtiin silloin urakalla ja niiden jakautuminen miesten kesken oli kestoriidanaihe. Satamapomoilla oli omat suosikkinsa eivätkä kaikki urakat olleet tienesteiltään samanarvoisia.

Mauno Koiviston tehtävänä oli jakaa urakat vakituisten ahtaajien eli ”prikkamiesten” kesken ja tarvittaessa palkata lisäksi tilapäistyövoimaa eli ”nimimiehiä”. Vakituisilla ahtaajilla oli numero, joka oli stanssattu pieneen pyöreään metallilevyyn eli prikkaan. Ei-vakituisia taas huudettiin nimellä.

Urakoiden tasapuoliseksi jakamiseksi kehitettiin yksinkertainen, mutta toimiva laite: kullakin ahtausliikkeellä oli oma torvensa, johon työkonttorinhoitaja laittoi viimeksi työstä palanneen prikan ylimmäiseksi ja veti taas pinosta alimmaisen. Tästä syntyi tänäkin aamuisesta työnjakotilaisuudesta käytetty nimitys ”veto”, jota myös aamuhuudoksi sanottiin.

1950-luvulla satamamiesten olot kohenivat kun 1954 Turun satamaan valmistui huoltorakennus, jossa oli mm. asialliset pukukaapit ja peseytymistilat. Urakoihin liittyneet riidat päättyivät vasta vuonna 1972 kun Suomen satamissa siirryttiin tuntipalkkaukseen.

Moni turkulainen mies on jossakin elämänsä vaiheessa ollut ahtaustöissä. Näin saattoi rahoittaa opintojaan tai hankkia muuten vain leipää tai voita sen päälle. Tänä päivänä kadunmiehellä on kuitenkin korkeampi kynnys päästä edes tilapäistöihin satamaan; työ on koneellistunut ja vaatii yhä enemmän erikoisosaamista. Ajoittain lisäväkeä vieläkin tarvitaan, mutta aamuhuutojen sijaan tilapäisahtaajia kutsutaan töihin kännykköjen tekstiviesteillä!

KARI RIUTTA

Juttusarja päättyy tähän.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat