Paikalliset

Alvar Euro, 18, nousi Turun valtuustoon 342 äänellä – näitä asioita hän haluaa edistää

Alvar Euro.

Veikka Partanen / arkisto

Yksi kuntavaalien yllättäjistä oli 18-vuotias abiturientti Alvar Euro (kok.), joka nousi Turun kaupunginvaltuustoon 342 äänellä.

Euro on Turun nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja, ja hän istuu Suomen lukiolaisten liiton liittohallituksessa. Juuri Lukiolaisten liitto innosti hänet lähtemään mukaan vaikuttamaan.

– Se oli potku, joka sai lähtemään tähän hommaan.

Euro kertoo, että politiikka on ollut hänen kotonaan vahvasti läsnä mutta vanhemmat eivät ole painostaneet häntä mukaan.

– Isä on pyörinyt näissä ympyröissä ja äitikin jonkin verran. Minua ei ole koskaan usutettu politiikkaan, mutta olen itse kiinnostunut siitä.

Politiikka kiinnostaa Euroa niin paljon, että hän on hakenut opiskelemaan valtiotiedettä Turun ja Helsingin yliopistoon. Pääsykokeet ovat toukokuun lopussa. Politiikasta voi tulla tulevaisuudessa ammatti.

Ylioppilaskirjoitukset päättyivät Puolalanmäen lukiossa kolme viikkoa sitten. Euro kertoo, että kokeet lähtivät lautakuntaan hyvin arvosanoin.

– Olin suunnitellut, mikä arvosana mistäkin aineesta pitäisi saada ja pääsin ainakin alustavasti niihin tavoitteisiin.

Nuorten alhainen äänestysinto on herättänyt huolta. Euro näkee ongelmaan kaksi syytä.

– Veikkaan, että se johtuu enimmikseen siitä, että politiikka tuntuu nuorista vaikeaselkoiselta. Siitä ei oikein ota selkoa. Toiseksi politiikasta puuttuvat nuoret ehdokkaat. Nuoret eivät pysty samaistumaan vanhempiin ehdokkaisiin.

Alvar Euro teki vaalityötä vahvasti verkossa ja somessa. Viimeiset kaksi viikkoa hän tapasi äänestäjiä kadulla ja jakoi heille 3 900 suklaaeuroa.

Euro kertoo, että hänen vaalibudjettinsa oli noin 2 500 euroa, josta pääosa tuli yksityisinä lahjoituksina.

– Oli todella mahtavaa, että ihmiset lähtivät tukemaan kampanjaa.

Läpipääsy tuntuu Euron mukaan hauskan epäuskoiselta.

– Vähän on edelleen sellainen fiilis, ettei oikein käsitä, mitä on tapahtunut.

Euro kertoo, että hän haluaa kehittää Turun kaupunkikulttuuria. Se tarkoittaa lisää kävelykatuja, korkeampia rakennuksia ja parempia joukkoliikenneratkaisuja, kuten raitiotietä.

Sydäntä lähellä ovat myös koulutus ja Turun kaupungin brändäys.

– Esimerkiksi Kiss my Turku -kampanja oli todella onnistunut.

Kokoomus menetti Turussa kaksi paikkaa. Paikkoja lisäsivät vihreät ja vasemmistoliitto. Euro selittää vihreiden ja vasemmistoliiton menestystä onnistuneilla vaalikampanjoilla.

– Jonkinlaista hallitus–oppositio-vastakkainasettelua tietysti oli, mutta kyllä heillä oli ensisijaisesti onnistuneet kampanjat. He onnistuivat vetoamaan äänestäjiin.

Kokoomuksen ja demareiden yhteistyöllä on Turussa pitkät perinteet. Euro uskoo, että yhteistyö sujuu yhtä hyvin vihreidenkin kanssa.

– Uskon, että saamme aikaan hyvää yhteistyötä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat