Puheenaihe

Pokemon Go, Norppalive ja Saara Aalto – näitä googlattiin vuonna 2016, katso lista

Kuvakaappaus Googlen hakukoneesta.

Kuvakaappaus

Suomen trendaavin Google-haku on Pokemon Go.

Suomalaiset ovat googlettaneet tänä vuonna paljon myös jääkiekon MM-kisoja elektroniikkaketju Poweria, Norppaliveä sekä brittien X Factorissa toiseksi sijoittunutta Saara Aaltoa.

Google julkisti keskiviikkona listat tämän vuoden trendaavimmista hauista. Lista sisältää nopeimmin nousseet haut eli ne hakusanat, jotka ovat kasvattaneet suhteellisesti eniten hakuja edelliseen vuoteen verrattuna.

Kaikkiaan Suomessa tehdään joka päivä yli 30 miljoonaa Google-hakua.

Tämän vuoden hauissa näkyy myös esimerkiksi kasvisruokailmiö.

– Kasvisruokaan liittyvät haut ovat kaksinkertaistuneet vuoden aikana Suomessa, kertoo Googlen analyytikko Jaakko Pihlaja.

– Nyhtökaura, härkis ja muut puheenaiheet näkyvät suomalaisten tekemissä hauissa, hän jatkaa.

Hakuja tehdään paljon myös esimerkiksi televisiota katsellessa. Erityiseksi ilmiöksi nousivat Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa esitetyt kysymykset.

– Ihmiset etsivät tietoa esimerkiksi siitä, mikä on peleriini, Pihlaja kertoo.

Juuri tätä kysyttiin television tietovisassa. Oikea vastaus on muuten hartiaviitta.

Yhteiskunnallisista ilmiöistä hauissa nousivat muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaalit, Britannian euroero, kansalaisaloite sekä zikavirus.

– Kaikkein suosituin yhteiskunnallinen haku oli kuitenkin saimaannorppa Pullervon elämää seuraava Norppalive, sanoo Pihlaja.

Googlen trendaavimmat haut vuonna 2016

Kaikki haut

1. Pokemon Go

2. Jääkiekon MM 2016

3. Power

4. Norppalive

5. Saara Aalto

6. David Bowie

7. Donald Trump

8. iPhone 7

9. Patrik Laine

10. World Cup 2016

Henkilöt

1. Saara Aalto

2. David Bowie

3. Donald Trump

4. Axl Smith

5. Patrik Laine

6. Mikael Gabriel

7. Prince

8. Sebastian Aho

9. Jesse Puljujärvi

10. Suvi Teräsniska

Urheilijat

1. Patrik Laine

2. Sebastian Aho

3. Jesse Puljujärvi

4. Kasperi Kapanen

5. Therese Johaug

6. Michael Phelps

7. Mikko Koskinen

8. Petra Olli

9. Makwan Amirkhani

10. Mira Potkonen

Muusikot

1. Saara Aalto

2. David Bowie

3. Mikael Gabriel

4. Prince

5. Suvi Teräsniska

6. Lauri Tähkä

7. Mikko Kuustonen

8. Sandhja

9. Hector

10. Alma

Yhteiskunnalliset aiheet

1. Norppalive

2. Mv lehti

3. Brexit

4. USA presidentinvaalit

5. Kansalaisaloite

6. Soldiers of Odin

7. Ylivieskan kirkko

8. Zika virus

9. Aleppo

10. Guggenheim

Ruoka

1. Nyhtökaura

2. Mifu

3. Omena kaurapaistos

4. Grahamjauho

5. Härkis

6. Omenahillo ohje

7. Töhnämuna

8. Pihlajanmarjahyytelö

9. Raparpekoni

10. Taikapannari

Lähde: Google

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat